Tee ehkäisee sappikiviä sekä sappirakon ja sappiteiden syöpää
Kiinalaisessa tapaus-verrokkitutkimuksessa on selvitetty teen kulutuksen vaikutuksia sappikiviin sekä sappirakon ja sappiteiden syöpään. Tapauksina oli yli 600 henkilöä, jotka olivat sairastuneet sappirakon ja sappiteiden syöpään, yli tuhat henkilöä, joille oli ilmaantunut sappikiviä ja lähes tuhat tervettä verrokkia. Teen kuluttajiksi laskettiin ne, jotka joivat vähintään kupillisen teetä päivässä puolen vuoden ajan.
Julkaistu 20.10.2006
Teen kulutus alensi naisten sappirakon syövän riskiä 46 %, sappiteiden syövän riskiä 35 % ja sappikivitaudin riskiä 27 %. Tee ei kuitenkaan vaikuttanut juurikaan miesten riskiin sairastua sappirakon ja sappiteiden syöpään tai sappikivitautiin. Teetä juovat miehet tupakoivat selvästi useammin kuin naiset. On mahdollista, että tupakka vaimentaa teen sappirakon ja sappiteiden sairauksia suojaavaa vaikutusta. Mahdollisina mekanismeina tutkimusryhmä esittää teen polyfenolien kasvainten leviämistä estäviä tai tulehdusta vastustavia ominaisuuksia. Erityisesti kiinnostava on epigallokatekiini-3-gallaatti-niminen polyfenoli. On mahdollista, että myös hormonaalisilla tekijöillä on merkitystä.
Lähde: emedicine.com 7.7.2006