Henkiset vaikuttajat: Kun selvänäkijä Aino Kassinen puhui, valtakunta kuunteli

Selvänäkijä Aino Kassinen oli aamuvirkku. Hän piti vastaanottoa Uudenmaankadulla Helsingissä ja neuvoi ihmisiä aamuisin kuuden ja kahdeksan välillä.

Kassinen kertoi, että paras yhteys henkivoimiin syntyy levon jälkeen. Hän sai tietoa hengiltä usein kuvien muodossa. Tieto nousi hänen silmiensä eteen kuin filmiä katsoen. Hän kuuli myös ääniä ja tulkitsi havaitsemiaan symboleja.

Vastaanotto imi voimia. Tavattuaan ihmisiä selvänäkijä meni nukkumaan ja heräsi iltapäivällä. Sen jälkeen hän vastasi ihmisten lähettämiin kirjeisiin. Niitä saattoi olla pinossa kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen joka päivä.

Kassinen ei laskuttanut vastaanotoista, mutta eteisessä oli laatikko, johon sai laittaa kolehdin. Välillä laatikkoon kertyi mukavasti rahaa, kun ihmiset palkitsivat selvänäkijän tämän palveluista.

Aino Kassinen oli tunnetuin suomalainen selvänäkijä ja julkisuuden henkilö 1960- ja 1970-luvuilla. Hänen puoleensa kääntyivät lukemattomat ihmiset etsiessään vastausta kysymyksiinsä. Häntä lähestyivät yhtä lailla kansanihmiset kuin talouselämän vaikuttajat, poliitikot, ulkomaiset diplomaatit ja taiteilijatkin. Häntä haastateltiin aikakauslehtiin. Uusi Maailma -lehdessä hän vastasi lukijoiden kysymyksiin omalla palstallaan.

Kassinen koki, että hän oli saanut selvänäkijän lahjan, minkä vuoksi hänen oli autettava ihmisiä. Henkiolentoihin hän tutustui jo lapsena. Elämäkerrassa Aino Kassinen kertoo selvänäkijä kuvailee lapsuutensa luontokokemuksia ja tietään kansakunnan selvänäkijäksi.

Aino Kassinen syntyi vuonna 1900 köyhään torppariperheeseen. Talossa oli vain yksi huone ja keittiö. Isä Heikki työskenteli kivityömiehenä, äiti Maria oli ompelija ja hankki lisätienistejä kuppaajana.

Lapsia syntyi yksitoista, mutta kuusi heistä kuoli jo pienenä. Lapsikuolleisuus oli suurta 1900-luvun alussa. Aino oli sisarussarjan vanhin tyttö.

Äitinsä Kassinen muisti iloisena, huumorintajuisena ja huomaavaisena ihmisenä. Vaikka kotona pöydän antimet olivat niukat, äiti saattoi antaa ruokaa ihmisille, joilla oli vielä vähemmän syötävää kuin Kassisilla. Isä oli temperamenttinen ja tiukka, ja tämän sana oli laki, jota kukaan ei uskaltanut vastustaa.

Kasvatus oli kuitenkin melko vapaata. Aino sai mennä ja tulla kuten tahtoi. Pieni tyttö viihtyi omissa oloissaan ja samoili mielellään luonnossa. Luonto oli täynnä elollisia olentoja, ja hän leikki näkymättömien ystäviensä kanssa. Koivut kumarsivat Ainolle ja tyttö kumarsi takaisin.

Puissa asui keijuja ja naavaukkoja, järvissä aallottaria. Lehdoissa Aino näki päivänkakkara- ja koivutyttöjä, metsissä kuusi- ja mäntytyttöjä. Kaksitoistavuotiaana hän kertoi nähneensä välähdykseltä metsänvaltiaan.

Ensimmäisen näkynsä Aino sai kolmevuotiaana. Hän käveli kylätiellä ja näki kaivon, jonka päällä leikki lapsia. Kaivo oli täynnä vettä, jota valui myös tielle. Seuraavana päivänä hän etsi kaivoa ja lapsia, mutta ei löytänyt niitä. Hän kyseli äidiltä kaivosta. Äiti vastasi, että mitään kaivoa ei ole.

Seuraava vaikuttava näky tapahtui viisivuotiaana. Isä oli lähdössä häihin ja pukeutui pukuun. Aino alkoi huutaa: ”Isä et saa lähteä, häissä murhataan ihminen.”

Isä nauroi lapsen puheille. Kun isä saapui häätaloon, lattialla makasi mies murhattuna.

Aino eli toisenlaisessa maailmassa kuin muut. Hän näki näkyjä ja kuuli ääniä.

