Uluru on aboriginaalien pyhä vuori – Varastettu sukupolvi etsi uudelleen juuriaan
Australian aboriginaalien pyhä vuori, Uluru, vetää puoleensa kävijöitä. Kalliomuodostuman merkitys on erityinen. Myyttiseen paikkaan liittyy tarinoita ja kaipaus kohdata menneitä sukupolvia.
Maailma on seurannut henkeään pidätellen Australiassa raivonneita metsäpaloja. Massiiviset palot ovat vaatineet uhreiksi ihmisiä ja eläimiä sekä polttaneet poroksi laajoja alueita.
Savuavien raunioitten keskellä australialaiset ovat pohtineet myös sitä, olisivatko palot yltyneet yhtä pahoiksi, jos neuvoa niiden hallitsemiseksi olisi kysytty alkuperäisväestöltä eli aboriginaaleilta.
Aboriginaaleilla oli ennen tapana polttaa maastoa säännöllisesti houkutellakseen sinne ruoaksi kelpaavia eläinlajeja ja kasveja. Kun aboriginaalit siirrettiin alueilta pois ja maasto jäi kulottamatta, elinympäristöt muuttuivat. Tulokaskasvit valtasivat alueet ja tukahduttivat aiemman maastopaloihin tottuneen kasviston. Maan kulottamista laikku kerrallaan on pidetty keinona hillitä metsäpaloja.
Helsingin yliopiston uskontotieteen yliopistolehtori Heikki Pesosen mukaan aboriginaalien luontosuhde on tiivis. Sitä ei kuitenkaan tulisi romantisoida liikaa.
”Monesti korostetaan alkuperäiskansojen luontosuhteen erityislaatuisuutta. Alkuperäiskansat eivät kuitenkaan ole olleet luonnonsuojelijoita samalla tavalla kuin asia nykyään ymmärretään. Heillä ei vain ole ollut tarvetta tai kapasiteettiä tuhota luontoa yhtä laajassa mittakaavassa kuin länsimaisella teollistuneella ihmisellä on.”
Vahva yhteys luontoon kuuluu aboriginaalien uskomusmaailmaan. He ajattelevat, että luonnossa kaikki elementit ovat kytkeytyneet toisiinsa.
”Aboriginaalit uskovat, että luonto ei toimi mielivaltaisesti, vaan esi-isien suorassa ohjauksessa ja suojeluksessa.”
Alkuperäisasukkaat tulivat Australiaan 40 000, joidenkin arvioiden mukaan jopa 60 000 vuotta sitten. Alkuperäisasukkaat eivät itse välitä siitä, mikä vuosituhat on ollut kyseessä, sillä he uskovat syntyneensä samaan aikaan, kun Australia luotiin.
He eivät tee eroa ihmisten ja luonnon välille – molemmat syntyivät samassa luomistapahtumassa ja ovat kytkeytyneet tiiviisti toisiinsa.
Koska alkuperäisasukkaat ovat olleet metsästäjä-keräilijöitä, selviytyminen on riippunut siitä, miten hyvin he ovat tulleet toimeen luonnon kanssa. Keski-Australian takamailla, Uluru-Kata Tjutan kansallispuistossa, hehkuu ruosteenpunaisena valtava hiekkakivimuodostuma. Uluru, toiselta nimeltään Ayers Rock, on Australian aboriginaalien pyhä vuori. Se kohoaa 348 metrin korkeuteen keskellä laajaa tasankoa.
Vahva yhteys luontoon kuuluu alkuperäisväestön uskomusmaailmaan.
Ensimmäiset eurooppalaiset vierailijat kävivät Ulurulla 1800-luvun lopulla, kun taas aboriginaalit ovat asuneet Ulurun alueella ainakin kymmenentuhannen vuoden ajan.
Aboriginaalien perimätiedon mukaan Uluru syntyi laulamalla – esi-isät kulkivat ristiin rastiin Australiaa ja loivat laulamalla mantereen eri muodot ja eliöstön.
Eri heimoihin kuuluvat esi-isät myös taistelivat keskenään. Uluru on uskomusten mukaan tunnetuin esi-isien taistelutanner. Taistelujen tiimellyksessä Uluruun syntyivät sille tyypilliset muodot.
”Pyhän vuoren jokaiseen kivenlohkareeseen, kanjoniin ja kuhmuun liittyy tarina”, sanoo Heikki Pesonen.
Suuret ja erikoiset luonnonmuodostumat ovat saaneet Pesosen mukaan usein poikkeuksellista uskonnollista merkitystä.
”Erityisesti vuoret on saatettu nähdä paikkoina, joiden kautta ihmisten on mahdollista päästä yhteyteen tuonpuoleisen todellisuuden kanssa, tai niiden on ajateltu olevan henkien tai jumaluuksien asuinpaikkoja.”
Matka kohti Ulurua
Tunnetuin aboriginaalien paikka, jättimäinen Ulurun kalliomuodostuma, sijaitsee aavikolla keskellä Australiaa. Se on osa vuonna 1987 Unescon maailmanperintökohteeksi nimettyä Uluru-Kata Tjutan kansallispuistoa.
Parhaiten Ulurulle pääsee lentämällä. Suora lento Sydneystä kestää kolmisen tuntia.
Auringonnousut ja -laskut ovat paras aika nähdä valtavan kiven punaisena hehkuvat eri sävyt. Myös lämpötilat aavikon paahtavassa kuumuudessa ovat lempeämpiä varhain aamulla ja päivän päätteeksi. Auringonlaskun jälkeen aavikolla seuraa toinen huikea näky, kirkas tähtitaivas.
Pyhiin vuoriin on liitetty myyttejä ja uskomuksia. Niiden rinteillä on tehty rituaaleja ja uhritoimituksia. Näin on ollut myös Ulurulla. Vuoren tuhansia vuosia vanhat kalliomaalaukset kertovat tarinoita maailman synnystä, esi-isien retkistä ja alkuperäisasukkaiden elämästä.
Uniaika on tärkeä käsite Australian alkuperäiskansojen uskonnossa. Uniaika on samaan aikaan kaukainen ajanjakso, ja kuitenkin yhä läsnä jokapäiväisessä elämässä. Se selittää maailmaa, ympäristöä, ihmisten alkuperää ja sitä, miten elämä on järjestetty.
”Historiallisesti uniaika kuvaa sitä, kun esi-isät nousivat maan alta ja alkoivat luoda maailmaa, joka oli aluksi tyhjä”, kertoo Heikki Pesonen.
Esi-isät muovasivat maan, loivat ihmiset ja opettivat heille elämiseen tarvittavat taidot ja säännöt. Uniaika selvittää myös sosiaaliset tavat, klaanijärjestelmät ja rituaalit. Rituaalien avulla esi-isät saadaan tuotua nykyhetkeen. Esi-isät, uniajan sankarit ja nykyajan ihmiset muodostavatikään kuin yhtenäisen verkon, joka tuo hyvinvointia ja onnellisuutta.
Aboriginaalit käyttävät usein uniajasta käsitettä ikuinen laki, joka heidän mielestään kuvaa paremmin uniaikaa. Tällöin viitataan ikuiseen uskonnolliseen ja kulttuuriseen tietoon, joka pitää sisällään erilaisia elämänohjeita.
”Uniaika on keskeinen osa aboriginaalien uskomusmaailmaa. Se on kuitenkin ulkopuoliselle hieman hankala ymmärtää, koska sitä on kuvattu niin monin eri tavoin.”
Sen lisäksi, että maailma luotiin aboriginaalien mukaan laulamalla, laulaminen on ollut tärkeä tapa siirtää omaa kulttuuria seuraaville sukupolville. Perimätiedon mukaan esi-isät siirsivät tiedon maailman synnystä ja järjestyksestä eteenpäin nimenomaan laulujen välityksellä.
Lauluihin on sisältynyt runsaasti pedagogisia tarinoita. Lauluissa kerrotaan muun muassa siitä, miten saaliseläimet käyttäytyvät ja mistä löytyy vettä kuivilla alueilla.
