Terve.fi

Divertikuloosi

Lääketieteen lisensiaatti

Jarkko Kuoppala
Julkaistu 16.5.2009

Kysymys:

Vatsani leikattiin 2002 pitkään jatkuneen divertikuloosin takia. Sen jälkeen alkoivat “vetovaikeudet”, eli ruoka ei aina liiku mahalaukusta eteenpäin. Syömisestä noin vuorokauden päästä, kovien kouristusten jälkeen oksennan ruuat pois. Näitä yksittäisiä veto-ongelmia on ollut yleensä noin kerran vuodessa, mutta tänä vuonna jo useaan kertaan. (Minulle on tehty 2 sektiota.)

KYSYMYS 1 Mikä aiheuttaa näitä veto-ongelmia?

Jouluk. 2008 divertikuloosi palasi yllättäen. Tuli paha tulehdus (CRP 122), kovat kivut, samalla myös mahalaukun vetokyky loppui. Maha tähystettiin helmik. 2009. Mahalaukku OK, mutta paksusuoli on kauttaaltaan, runsaasti divertikuloitunut, mutta “mitään ei näillä löydöksillä tehdä”.

Vatsani on oireillut koko kevään ja se kipeytyi kunnolla viikolla 20. Aloitin Kefexin-Tricozol-kuurin. Silti kuurin viidentenä päivänä kivut yltyivät, samoin veto-ongelmat.

Ulosteessa ei kasva hiiva, bakteerit ovat OK. Laktoosi-int. tai keliakiaa ei ole. Helico on häädetty.

Lääkitys: Kefexin+Tricozol, Primperan, Buscopan, Litalgin (Zopinox). Otan tästälähin kerran kuussa viikon kuurin Tricozolia.

Olen 68-vuotias nainen, asun Helsingissä.

KYSYMYS 2 Kuinka monta tulehdusta suoleni kestää? Tehdäänkö hätäleikkaus jos divertikkeli puhkeaa? Selviääkö iäkäs ihminen A) puhkeamisesta B) leikkauksesta?

Vastaus:

Hyvä kysyjä,

Vaikea sanoa, minkä takia välillä tulee tilanne, että ruoka ei mene eteenpäin.

Teille on äskettäin tehty ruokatorven ja mahalaukun sekä paksunsuolen tähystys ja mitään tukkeutumaa aiheuttavaa ei siis tullut esille.

Lääkitykseenne kuuluu Buscopan, joka voi hidastaa suoliston toimintaa. Voisitte keskustella lääkärinne kanssa siitä, voisiko buscopan mahdollisesti olla yhteydessä suoliston vetovaikeuteen.

Mitään ylärajaa suoliston kestämille divertikuliiteille ei voi sanoa. Jos divertikkeleitä on koko paksunsuolen alueella, ei ole oikein kohtaa, jonka voisi leikata pois.

Jos paksusuoli puhkeaa, kyseessä on vakava tilanne. Hyvin todennäköisesti tässä tapauksessa tehtäisiin päivystysleikkaus. Divertikkelipuhkeama saattaa johtaa kuolemaan. Tarkkoja selviytymistodennäköisyyksiä on vaikea antaa.

Ystävällisin terveisin,

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.