Kansakoulua hän sai käydä vain neljä luokkaa, eikä hän ollut erityisen kiinnostunut lukemisesta. Hänellä oli tulinen temperamentti. Hän tappeli poikien kanssa, koska uskoi, että henget suojelivat häntä.

Äiti opetti Ainon laittamaan ruokaa ja ompelemaan. Aino muutti 17-vuotiaana Ouluun ja työskenteli monissa perheissä piikana. Vapaa-aikanaan hän näytteli harrastajateatterissa.

Nuoret miehet kiinnostuivat Ainosta, mutta hän torjui lähestymisyritykset, koska avioliitto olisi häirinnyt henkistä kehitystä. Kassinen uskoi, että hänen elämäntehtävänsä oli auttaminen ja laajimmillaan se koski koko kansakuntaa.

Oulussa Kassinen tutustui erilaisiin järjestöihin ja uskonnollisiin ryhmiin. Hän kiinnostui Pelastusarmeijasta ja kuulosteli, millaisia ajatuksia oli vanha- lahkolaisilla, lestadiolaisilla, mormoneilla ja teosofeilla.

Aino ammensi voimia luonnosta, sillä luonnossa jumaluusvoimat olivat voimakkaimmillaan. Luonnosta hän löysi henkisen opettajansa.

Kassinen oli vastaanottanut ihmisiä Oulussa ja jatkoi työtään, kun hän muutti Helsinkiin vuonna 1934. Hän sairastui ensimmäisen kerran syöpään 35-vuotiaana ja toipui.

Parantuminen antoi hänelle uskoa omaan tehtäväänsä.

Kassinen koki, että hän oli saanut syntyessään selvänäkijä lahjan ylhäältä jumaluusvoimilta. Elämäkerrassaan hän kertoi, että hänelle on suotu kyky nähdä asioita ja saada tietoa intuitiivisesti. Hän piti itseään välikätenä ihmisten ja henkimaailman välillä.

Henkinen kasvu edellytti opiskelua, johon kuului sisäisen rauhan etsimistä, meditointia, itsetuntemuksen syventämistä ja keskittymiskyvyn kehittämistä.

Kassisen mukaan ihmisten tuli pyrkiä henkisesti korkeammalle tasolle, koska jumalallinen voima löytyi kaikista ihmisistä. Hän neuvoi rakastamaan sekä avautumaan henkimaailmalle ja elämän ihmeelle.

Työtään Kassinen piti terapeuttisena. Hän kuunteli ja se auttoi ihmisiä. Ihmiset tarvitsivat lohdutusta ja uskoa siihen, että vaikeuksista selvitään.

”Jos jokainen ihminen suostuisi pienen hetkenkin kuuntelemaan lähimmäistään, maailmassa ei olisi niin paljon hätää ja tuskaa”, hän pohti elämäkerrassaan.

Kassisen mielestä toisiin ihmisiin pitäisi suhtautua myönteisesti. Itsekkyyttä hän piti suurena virheenä. Hänen mukaansa selvänäkijä kantoi suurta vastuuta.

Selvänäkijä ei kehota ketään toimimaan tietyllä tavalla vaan kertoo sen, mitä näkee. Hän ei erottele ihmisiä hyviin ja huonoihin, tyhmiin ja viisaisiin, rikkaisiin ja köyhiin.

Kassinen uskoi omaan jälleensyntymäänsä. Ensimmäisen kerran hän syntyi Kiinassa. Sieltä hän vaelsi Kaukasukselle ja Venäjän kautta Tanskaan, Saksaan, Norjaan, Ruotsiin ja lopulta Suomeen.

Asiakkaat kyselivät Kassiselta kadonneista tavaroista tai ihmisistä. Monet olivat kiinnostuneita ihmissuhteista, avioliitosta ja tulevaisuudesta.

Asiakaskuntaa riitti kaikista yhteiskuntaluokista.

Monet taiteilijat ottivat yhteyttä. Kassisen luona vierailivat näyttelijät Tarmo Manni ja Liana Kaarina, laulaja Ture Ara, kirjailija Maila Talvio ja kuvanveistäjä Essi Renvall.

Yksi tunnetuimmista vieraista oli Suomen pankin pääjohtaja, tuleva presidentti Risto Ryti, joka tapasi Kassista rouvansa Gerdan kanssa. Ryti ja Kassinen keskustelivat spiritualismista, teosofiasta ja antroposofiasta, mutta politiikkaan he eivät puuttuneet.

Kassinen kertoi nähneensä ennalta talvisodan. Hänen unessaan idästä purjehti suuri musta pilvi verta valuen. Ennen sotia hän oli nähnyt Suomi-neidon, jolla oli riekaleiset vaatteet. Väinämöinen istui surullisena kannon päällä. Sotien jälkeen hän näki Väinämöisen, joka soitti ja lauloi.

