
Viimeiset sentit pois rasvaimulla
Rasvaimu on radikaali tapa päästä eroon ylimääräisistä senteistä. Aina ei kuitenkaan tarvita kirurgin apua.
Viimeisten senttien karistaminen ei aina onnistu oikeasta ruokavaliosta ja riittävästä liikunnasta huolimatta. Aikuisilla rasvasolut eivät enää lisäänny, joten rasvanpoistoissa tuhotut rasvasolut eivät palaa. Toimenpiteet ovat kosmeettisia. Plastiikkakirurgiset palvelut eivät ole laihdutuskeinoja, eivätkä ne sovellu reilusti ylipainoisille. Ne eivät myöskään vähennä diabeteksen, metabolisen oireyhtymän tai sydän- ja verisuonitautien riskiä tai auta niihin. Lääkärin konsultaatiossa selvitetään mahdolliset riskit ja esteet toimenpiteille sekä kullekin parhaiten sopiva tapa. Terveet elintavat ovat tärkeät, sillä lihoessa ylimääräinen rasva kerääntyy jäljelle jääviin rasvasoluihin.
Perinteinen rasvaimu
Mikä: Perinteinen rasvaimu eli kehon muotoilu on yksi yleisimmistä esteettisen kirurgian toimenpiteistä. Siinä vartaloa muokataan imemällä ylimääräistä ja muotoilemalla jäljelle jäävää rasvaa toimenpiteeseen kehitetyillä välineillä, jotka jättävät pienen ”imureiän”. Toimenpide tehdään laajuudesta riippuen joko paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa. Kerralla voidaan poistaa 3–4 kiloa rasvaa, vaikka suurempiakin määriä on otettu. Lopullinen tulos näkyy muutaman kuukauden kuluttua, kun arpi on kypsynyt.Riskit: Leikkaukseen liittyy aina riskejä. Oikein tehtynä vakavat komplikaatiot ovat erittäin harvinaisia, mutta mahdollisia ovat verenvuoto, tulehdus, käsitellyn alueen tuntohäiriö ja arpikudoksen muodostuminen sekä nukutuksenaikaiset ongelmat. Myös rasvaembolia on mahdollinen mutta harvinainen.Toipumisaika: Toipuminen riippuu toimenpiteen laajuudesta mutta voi kestää viikkoja. Käsitelty alue tuetaan elastisilla tukivaatteilla ja -sidoksilla, jotka estävät nesteen kerääntymisen ja pitävät kudokset halutussa paikassa.Mihin: Menetelmä sopii pienten ja suurten alueiden käsittelyyn. Erityisesti sitä käytetään reisien ja lanteiden ongelmakohtiin sekä vatsaan, leuan alapuolelle, olkavarsiin ja polvien sisäpinnoille kerääntyneen rasvan poistoon.Kenelle: Yleisterveille potilaille, joilla on kimmoisa iho ja tarpeeksi rasvaa käsiteltävällä alueella.Missä ja mihin hintaan: Plastiikkakirurgisissa ja muissa plastiikkakirurgiaa tarjoavissa sairaaloissa. Hinta riippuu hoidon laajuudesta ja toimenpidepaikasta, esimerkiksi Plastiikkakirurginen Sairaala KL alkaen 800 €, Professori Nordströmin Plastiikkakirurginen Sairaala alkaen 2 915 € ja Sairaala Siluetti alkaen 2 200 €. Lisäksi tulee yleensä lääkärin konsultaatiomaksu.Kesto: Riippuu hoidon laajuudesta.Tiedustelut www.sairaalakl.fi , www.nordstromhospital.fi ja www.siluetti.fi
Ultraääni
Mikä: UltraShapessa käytetään ultraääntä ihon läpi. Kivuton hoito ei vahingoita hermoja tai verisuonia eikä vaadi puudutusta tai nukutusta. Ultraäänipulssit kohdistetaan anturilla suunnitellusti ja tarkasti halutulle alueelle, jolla ne ulottuvat noin 1,5 sentin syvyyteen hajottaen rasvasolujen seinämät. Soluista vapautunut rasva poistuu kehosta luonnollisesti. Hoitoja ennen ja niiden jälkeen suositellaan vähäkalorista ja hiilihydraattista ruokavaliota, joka tehostaa hoitojen vaikutusta. Myös liikunta parantaa lopputulosta. Poistetut rasvasolut eivät palaa.Riskit: Tunnettuja riskejä tai komplikaatioita ei ole.Toipumisaika: Ei ole.Mihin: Menetelmä ei korvaa laajoja rasvaimuja eikä ole laihdutuskeino. Parhaiten se sopii selkeisiin ongelmakohtiin, joita ovat tyypillisesti vatsan, sisä ja ulkoreisien sekä lantion seutu. Tällöin myös tulokset ovat selkeimpiä. Kerralla voidaan saada ympärysmitasta pois jopa kaksi senttiä. Ei sovellu selluliitin poistoon.Kenelle: Potilaille, joiden painoindeksi on alle 30 ja joilla on kimmoisa iho. Hoito ei sovi alle 18-vuotiaille, raskaana oleville, vaikeasti sairaille tai huonomaksaisille. Myös odotusten on oltava realistiset.Missä ja mihin hintaan: Eiran Sairaala alkaen 1 850 €/kolme kertaa ja Plastiikkakirurginen Sairaala KL 1 900 €/ kolme kertaaKesto: Suosituksena on kolme noin tunnin kestävää hoitokertaa kuukauden välein.Tiedustelut www.eiransairaala.fi ja www.sairaalakl.fi
Rasvanpoisto laserilla
Mikä: SmartLipossa käytetään tehokasta laseria. Potilaan ihon läpi laitetaan 1–2 millimetrinen kanyyli, jonka sisällä on laserkuitua ja jota liikutetaan edestakaisin halutulla alueella. Laite tuhoaa rasvasoluja. Toimenpiteen seurauksena syntynyt rasvainen neste poistuu kehosta luonnollisesti tai se poistetaan pienestä ihoon tehdystä viillosta. Se aiheuttaa vähemmän turvotusta, verenvuotoa, mustelmia sekä kipua toipumisaikana kuin perinteinen rasvaimu. Laserin ansiosta iho kiristyy samanaikaisesti. Toimenpide suoritetaan paikallispuudutuksessa.Riskit: Seurauksena on ollut joskus harvoin tulehdus, hematooma, toispuoleinen tulos tai vähäistä arpikudosta.Toipumisaika: Suosituksena on 1–2 lepopäivää, mutta jotkut palaavat heti töihin. Siteet poistetaan 1–2 viikon kuluttua. Toimenpiteen jäljet katoavat lähes kokonaan kolmessa kuukaudessa.Mihin: Alueille, joiden ongelmista potilas ei pääse eroon hyvistä elintavoista huolimatta ja joista hän haluaa eroon lopullisesti. Sopivia alueita ovat muun muassa kasvot, niska, käsivarret, selkä, rinnat, häpykumpu, nilkat ja löysäihoiset alueet. Se tehoaa jonkin verran myös selluliittiin.Kenelle: Ihanteellinen potilas on hyväkuntoinen, harrastaa säännöllistä liikuntaa ja on korkeintaan 12 kiloa ylipainoinen. Odotusten on oltava realistiset. Ei sovellu henkilöille, joilla on diabetes, ihosairaus tai maksa-, munuais- tai sydänongelmia.Missä ja mihin hintaan: Toistaiseksi Suomessa ei ole SmartLipo-laitteita. Toimenpide onnistuu muun muassa Isossa- Britanniassa, Tsekissä, Sveitsissä, Saksassa ja USA:ssa. Hinta riippuu toimenpiteen suuruudesta ja käsiteltävien alueiden lukumäärästä, valuuttakurssista sekä tekomaasta, esimerkiksi Isossa-Britanniassa alkaen noin 2 500 € ja USA:ssa alkaen noin 1 300 €.Kesto: Yhden alueen käsittely kestää noin 20–60 minuuttia. Yleensä yksi käsittelykerta riittää.Tiedustelut www.aspenaestheticclinics.stirsite.com, www.botonics.co.uk ja www.smartlipo.com
Asiantuntija kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri Asko Salmi, plastiikkakirurginen sairaala KL