Tilastot sen kertovat, synnytyspelkoon on hyvä syy
Suomessa kuolee vuosittain lähes yhtä paljon naisia raskauden ja synnytyksen komplikaatioihin kuin vuonna 1990, selviää The Guardianin uutisoimasta brittitutkimuksesta. Arvostetun lääketieteen aikakauslehti Lancetin tuoreessa tutkimuksessa tilastoitiin, kuinka monta naista kuolee raskauteen ja synnytykseen maailmanlaajuisesti.
Maternal mortality rateeli MMR-luku kuvaa äitiyskuolleisuutta per 100 000 elävänä syntynyttälasta kohden. Vuonna 2008 luku oli Suomessa 7,2, eli lähes identtinen kuinkaksikymmentä vuotta sitten (7,3).
Äitiyskuolemiin luetaankuolemat, jotka sattuvat raskauden aikana tai 42 vuorokauden kuluessa raskaudenpäättymisestä riippumatta raskauden kestosta tai raskauden sijainnista. Mukaanlasketaan kaikki raskaana olleet, jotka ovat kuolleet mistä tahansa raskauteenliittyvästä tai raskauden pahentamasta syystä, mutta eivät tapaturmaisesti taiväkivaltaisesti.
Yllättävää kyllä, Suomisijoittuu maailmalaajuisessa äitiyskuolleisuuslistassa vasta sijalle 17.Kaikkein vähinten äitiyskuolleisuutta tapahtuu Italiassa (3,9), Ruotsissa (4,6)ja Luxemburgissa (4,8). Myös maissa, kuten Tsekeissä, Slovakiassa ja Unkarissaäitiyskuolleisuus on harvinaisempaa kuin Suomessa.
Maailmanlaajuisestiäitiyskuolleisuus on laskenut vuoden 1980 puolesta miljoonasta, vuoden 2008reiluun kolmeensataantuhanteen. Viimeisen 20 vuoden ajan kuolleisuus onvähentynyt maailmanlaajuisesti noin 1,4 % vuodessa.
Lue lisää:
Katso taulukko äitiyskuolleisuudesta
10 kysymystä raskaudenriskeistä – Tee testi!
Keskustele:
Toisinaan pelottaa,toisinaan ei…
“Onko kenelläkään parempaa tietoa synnytystapojen riskeistä. Itselläni takana hätäsektio, ja nyt lääkärin mielipiden synnytystapatutkimuksessa, että saat sellaisen synnytyksen kuin haluat, riskit on molemmissa. Mutta mitkä riskit? Alatiesynnytyksessä kuulemma riski on kohdun repeymä, varsinkin kun lääkäri epäilee nopeaa synnytystä. Mitkä ne leikkauksen riskit sitten on?” – sunny06
Mitä tiedät raskauden ja synnytyksen riskeistä? Miten sinun raskautesi ja synnytyksesi sujuivat? Mitä ajatuksia edellä mainitut tilastot herättävät? Kerro kokemuksistasi ja tuntemuksistasi: Alatiesynnytyksen/sektionRISKIT?