Rintamamiehet kirjoittivat Kassiselle, ja hän antoi heille neuvoja ja rohkaisua. Marsalkka Mannerheimille Kassinen viestitti upseerin välityksellä, että maa saa rauhan, mutta se vaatii uhrauksia.

Näyttelijä Vesa-Matti Loiri kääntyi Kassisen puoleen, kun hän etsi suuntaa henkiselle tielleen. Jari Tervon Loiri-elämäkerrassa näyttelijä kertoi Kansallisoopperan harjoituksista syksyllä 1970.

Loiri esiintyi Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho -oopperassa, jossa oli mukana laulaja Maiju Kuusoja.

Loiri keskusteli Kuusojan kanssa hengenasioista ja halusi esittää laulajalle kysymyksiä. Vanhempi oopperalaulaja kehotti Loiria ottamaan yhteyttä Aino Kassiseen.

Loiri soitti Kassisen avustajalle, ja vastaanotto selvänäkijän kotona Uudenmaankadulla järjestyi saman tien. Kassinen istui lootustyyppisessä asennossa leveällä sängyllä huopa yllään. Hän näytti intiaanilta tai meksikolaiselta.

Loiria hän tervehti sanomalla, että vihdoin sinä tulet.

Kassinen kertoi, että he olivat tavanneet aikaisemmassa elämässä Raaseporin linnassa. Loirikin muisti tapahtuman. Heidän päällikkönsä oli lähettänyt molemmat linnaan vakoilemaan. He pelkäsivät, eivätkä turhaan, sillä kumpikin kohtasi linnassa väkivaltaisen lopun.

Kassinen tiesi ensitapaamisella, että Loiri oli kokenut ruumiista irtautumisen. Istunnoissa hän opetti Loiria meditoimaan. Loiri kysyi Kassiselta neuvoja ja haki voimia elämäänsä.

Kassisen mielestä Loiri oli yksi hänen parhaista oppilaistaan ja hyvällä alulla henkimaailman ymmärryksessä. Hän kehotti Loiria tutkimaan itseään, koska sitä kautta löytyy oma opettaja.

Kassisen ja Loirin ystävyys kesti seitsemän vuotta selvänäkijän kuolemaan saakka.

Monet uskoivat Kassisen näkyihin, mutta hän sai osakseen myös ankaraa kritiikkiä. Hänet tuomittiin humpuukin levittämisestä ja hänestä liikkui ilkeitä huhuja. Jotkut väittivät Kassisen käyttävän yliluonnollisia voimia pahoihin tarkoituksiin.

Vuonna 1971 levisi huhu, jonka mukaan Kassinen suunnittelisi Tampereen Näsinneulan kaatamista ja Vaasan ja Uumajan välisen autolautan vaurioittamista. Häntä syytettiin myös Oulun typpitehtaan räjäyttämisestä vuonna 1963.

Kassinen kumosi huhut ja sanoi palvelevansa vain hyviä henkivoimia. Hän korosti henkistä kasvua ja lähimmäisenrakkautta.

Välillä Kassien näyt osuivat oikeaan, mutta hän teki myös virheitä. Hän esimerkiksi ennusti maailman saavan 2000-lukuun mennessä toisen auringon, joka pidentäisi ihmisten elinikää.

Kassinen myös uskoi ufoihin. Hän kertoi seurustelleensa avaruuden asukkaiden kanssa useita kertoja. Ufot olivat hänen mielestään hyvällä asialla ja tarvitsivat Kassisen kaltaisia välikäsiä ihmisten auttamiseen.

Selvänäkijän voimat heikkenivät 1970-luvulla. Hän sairasteli ja hänen oli vaikea liikkua. Loppuaikoina hänen aikansa kului lähinnä mietiskellen.

Ennen kuolemaansa Kassinen sanoin toivovansa, että Suomen kansa selviäisi eikä hölmöilisi liikaa. Hän toivoi sopua ihmisten välille. Kun tämä toteutuisi, Kassisen tehtävä tässä maailmassa olisi tehty ja hän voisi siirtyä toiseen elämään.

Aino Kassinen kuoli heinäkuussa 1977. Hänet haudattiin Malmin hautausmaalle. Hautaa ei enää löydy, sillä haudan hoitosopimus on päättynyt.

Lähteet: Aino Kassinen kertoo, muistiinmerkinnyt Kaarina Laine (Otava 1972), Perttu Häkkinen ja Vesa Iitti: Valonkantajat, välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä (Like 2015), Oskar Reponen: Suomalaisia selvänäkijöitä (Otava 1978) ja Vesa Sisättö: Huuhaa-Suomen historia (SKS 2022) ja Jari Tervo: Loiri (Otava 2019).