Ultraviolettisäteet tunkeutuvat ilman suojausta syvälle ihoon, mikä nopeuttaa ihon vanhenemista ja aiheuttaa ihosairauksia, jopa ihosyöpää. Näin ollen on hyvä suojautua auringon säteilyä vastaan, vaikkei olisikaan helposti palavaa ihotyyppiä.
Valitse oikea suojakerroin
Erilaisia ihotyyppejä ja erilaisia vaatimuksia on useita, mutta onneksi myös valikoimaa aurinkosuojavoide puolella on runsaasti. Useilla eri tuotemerkeillä on omat vaihtoehtonsa, joista kokeilemalla voi löytää itselleen parhaimman vaihtoehdon.
Tehokkaan aurinkosuojavoiteen tulisi antaa suoja UVA- että UVB-säteitä vastaan. Euroopassa käytetään tavallisesti SPF-suojakerrointa (Sun Protection Filter), joka kertoo, kuinka monta kertaa kauemmin henkilö voi ottaa aurinkoa polttamatta ihoaan verrattuna suojaamattomaan tilanteeseen. Nykyisin vaaditaan erikseen merkinnät UVA- sekä UVB-säteitä vastaan. Suojakertoimen tulee olla tarpeeksi korkea, jotta voiteesta hyödytään.
Suojakerroin valitaan oman ihotyypin ja käyttötilanteen mukaan. Nykyisin suositellaan kotimaassakin vähintään suojakerrointa 15 normaalille iholle. Suojakertoimen on oltava korkeampi herkkäihoisilla tai etelän aurinkoon matkustettaessa.
Suojaa lasten iho huolellisesti
Lasten aurinkovoiteissa on joko pelkästään fysikaalinen suoja tai fysikaalisen ja kemiallisen suojan yhdistelmä. Fysikaalisten ainesosien teho perustuu fysikaalisiin suodattimiin, titaani- ja sinkkioksidiin, jotka heijastavat säteet pois iholta. Kemialliset aineosat taas imeytyvät ihoon ja imevät itseensä UV-säteitä estäen säteiden pääsyn ihoon.
Alle kouluikäisille suositellaan pelkästään fysikaalisen suojan omaavaa voidetta, sillä se ei imeydy ihoon ja on näin ollen turvallisempi vaihtoehto kuin kemiallinen suoja, jonka mahdollisia haittavaikutuksia lasten elimistöön ei riittävästi tunneta. Fysikaaliset voiteet ovat koostumukseltaan kemiallisia voiteita paksumpia ja ne jättävät iholle hennon valkoisen kerroksen. Tästä on myös etua, sillä näin on helppo varmistaa voiteen tasainen levittyvyys kaikille ihoalueille. Alle kaksivuotiaita lapsia suositellaan suojattavaksi pelkästään vaatetuksella, mutta mikäli näin ei saada täyttä suojaa, ovat fysikaaliset aurinkosuojavoiteet turvallisempi vaihtoehto kuin paljaan ihon altistuminen auringon säteilylle.
Aurinkosuojavoiteita joka lähtöön
Tarjolla on paljon laadukkaita, hajusteettomia sekä väri- ja säilöntäaineettomia aurinkosuojatuotteita. Hajusteet voivat ultraviolettisäteilyn kanssa reagoidessaan aiheuttaa ihon palamista, allergista ihottumaa tai laikukkaan rusketuksen. Herkkäihoisille aikuisille ja valoyliherkälle iholle suositellaan pelkän fysikaalisen suojan sisältäviä aurinkosuojatuotteita.
Osa voiteista sisältää bonuksena ihoa pehmentäviä kasviöljyjä, ihoa suojaavia vitamiineja ja ihoa rauhoittavia aineosia.
Aurinkosuojatuotteita on markkinoilla eri muodoissa, kevyemmistä geeleistä ja emulsiovoiteista paksumpiin rasvoihin ja öljyihin. Lisäksi helposti mukana kuljetettavalla aurinkovoidepuikoilla on kätevä lisätä suojaa herkästi palaville ihoalueille, kuten huulille, nenänvarteen ja korvanlehdille. Rasvaisemmalle iholle on paras valita öljytön aurinkosuojavoide.
Saatavilla on myös on perinteisestä voiteista poikkeavaa kirkasta aurinkosuojasprayta. Aurinkosuojasprayta on kätevä suihkuttaa myös herkästi palavalle päänahalle, sillä se ei tee hiuksia rasvaiseksi.
Oikein käyttämällä varmistat voiteen suojatehon
Aurinkosuojavoide kannattaa levittää iholle hyvissä ajoin noin puoli tuntia ennen aurinkoon menoa, jotta se ehtisi imeytyä kunnolla. Aurinkovoidetta tulee levittää riittävän paksu kerros, sillä liian ohuelti sivelty voidekerros heikentää suojatehoa puolella. Suojavoidetta suositellaan lisättäväksi vähintään kahden tunnin välein, tarvittaessa useamminkin. Lisäksi suojavoidetta kannattaa lisätä aina uimisen jälkeen, vaikka tuote olisikin vedenkestävä, sillä osa tuotteesta liukenee kuitenkin veteen ja hankautuu pyyhkeeseen, jolloin suojateho ei ole enää parhaimmillaan.
Aurinkosuojavoide tulee säilyttää huoneenlämmössä (+15 – 25 °C), jolloin se säilyy pakkauksen "käytettävä ennen" – päiväykseen saakka. Aurinkosuojavoiteet ovat useimmiten silti yhden sesongin tuotteita, sillä pakkausta availtaessa ja rannalle kuumuudelle altistuessaan kestoaika lyhenee. Suojavoiteet on myös muistettava puhdistaa iholta auringossa oleilun jälkeen, jottei runsas kemikaalimäärä aiheuta ärsytystä iholle.