Sairaudet

Statiinit saattavat pienentää Alzheimerin taudin riskiä

Kolesterolia alentavia statiinilääkkeitä käyttävien on joissain tutkimuksissa havaittu sairastuvan Alzheimerin tautiin tavallista harvemmin. Lue lisää.

4.1.2017 Terve.fi

Kolesterolia alentavia statiinilääkkeitä käyttävien on joissain tutkimuksissa havaittu sairastuvan Alzheimerin tautiin tavallista harvemmin. Tuore yhdysvaltalaistutkimus varmistaa yhteyden, mutta vihjaa sen myös vaihtelevan riippuen potilaan sukupuolesta ja etnisestä taustasta.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat 400 000 statiineja käyttävän yli 65-vuotiaan terveysvakuutustietoihin. Viisivuotisen seurannan aikana Alzheimer-diagnoosin sai joka vuosi 1,7 prosenttia naisista ja 1,3 prosenttia miehistä.

Tutkijat havaitsivat Alzheimerin taudin 12–15 prosenttia vähäisemmäksi potilailla, jotka olivat käyttäneet paljon statiineja, kuin potilailla, joiden lääkitykset olivat kevyempiä tai kestäneet vasta vähemmän aikaa.

Tämä havaittiin miehillä ja naisilla, mutta kuva muuttui jonkin verran, kun analyysissa huomioitiin eri statiinityypit ja potilaiden etninen tausta. Osa statiineista liittyi pienentyneeseen Alzheimer-riskiin esimerkiksi vain valkoihoisilla naisilla, mutta toiset näyttivät vaikuttavan suotuisasti kaikkiin. Ainoa ryhmä, jossa Alzheimerin taudin ja statiinien yhteyttä ei näkynyt lainkaan, olivat afroamerikkalaiset miehet.

Yhdysvaltalaisten tulokset pitää varmistaa uusissa tutkimuksissa, mutta ne viittaavat statiineihin liittyvän suotuisan vaikutuksen vaihtelevan eri potilasryhmissä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Neurology -lehdessä.

Lähde: JAMA Neurology 2016;DOI:10.1001/jamaneurol.2016.3783

Lue lisää:

Statiinit saattavat pienentää maksasyövän riskiä

Statiinit voivat lievittää nivelreuman oireita

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt