
Omat eväät huomattavasti työpaikkalounaita epäterveellisempiä
Erityisesti miehillä ei ole omissa lounaissaan läheskään riittävästi kasviksia. Vaatii viitseliäisyyttä sekä tietoa ja taitoa, jotta lounaan saa koottua monipuoliseksi ja ravitsemussuosituksia tukevaksi. Lue lisää.
Henkilöstöravintoloiden myynti on laskenut tasaisesti vuodesta 2008 lähtien, kertoo Yle. Viime vuonna lasku oli neljä prosenttia.
Tilanne peilaa pitkälti taloudellista kireyttä, kun työpaikkojen mukana katoaa henkilöstöravintoloita ja yhä useampi työntekijä ottaa mieluummin omat eväät mukaan. Se johtaa epäterveellisempään ruokailuun. Erikoistutkija Susanna Raulio kertoo Ylelle, että erityisesti miehillä ei ole omissa lounaissaan läheskään riittävästi kasviksia. Vaatii viitseliäisyyttä sekä tietoa ja taitoa, jotta lounaan saa koottua monipuoliseksi ja ravitsemussuosituksia tukevaksi.
- Lue myös: Syö oikein myös töissä – 5 vinkkiä
THL:n selvityksen mukaan miehet saavat kasviksia lähes riittävän määrän ruokaillessaan henkilöstöravintoloissa, mutta sekään ei ole ilmaista.
- Korkeimmissa sosioekonomisissa asemissa olevilla ihmisillä on paremmat mahdollisuudet syödä näissä henkilöstöravintoloissa kuin matalammissa asemissa olevilla, Raulio kertoo ja lisää, että monet ottavat esimerkiksi edellisen päivän ruuan jämät töihin sen sijaan, että maksaisivat henkilöstöravintolan lounaasta.
Lähde: Yle.fi
Lue lisää:
Kunnon lounas antaa puhtia päivään
Lounas yksin töissä vai ulkona kaverien kanssa? Tutkimus kertoo, kumpi rentouttaa

Kommentit