Olen 55 v. mies. Ainakin 2-3 vuotta on vaivannut virtsan tulo. Ei ole suihkua vaan katkonaista lorinaa. Yöllä on käytävä 2-3 krt. “yrittämässä”. Nykyään virtsaan pöntöllö istuen. Rakko ei tyhjene kokonaan. Penis on pienentynyt kuin rypäle rusinaksi. En ole ollut yhdynnässä tai myöskään harrastanut itsetyydytystä 13 vuoteen. Olen syönyt masennuslääkkeitä 90 -luvun alusta, minulla on selkärankareuma(ei varsinaista reumalääkitystä), olen polttanut yli 40 vuotta, painoindeksi on ollut yli 30 n. 10 vuoden ajan. Summa summarum: Olisihan se mukavaa nukkua yhtämittaa koko yö. Harrastan uimista ja uimahallin saunassa tunnen oloni jnk verran vaivautuneeksi “rusinani” kanssa, ja vielä kangastelee haaveissa harrastaa yhdyntää. Mutta asioiden näin ollessa en halua edes yrittää “iskeä” naista. Olisiko jotain tehtävissä?

Virtsaoireet viittaava eturauhasen kasvuun ja se aiheuttaisi virtsaputken ahtautumista ja jäännösvirtsaa. Vaivaan on olemassa kohtalaisen hyviä lääkkeitä, joita saa lääkäriltä. Masennuslääkkeet, tupakointi ja ikääntyminen heikentevät seksuaalisia toimintoja. Huolimatta pitkästä paussista yhdynnöissä uskon, että teidän seksuaalinen toiminta voidaan palauttaa nykyisillä hoidoilla, joita myös saa lääkäriltä.