
Tunnettu erektiohäiriölääke saa myös naiset haluamaan
Erektiohäiriölääke Viagra voi joissain tapauksissa kohottaa myös naisten seksuaalista halukkuutta. Uuden tutkimuksen mukaan Viagran vaikuttavan aineen, sildenafiilin, huomattiin vähentävän seksuaalisia toimintahäiriöitä naisilla, jotka söivät masennuslääkkeitä.
Journal of the American Medical Association-lehdessä julkaistussa kaksi kuukautta kestäneessä tutkimuksessa havaittiin sildenafiilin auttavan naisia saavuttamaan orgasmin. Tutkimuksessa oli mukana 98 naista. Viagraa saaneessa tutkimusryhmässä olleet naiset kertoivat olevansa tyydyttyneempiä ja saaneensa orgasmin helpommin kuin ennen. Toisaalta Viagra-ryhmässä olleilla todettiin enemmän haittavaikutuksena muun muassa pääkipua.
”Naisilla seksuaalinen halukkuus on monimutkainen ongelma. Jos nainen on onneton suhteessaan, voi se vaikuttaa halukkuuteen. Jos seksi sattuu, voi se vaikuttaa halukkuuteen. Jos nainen ei ole tyytyväinen itseensä, voi sekin vaikuttaa halukkuuteen. On hankala vaikuttaa kaikkiin näihin tekijöihin,” toteaa lisääntymiskykyyn erikoistunut lääkäri Judi Chervenak Health Daylle. Hänen mukaansa uusi tutkimus on mielenkiintoinen, muttei hän tässä vaiheessa alkaisi lääkettä naisille määrätä. Sen sijaan hän ehdottaa haluttomuutta poteville naisille oirepäiväkirjan pitoa tai keskustelua lääkärin kanssa mahdollisesta lääkkeen vaihdosta toiseen.
Masennuslääkkeiden hyvin yleisiä haittavaikutuksia ovat seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat. Aiemmissa tutkimuksissa Viagran on todettu auttavan myös masennuslääkkeiden vuoksi erektiohäiriöstä kärsiviä miehiä. Sen sijaan lääkkeenvalmistaja, Pfizer, lopetti omat tutkimuksensa Viagran toimivuudesta naisille jo vuonna 2004.
Lähde: Health Day News 22.7.2008
Lääkärikirja: Erektiohäiriöt – Poliklinikka.fiLue lisää seksistä ja seksiongelmista – Seksiklinikka, Tohtori.fi