Sektioista koituu lisäkustannuksia
Osa sektioiden aiheuttamista lisäkustannuksista voitaisiin välttää suosimalla nykyistä enemmän alatiesynnytyksiä. Norjalaistutkimus perustelee väitettä sillä, että suunnitellun sektion seurauksena useampi vastasyntynyt tarvitsee tehostettua ja kallista hoitoa esimerkiksi hengitysvaikeuksien vuoksi, kun alatiesynnytyksen seurauksena vastaavat ongelmat ovat huomattavasti harvinaisempia.
Tutkimuksessa seurattiin lähes 19 000 puolen vuoden aikana syntynyttä täysiaikaista vauvaa Norjassa vuonna 1999. Vaikka kyseessä ei olisikaan varsinainen riskiraskaus, on erilaisten hengitysongelmien todennäköisyys suunnitellulla sektiolla syntyneillä vauvoilla lähes kaksi kertaa suurempi kuin suunnitellulla alatiesynnytyksellä syntyneillä.
Sektioiden määrä on noussut Norjassa vuodesta 1972 lähtien yli 13 prosenttia. Vuonna 2002 sektioiden osuus synnytyksistä oli 15,7 prosenttia. Yhdysvalloissa vastaava osuus on jo 25 prosenttia. Yhä useammin sektion syynä on äidin nimenomainen toivomus sektiosynnytyksestä esimerkiksi synnytyspelon vuoksi.
Tutkijat suosittelevat, että sektion tarve harkittaisiin nykyistä tarkemmin. Keskimäärin joka viides sektio Norjassa tehdään vain äidin toivomuksesta, ilman lääketieteellisiä perusteita. Mikäli sektio tehdään, olisi sen ajankohta myös sovitettava mahdollisimman lähelle laskettua päivää. Tutkimuksen mukaan vastasyntyneen ennuste on sitä parempi, mitä lähempänä 40 raskausviikkoa sektio tehdään.
Lähde: (American Journal of Obstetrics and Gynecology 2006;195:1538-1543)