Terveys

Tällaista työviikkoa tekee suomalainen lääkäri

21.9.2012 Terve.fi

Yksi merkittävistä muutoksista lääkärintyössä näyttää tilaston perusteella olevan se, että osa-aikatyön osuus on kasvanut: osa-aikatyötä tekee noin 17 prosenttia lääkäreistä, kun vielä 1990-luvun puolivälissä osa-aikaisia oli noin viisi prosenttia. Lääkärien osa-aikatyöskentely on yleistynyt samalle tasolle muiden palkansaajien kanssa, kerrotaan Lääkäriliiton tiedotteessa.

– Eniten osa-aikatyötä tekevät yksityisellä lääkäriasemalla tai vastaanotolla työskentelevät lääkärit, kertoo Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä tiedotteessa.

- Terveyskeskusten lääkäreistä 21 prosenttia ja sairaaloiden lääkäreistä 13 prosenttia on osa-aikaisia. Osa-aikaisuuden yleistyminen ei kerro vain vähenevästä työpanoksesta, vaan siitä, että päätyönsä lisäksi lääkärit tekevät muuta työtä esimerkiksi yksityisvastaanotolla tai päivystyspisteissä. Tässä suhteessa lääkärit poikkeavat muusta palkansaajakunnasta.

Yliopistoissa ja sairaaloissa pisimmät viikot

Aineistot kertovat myös, että naiset tekevät myös lääkärinammatissa enemmän osa-aikatyötä kuin miehet. Tämä koskee kaikenikäisiä lääkäreitä. Naisista 20 prosenttia työskentelee osa-aikaisesti ja miehistä 13 prosenttia.

Osa-aikaiset lääkärit työskentelevät keskimäärin 33 tuntia ja kokoaikaiset 44 tuntia viikossa. Yliopistoissa ja sairaaloissa kokoaikaisesti työskentelevien lääkärien työviikot ovat pisimpiä, keskimäärin lähes 50 tuntia.

Lääkärien työllisyysaste on edelleen korkea, 90 prosenttia. Kaksi kolmesta lääkäristä työskentelee sairaalassa tai terveyskeskuksessa.

Suomen Lääkäriliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu liiton tietojen mukaan 94 prosenttia Suomessa toimivista lääkäreistä.

Lähteet: Lääkäriliiton sähköpostitiedote 20.9.2012, Lääkärit Suomessa 2012 -verkkojulkaisu.

Skrollaa alas ja kommentoi aihetta.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt