Terve.fi

Toivoisin voivani olla terve – lukijan kertomus vestibuliitista


Minulla on ollut vestibuliitti ilmeisesti vuosia, ennen kuin se diagnosoitiin 25-vuotiaana. Ensimmäisten vuosien seksikokemusten en muista olleen kivuliaita, mutta suunnilleen 20-vuotiaana yhdynnät alkoivat olla toisinaan hankalia tai kivuliaita. Syytä ei tullut tarkemmin selvitettyä.

Samoihin aikoihin minulle ilmaantui säännöllisen epäsäännöllisesti uusiutuva ja itsestäänkin häipyvä hiivatulehdus. Useita vuosia ongelmitta samoja e-pillereitä syötyäni minulle ilmaantui tuolloin myös epämääräisiä välivuotoja, joille ei koskaan löytynyt tarkempaa syytä. Ne kuitattiin ovulaatiovuodoksi, kun testeissä ei löytynyt tauteja, eikä e-pillereiden vaihdostakaan näyttänyt olevan apua.

Unohdin koko vaivan, kun elin selibaatissa vuosia parannellen henkisiä haavoja suhteesta, jossa minua petettiin. Gynekologilla käynti tosin oli useinkin tuskaa, mutta kun kivuttoman elämäni aikainen gynekologi oli ollut kovakourainen, en oikein parempaakaan osannut odottaa.

Aloittaessani seuraavan kerran seurustelun ja säännöllisen seksielämän vuonna 2000, yhdynnät sujuivat alussa hyvin, tosin vanhasta tottumuksesta olin aina hieman varovainen. Sitten yhdynnät alkoivat taas vaivata, varovainen sai olla ihan tosissaan. Toisinaan kipuja ei ollut, mutta useimmiten jotain kipua tuntui. Kiinnostus seksiä kohtaan väheni kipujen yleistyessä ja voimistuessa. Suhde kärsi seksiongelmista. Myös edellisessä suhteessa kokemani uskottomuus vaivasi mieltä. Tuohon aikaan olin henkisesti todella kovilla, suhde oli katkolla joskus parikin kertaa viikossa. Aina kuitenkin päätimme jatkaa yhdessä.

Yhdyntäkivut pahenivat talven aikana, ja keväällä 2001 sain vihdoin vestibuliitti-diagnoosin. Helpotti, että sain oireille nimen. Haluttomuus seksiinkin oli helpommin perusteltavissa, kun oli sairaus taustalla – kivut eivät olleet mielikuvitukseni tuotetta.

Sain lähetteen tutkimuksiin Naistenklinikan vulvapoliklinikalle. Ajan sain puolen vuoden päähän, syksylle 2001. Tutkimuksessa minulla todettiin heti selvä vestibuliitti, ja sen lisäksi limakalvoillani näkyi erittäin voimakasta punoitusta, jonka syytä ei löytynyt. Sitä tutkittiin koepaloin, mutta punajäkälää tai muuta ihosairautta ei löytynyt.

Vestibuliittiani hoidettiin vuoden ajan perinteisin keinoin. Kortisonivoiteella (tuloksetta), erittäin kivuliailla kortisonipistoksilla (tuloksetta) ja penslauksilla, jotka tuntuivat syövyttävän, polttavan tuskaisilta, mutta jälleen tuloksetta. Voimakasta kutinaani epäiltiin hiivan aiheuttamaksi, vaikka sitä ei testeissä aina löytynytkään. Sitä yritettiin hoitaa hiivalääkkein. Diflucan auttoi hetkeksi, mutta kutina palasi pian. Estolääkitykseksi suunniteltu Pevaryl aiheuttikin allergisen reaktion. Kutinan poistamiseksi kokeilin myös allergialääke Ataraxia, joka lievittikin kutinaa, mutta väsytti kovin.

E-pillerien pois jättäminen kuului myös ohjelmaan. 2002 kestin pari kuukautta ilman niitä, mutta luovutin teiniajasta tuttujen kuukautiskipujen palatessa voimakkaina. 2003 yritin sitkeämmin, olin 8 kuukautta ilman e-pillereitä, jolloin myös kutina tuntui vähenevän, mutta PMS-oireet, välivuodot sekä erittäin kovat kuukautiskivut pakottivat aloittamaan e-pillerit uudestaan.

Syksyllä 2002 sain kokeiltavakseni atoopikoille (kortisonin tilalle) kehitettyä Protopic-voidetta. Se poisti punoitusta, lievitti kutinaa ja myös kipu tuntui vähenevän samaan aikaan. Joten jäin tuolloin säännöllisen tarkkailun ulkopuolelle.

Vestibuliitti kipuineen ei kuitenkaan parantunut, vaikka välillä siltä tuntuikin. Kivut palasivat lievemmän kauden jälkeen samanlaisina kuin ennenkin. Siihen saattoi vaikuttaa se, etten jaksanut käyttää voidetta päivittäin, huolehtia tablettien ottamisesta tai muutenkaan keskittyä itseni hoitamiseen koko aikaa.

Vuosia sairastettuani, mutta parempaan suuntaan matkalla, aloin olla totaalisen kyllästynyt sairastamiseen. Halusin vain olla terve ja elää normaalia elämää.Edelleen toivoisin voivani olla terve, elää normaalissa parisuhteessa ja nauttia elämästäni. Ajatuskin seksittömästä loppuelämästä alle kolmekymppisestä alkaen on murskaava. Koen olevani invalidi, epätäydellinen nainen. Feikki, väärennös. Jotain, joka näyttää naiselta, muttei kuitenkaan sisimmältään sitä ole. Niin syvästi tämä sairaus minuuteeni, naiseuteeni vaikuttaa.

Myös parisuhteeni tuntuu vajavaiselta. Väliltämme puuttuu jotain, jota kuuluisi olla. Seksin vaillinaisuus ja äärimmäinen vähyys nakertaa läheisyyttä, henkisen yhteyden löytämistä. Kipujen vuoksi yhdyntä on täysin pois suljettu vaihtoehto. Siitä huolimatta yritämme sitä aloitteestani pari kertaa vuodessa, vaikka tiedän jo etukäteen sen johtavan kyyneliin.

Muunlainen seksi puolestaan on lakannut kiinnostamasta minua. Yhdynnästä on tullut ainoa haluamani seksin muoto, haluan vain sitä, mitä en voi saada. Kaikki nämä epäonnistumisen tunteet ovat johtaneet jonkinlaiseen seksiallergiaan, jossa pyrin välttämään siihen liittyviä ajatuksiakin.

Valehtelusta kaveriporukoissa on myös tullut toinen luonto, puheiden kääntyessä seksielämään, joko vaikenen, välttelen, vitsailen tai valehtelen. Vain yksi tai kaksi kaveriani tietää sairaudestani, joka niin suurelta osin elämääni muokkaa…

Julkaistu: 26.6.2012