Terveys

Vanhempien välinen mykkäkoulu vaikuttaa lapsiin

Tutkimuksen mukaan jatkuva riitely parisuhteessa etäännyttää vanhempia paitsi toisistaan, myös lapsistaan. Lasten kannalta äänekkään riitelyn välttely ja ongelmien lakaisu maton alle ei ole kuitenkaan yhtään parempi vaihtoehto, sillä puolisoiden välinen puhumattomuus ja kylmyys vaikuttaa lapseen yhtälailla negatiivisesti. Näin selviää kolmivuotisesta amerikkalaistutkimuksesta, jossa seurattiin yhteensä 212 perhettä.

18.12.2006 Terve.fi

Perheissä oli tutkimuksen aloitusajankohtana 6-vuotias lapsi..

Tutkijoiden mukaan vanhempien välinen kylmyys ja välinpitämättömyys kulutti puolisoiden voimavaroja ja etäännytti samalla heitä lapsistaan. Ongelmallisessa suhteessa elävät vanhemmat eivät kyenneet antamaan lapsilleen heidän tarvitsemaansa henkistä tukea. Tämä puolestaan heijastui lasten koulumenestykseen ja näkyi lisäksi ahdistuneisuutena ja syrjäytymisenä. Etenkin isän henkinen poissaolevuus näytti lisäävän lasten masennusta ja ongelmia koulussa.

Vanhempien välisen suhteen merkitys lasten hyvinvoinnille on todettu aikaisemminkin lukuisissa tutkimuksissa. Toimiva ja keskusteleva parisuhde onkin arvokas voimavara, joka edistää paitsi puolisoiden, myös lasten hyvinvointia ja terveyttä.

Lähde: (MedlinePlus 24.11.2006) 

 

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi