Terve.fi

Sosiaalinen media vaikuttaa sekä hyvällä että huonolla tavalla

Sosiaalinen media vaikuttaa sekä hyvällä että huonolla tavalla
Julkaistu 31.3.2011

Nämä sivustot, sekä virtuaaliset pelimaailmat antavat käyttäjille mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Raportin mukaan nykyajan lapset ja nuoret käyttävät lähes kaiken vapaa-aikansa juuri tällaisen toiminnan parissa.

Pediatricsissa julkaistun raportin mukaan yli puolet murrosikäisistä nuorista kirjautuvat sisään sosiaalisen median nettisivuille vähintään kerran päivässä. Lähes yksi neljäsosa teini-ikäisistä kertoo vierailevansa suosikkisivuistoillaan vähintään kymmenen kertaa päivässä.

Raportin kirjoittaneen tohtori Gwenn O’Keeffen mukaan sosiaalisen median sivustot ovat pääasiassa hyviä. Nuoret sosialisoivat niillä ja ovat sitä kautta yhteydessä toisiinsa tänä päivänä. Lasten sosiaaliset ympäristöt kutistavat, kun heillä ei ole tiloja tai aikaa hengailla kavereidensa kanssa samaan tapaan kuin heidän vanhempansa tekivät. Sosiaalinen media antaa tämän päivän nuorille aikaa olla yhteydessä toisiinsa. Sen ei kuitenkaan pitäisi kattaa kaikkea nuorten sosiaalista kanssakäymistä.

Jotta lapset ja nuoret osaisivat käyttää sosiaalista mediaa järkevästi ja kohtuudella, heidän vanhempiensa pitäisi osallistua heidän toimintaansa. Hyvä peukalosääntö on liittyä itsekin esimerkiksi Facebookiin, ja pyytää lapsi omaksi kaverikseen siellä. Jos lapsi ei hyväksy vanhempansa kaveripyyntöä, on kyse yleensä siitä, että jokin ei ole kunnossa, O’Keeffe varoittaa.

-Vanhemmat eivät anna lastensa ajaa autoa tai kokata ruokaa ilman, että ensin opettavat heitä. Samaan tapaan vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen, kuinka sosiaalista mediaa käytetään oikein ja hyväksyttävästi, toteaa O’Keeffe.

Nuoremmat lapset saattavat valehdella ikänsä päästäkseen tietyille sivustoille, kuten Facebookiin, joissa on tiukat ikärajoitukset. O’Keeffen mielestä vanhempien ei pitäisi hyväksyä tätä, sillä Facebook on tarkoitettu teini-ikäisille ja sitä vanhemmille. Siellä on sisältöjä, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Ja jos vanhemmat hyväksyvät pienten lasten liittymisen näille sivustoille, he opettavat heille samalla, että valehteleminen on okei.

Tukee lasten luovuutta ja tarjoaa vertaistukea

Raportissa havaittiin, että sosiaalinen media rohkaisee lapsia olemaan yhteydessä toisiinsa ja ilmaisemaan luovuutensa. Sivustot tarjoavat heille myös mahdollisuuden oppia, ja ovat myös teineille keino päästä terveyttä koskevien sisältöjen lähelle. Ja lapset, joilla on kroonisia tauteja, voivat löytää muita samasta sairaudesta kärsiviä ja saada vertaistukea, jota ei muutoin olisi saatavilla.

Sivustot eivät kuitenkaan ole täysin ongelmattomia, raportissa todetaan. Yksi suurimmista riskeistä on nettikiusaaminen ja virtuaalinen ahdistelu.Teknologia toimii todellisen mailman jatkeena. Kiusaamista oli olemassa jo ennen internetiä, mutta nettikiusaaminen on helpompaa.

Lisäksi lapset ovat taipuvaisia kokeilemaan ja testaamaan rajojaan. Tämän päivän teknologia tekee tästä helpompaa. Hyvä esimerkki tästä on seksuaalisten kokeilujen lisääntyminen virtuaalimaailmassa. Lapset ja nuoret voivat lähetellä seksuaalisia viestejä ja kuvia helpommin internetissä tai puhelimen välityksellä kuin ennen.

Toinen potentiaalinen sosiaalisen median riski on “Facebook-masennus”. Kun esiteinit ja teinit viettävät liikaa aikaa sosiaalisen median sivustoilla, he saattavat alkaa osoittaa klassisia masennuksen merkkejä, kuten muutoksia unirytmissä ja syömistavoissa, mielialan vaihteluita, erilaisten kavereiden kanssa hengailua tai sosiaalista eristäytymistä.

O’Keeffe huomauttaa, että vaikka vanhempien pitääkin keskustella lastensa kanssa avoimesti virtuaalisen median käytöstä, heidän ei kuitenkaan tarvitse olla liioitellun tarkkaavaisia lasten tietokoneen käytöstä. Lapsia ei voi kuitenkaan vahtia jatkuvasti, ja joskus on vain luotettava omiin kasvatustaitoihin ja siihen, että lapset osaavat tehdä oikeat ratkaisut.

19 kommenttia