”Lauluissa ohjeistetaan myös, miten sosiaaliset suhteet ja sukupuoliroolit toimivat. Aboriginaalien uskonnossa miehillä ja naisilla on ollut perinteisesti tarkasti rajatut, mutta toisiaan täydentävät, tehtävät.”
Perimätieto kulki katkeamatta sukupolvelta toiselle siihen asti, kunnes Australian hallinto alkoi viedä aboriginaalien perheistä lapsia sisäoppilaitoksiin pitkien matkojenpäähän kotoa 1900-luvun alkupuolelta eteenpäin. Lapsille saatettiin valehdella, että vanhemmat ovat kuolleet ja että heidän tulee siksi asua sisäoppilaitoksessa.
”Australiassa puhutaan varastetusta sukupolvesta. Kun lapset irrotettiin perheestä ja sukulaisista, he kadottivat yhteyden aboriginaalien perinteiseen kulttuuriin.”
Moni varastetun sukupolven edustaja on aikuisiällä etsinyt juuriaan. He saattavat kokea, että uniaika ja aboriginaalien kulttuuri on heidän geeneissään, vaikkei heitä ole siihen kasvatettu.
”Jotkut ovat kääntyneet kristinuskoon, toiset ovat omaksuneet uushenkisen ajattelutavan. Yhteistä on se, että moni varastetun sukupolven edustaja haluaa yhdistää omaan uskoonsa piirteitä aboriginaalien uskomusmaailmasta.”
Uniajalla viitataan ikuiseen kulttuuriseen tietoon, johon sisältyy elämänohjeita.
Uluruun saapuu matkailijoita kaikkialta maailmasta. Kalliomuodostelma viehättää erityisesti uushenkisyydestä kiinnostuneita. Pesosen mukaan monet heistä pitävät Ulurua yhtenä maapallon energiakeskuksista. He ajattelevat, että vuorella käymällä voi saada esimerkiksi voimaa. Paikalliset taas voivat kokea Ulurulla yhteyttä esi-isiin.
Vuosien varrella moni matkailija on ottanut alueelta mukaansa hiekkaa. Hiekkaa tai kiviä on saatettu käyttää kotona uskonnollisiin rituaaleihin.
”Moni on tullut jälkikäteen katumapäälle. Kansallispuistoon tulee säännöllisesti hiekkaa sisältäviä lähetyksiä, kun ihmiset haluavat palauttaa Uluruun sinne kuuluvan matkamuistonsa.”
Alueen alkuperäisasukkaat toivovat, että matkailijat suhtautuvat Uluruun juuri tällaisella kunnioituksella. Paikalliset haluaisivat, että kävijät veisivät Ulurun ”kotiinsa sydämissään”, kuten alueen vierailukeskuksessa painotetaan. He toivovat, että vierailija kokee pyhän vuoren – ei katsomalla, kuvaamalla ja kiipeämällä – vaan kuulemalla, tuntemalla ja kokemalla.
Kunnioita, älä kiipeä
Matkailijat ovat halunneet kiivetä pyhälle vuorelle, vaikka Anangu-heimoihin kuuluvat vuoren perinteiset omistajat ovat pyytäneet toisin. He ovat vedonneet vuoren uskonnolliseen merkitykseen ja turvallisuuteen. Useita kymmeniä ihmisiä on kuollut kuumuuden ja rasituksen aiheuttamiin oireisiin kiivetessään vuorelle.
Aika ajoin on keskusteltu siitä, voitaisiinko vuorelle kiipeäminen estää kokonaan. Virallisesti kiipeäminen kiellettiin viime vuonna 26. lokakuuta, kun Uluru-Kata Tjutan kansallispuiston hallitus ja anangut päättivät asiasta yksimielisesti. Päivämäärä on sama, jona kansallispuisto palautettiin ananguille vuonna 1985.
Anangut toivottavat turistit edelleen sydämellisesti tervetulleiksi pyhälle vuorelle. Vain kiipeäminen Ulurun laelle on syytä jättää väliin.
”Kyseessä ei ole huvipuisto”, anangujen edustajat muistuttavat.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 3/2020.
