Minulla on käyrä penis. Tiedän että kaikilla miehillä on enemmän tai vähemmän käyrä. Penikseni käyryys on noin 45-astetta alaspäin sekä 45-astetta vasemmalle. Penikseni vääntää käyrään aika tarkasti keskellä vartta. Eli 10cm juuresta. Penikseni koko pituus on 20cm. Ympärysmitta on juuresta terskaan 16cm. Ei ole möykkyjä. Penikselläni saa toki tehtyä sitä mitä sillä on tarkoitus tehdä mutta asennot ja muut temput ovat melko rajallisia. Yhdynnässä penistä on välillä tuettava vaikka erektio on kivikova juuresta päähän, jopa käyrästä kohdasta. Puolisoani käyryys ei kuulemma haittaa mutta tiedän että suoremmasta peniksestä voisi olla enemmän iloa yhteisiin hetkiin. En ole muistaakseni sitä ikinä loukannut ja se on ollut käyrä siitä lähtien kun muistan keksineeni erektio-tempun. Epäilin käyryyden johtuvan kireästä frenulumista nyt se on korjattu pienellä leikkauksella. Leikkauksen ansiosta kireä esinahka sai vähän enemmän liikkumatilaa. Esinahka kipeytyy nykyään vähemmän yhdynnässä. Tosin terskan alla on pieni arpikudosmöykky mutta se ei haittaa. Frenuloplastia ei kuitenkaan vaikuttanut millään tavalla käyryyteen. Mitä vaihtoehtoja on käyryyden korjaamiseksi/vähentämiseksi? vaikuttaako ympärileikkaus? Oikeanpuoleisin paisuvaisen lyhentäminen leikkauksella? Leikkausriskit? Leikkausmenetelmät? Uusia menetelmiä? Mistä löytyy osaavia kirurgeja? Miten Penispumput/andropenis vaikuttavat? Voidaanko näitä käyttää paisuvaiskudoksien pituuksien tasaamiseksi? Entä itsehoitona “Jelquing”-menetelmä? En halua vastaukseksi että käy paikallisella urologilla. Olen hyvin perehtynyt aiheeseen ja haluaisin kuulla oman mielipiteesi erilaisista vaihtoehdoista peniksen käyryyden hoitoon.

Todennäköisesti kyseessä on synnynnäinen peniksen kurvatuura. Ainoa tehokas hoitomenetelmä on leikkaus. Andropenis tai vastaavat laitteet eivät vaikuta synnynnäiseen käyristymään. “Jelguing”-menetelmän tuloksista ei ole tietoa. Esinahan ympärileikkaus ei korjaa tilannetta. Kirurgisessa hoidossa penis suoristetaan eli vastakkaisen paisuvaisen kapselia rypytetään (plikaatio). Jokainen urologi on saanut koulutuksen tällaiseen leikkaukseen.