Terveys

Tupakointi loppuu keuhkojen iän selvitessä

Tupakoitsijat näyttävät saavan lisämotivaatiota lopettamiseen, kun he saavat konkreettisen arvion keuhkojensa kunnosta.

12.3.2008 Terve.fi

Brittitutkimuksessa keuhkojen spirometriatutkimuksen tulokset havainnollistettiin kertomalla keuhkojen ikä eli se, minkä ikäiset yleensä saavat samanlaisia tuloksia.

Tutkimukseen osallistui 561 yli 35-vuotiasta tupakoitsijaa, joista puolelle spirometrian eli keuhkojen tilavuusmittauksen tulokset kerrottiin keuhkojen ikänä. Osallistujia myös kehotettiin lopettamaan tupakointi ja heille kerrottiin lopettamisessa auttavista palveluista.

Vuoden kuluttua mittauksista tupakoinnin oli lopettanut vajaat 14 prosenttia niistä, joille tulokset oli kerrottu keuhkojen ikänä ja vain noin 6 prosenttia niistä, joille tulos kerrottiin perinteisessä ja vaikeammin ymmärrettävässä muodossa. Käytännössä tämä tarkoitti, että keuhkojen iän kertominen neljälletoista potilaalle johti yhden potilaan savuttomuuteen.

Keuhkojen iän kuuleminen kannusti lopettamaan riippumatta keuhkojen kunnosta. Voikin olla, että monet innostuvat lopettamaan kuullessaan keuhkojensa olevan vielä pelastettavissa, tutkijat arvelevat.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: BMJ Online 6.3.2008;doi:10.1136/bmj.39503.582396.25

Copyright © Kustannus Oy Duodecim 2007

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa Kaikki hyvinvoinnista -uutiskirje

Kirjeen tilaamalla saat kerran viikossa inspiroivia hyvinvointivinkkejä. Luvassa huippuhyviä treeniohjeita, hyödyllisiä terveysjuttuja ja apua mielen hyvinvointiin.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt