Terve.fi

ylävatsakipu - 32466

yleis- ja vatsaelinkirurgian erikoislääkäri

Kai Klintrup
Julkaistu 27.6.2007

Kysymys:

Miten sappikivikohtaus, lievä sellainen, tuntuu? Minulla oli muutama päivä ylävatsa oikealta puolelta todella kipeä, ulostin normaalisti (= 0-2 kertaa päivässä) ja normaalin väristä ulostetta, voin muuten hyvin mutta ruoka ei oikein maistunut. Olen MS, aaltoileva sellainen. Minulla ei ole tavallisesti vatsa kipeä. Oliko kipu vain ‘ilmatasku’ , joka oli jäänyt suolenmutkaan? Kipu hävisi muutamassa päivässä. Isoisäni on kuollut sappirakon repeytymiseen vuosia sitten ja isälläni on myös sappivaivoja.

Vastaus:

Tyypillinen sappikivikohtaus tuntuu kouristuksenomaisena kovana kipun oikealla ylämahalla kylkikaaren alla. Kipu voi säteillä lapojen väliin selkään. Yleensä kipu alkaa aterian jälkeen ja lievittyy minuuttien tai tuntien kuluessa. Oireen pitkittyessä päivien mittaiseksi, saattaa kehittyä ainakin lievä sppirakon tulehdus. Tulehdus aiheuttaa kivun lisäksi kuumetta. Voi olla, että sinulla on ollut sappikivikohtaus. Tämän perusteella diagnoosi on kuitenkin erittäin epävarma. Tutkimuksiin ei ole mielestäni aihetta, jos oireita on ollut vain kerran.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.