
Tämän takia kesäseksi tuntuu paremmalta
Kesäromanssi on romansseista paras. Ihmiset tuntevat olonsa seksuaalisemmiksi kesän lämmössä, sillä näkyvillä on paljon paljasta pintaa. Meitä myös alitajuisesti muistutetaan seksistä, sillä auringon ansiosta iho hehkuu hyvin samalla tavalla kuin kiihottuessa.
Syleile siis helteistä vuodenaikaa – täysillä.
Tässä Womenshealthmagazine.com –sivuston listaamat syyt siihen, miksi seksi maistuu parhaimmalta juuri kesällä.
1. Mahtava aika olla spontaani
Vietettyämme yli puolet vuodesta koulussa ja töissä odotamme innokkaasti kesän huveja. Sisätiloista vapauteen pääseminen laukaisee huolettoman, valmiina kaikkeen –asenteen, joka ruokkii parisuhteiden syntymistä. Toisen pitäminen jännityksessä kohottaa dopamiinin, kiihottumiseen ja odotukseen liitetyn hormonin, erittymistä. Niinpä pariskunnat tuntevat entistä suurempaa vetoa toisiinsa.
2. Lämmin ilma herättää himot
Talvella lämpötila laski monesti hyytäviin lukemiin, joten lämpimät säät tuntuvat poikkeuksellisen hyviltä. Auringolle altistuminen laukaisee dopamiinin ja serotoniinin erittymistä, sekä MSH-hormonia, joka kannustaa libidoasi. Päivät ovat nyt myös pidempiä, joten saamme nauttia auringon vaikutuksista vielä enemmän. Nauti juhannuksesta, jolloin valoa on tarjolla runsaasti!
3. Seksi tuntuu kiihkeämmältä
Olet elänyt sisätiloissa koko talven, joten nyt kesän myötä on aika etsiä seksikkäimmät paikat ulkoa! Seksin harrastaminen luonnossa on mahtavaa juuri siksi, että se kiinnittää jokaisen aistisi huomion – kukkien tuoksu, viileä tuulenvire lämpimällä iholla ja pehmeä maa kehosi alla. Nämä uudet kiihokkeet tekevät seksistä enemmän mieli-keho -kokemuksen. Paikkoja on kesäisessä luonnossa tarjolla paljon, harkitse vaikka yksityistä rantaa tai takapihaa. Ryhdy hommiin!
4. Hajuaistisi ohjaa sinut sen oikean luo
Tutkijoiden mukaan nainen pystyy alitajuisesti haistamaan, jos hänen lähellään oleva mies on kiinnostunut hänestä. Naisesta kiinnostunut mies erittää hikirauhastensa kautta kemikaaleja, jotka naisen aivot vaistomaisesti tulkitsevat seksuaaliseksi kiinnostukseksi. Lisäksi tutkijat uskovat, että naisen hajuaisti on jopa terävämpi kesällä lisääntyneen ilmankosteuden takia. Niinpä juuri nyt jokaisella naisella on loistava tilaisuus karsia joukosta ne miehet, jotka tahtovat olla vain ystäviä. Kiinnitä huomiota vaistoosi. Jos tunnet itsesi erityisen itsevarmaksi ja viehättäväksi jonkun miehen läheisyydessä, hän on todennäköisesti kiinnostunut sinusta.
5. Seksuaalinen vetovoimasi on tulessa
Lämpimän ilman takia sinun ei tarvitse nähdä kovasti vaivaa näyttäksesi kuumalta. Paljastat kehostasi paljon käyttämällä lyhyitä shortseja ja olkaimettomia mekkoja. Älä kuitenkaan yliammu paljastavien vaatteiden kanssa. Uutuudenviehätys on suurin tekijä mitä miehen kiinnostukseen tulee. Jos siis näytät hänelle alusta asti parhaat kohtasi, hän saattaa hukata motivaation tutkia sinua lisää.
6. Rakkaus tuntuu lomalta
Vaikkei lomalle karkaaminen olekaan aina niin helppoa, yritä viettää edes muutama vapaapäivä miehesi kanssa. Pariskuntien seksi on lomalla yleensä räjähtävämpää, kun he ovat päässeet eroon kaikista arkipäivän stressitekijöistä. Lomalla voitte todella keskittyä suhteeseenne. Kun olette saaneet antaa toisillenne jakamatonta huomiota, tunnette olevanne läheisempiä.
7. Katseesi avartuu
Lämpimässä, miellyttävässä ilmassa paistattelu puolen tunnin ajan avartaa ihmisten mieltä ja tekee heistä vastaanottavaisempia uusille tilanteille. Aurinko tukahduttaa melatoniinin eritystä tehden sinusta tarkkaavaisemman ja avoimemman uusille ideoille, sekä halukkaamman kokeilla tuntemattomia polkuja.
8. Olet niin kuuma, että kiihotat itseäsikin
Kesällä himoitsemme ruokia, jotka ovat onneksi hyväksi sekä mielelle että keholle. Aurinko aiheuttaa nestehukkaa, joten haluamme syödä energiapitoisia, vatsaa litteyttäviä, vesipohjaisia ruokia, kuten sitruksia, pinaattia ja kylmää keittoa. Kun ihmiset tuntevat olonsa kevyeksi ja terveeksi, he viihtyvät kehossaan paremmin. Ja kun viihtyy omassa kehossaan, on myös houkuttelevampaa hypätä sänkyyn tutkimaan jonkun toisen kehoa!