"Rintani ovat aina olleet pienet vaikkeivät olemattomat. Parikymppisenä seurustelin pitkään. Kerran mies sanoi, että ’sulla on muuten aika pienet rinnat’. Se jäi vaivaamaan vuosiksi.
Ennen lapsia rintojeni koko oli 75B, imetysten jälkeen rintani olivat pienentyneet A-kupin kokoisiksi. Eniten kärsin vartaloni epäsuhdasta. Reisieni ulkosyrjien ’ratsupaikat’ olivat valtavat ja yläkroppa pieni. Kuntoilin paljon, mutta mikään ei auttanut ongelmaan.
Haaveilin leikkauksesta, joka kaventaisi reidet. Mahdollisuus siirtää niiden rasvaa rintoihin oli plussaa. Kuten lääkärini myöhemmin sanoi, hyvää rasvaa ei kannata hukata! Silikoneja en olisi ikinä ottanut. Minusta on luonnotonta, että kehossa on vieras esine.
Sain käyttööni vakuutuksen
Luin rasvansiirroista paljon, ja sellaisen tehnyt tuttuni oli tyytyväinen tulokseen. Viimeinen sysäys oli, kun sain käyttööni lapsena minulle otetun sijoitusvakuutuksen. Halusin tehdä rahoilla jotain, mistä olin haaveillut.
Mieheni mielestä leikkaus oli turhanpäiväistä rahan haaskausta. Noin 2,5 vuotta sitten varasin silti ajan vastaanotolle.
Leikkaus maksoi noin 4 000 euroa. Mies ajoi minut aamulla sairaalaan.
Olin vähän hermostunut, vaikka tunsin olevani luotettavissa käsissä. Kävimme kirurgin kanssa läpi, mitä leikkauksessa tehdään. Hän piirsi leikkausviivoja, antoi rauhoittavia lääkkeitä ja talutti minut leikkaussaliin. Minut nukutettiin. Kotiin pääsin vielä samana iltana.
Kipua ja mustelmia rinnoissa ja reisissä
Leikkauksen jälkeen oloni oli runneltu. Rinnat olivat pinkeät, arat ja mustelmilla. Reisissä oli valtavat mustelmat ja puutumisen tunnetta. Olo koheni parissa päivässä, ja toivuin kokonaan muutamassa viikossa.
En ollut ostanut etukäteen suurempia rintaliivejä. Kaupassa myyjä kysyi kokoani. Oli hassua, kun en tiennyt sitä. Rintani ovat parissa vuodessa pienentyneet vähän, mutta nykyään kuppini on silti reilu B.
Emme ole mieheni kanssa juurikaan puhuneet asiasta. Varmaan hän lopulta ajatteli, että leikkaus oli tärkeä itsetunnolleni. Nyt olen tyytyväinen sekä jalkoihini että rintoihini. Haluaisin tosin siirtää vielä vähän lisää rasvaa pakaroista rintoihin. Nälkä kasvaa syödessä.
Uusi vartalo on tuottanut minulle suurta iloa. Olen voinut pukeutua vaatteisiin, jotka eivät aiemmin sopineet. Monen vuoden jälkeen kehtasin ostaa bikinit ja käyttää niitä. Olo on naisellinen."