Terveys

Rokotuspelot perustuvat väärille tulkinnoille

Yleisö saattaa vaarantaa influenssarokotekampanjoiden tehokkuutta liittämällä virheellisesti samanaikaisia ja asiaan liittymättömiä terveystapahtumia rokotteisiin, päätellään Lancet-lehdessä juuri julkaistussa artikkelissa.

6.11.2009 Terve.fi

”Huolimatta siitä, ottaako joku rokotteen, huonoja asioita sattuu ihmisille joka päivä ja yleensä melko ennustettavasti. Uusien rokotteiden todellisten turvallisuushuolenaiheiden tunnistamiseksi meidän täytyy selvittää ne lääketieteelliset tapahtumat, jotka tapahtuisivat myös ilman rokotusta.”

Kansainvälinen tutkijajoukko 13 lääketieteellisestä laitoksesta ja terveysvirastosta arvioi lääketieteellistä dataa aiemmista tutkimuksista ja sairaalatietokannoista tunnistaakseen ne terveystapahtumat, jotka esiintyivät ilman mitään rokotetta. Arviointi osoitti, että haittavaikutusten esiintyvyydet vaihtelivat vuosittain, maittain sekä populaation iän ja sukupuolen mukaan.

Tunnistettu ongelma oli se, että lääketieteellisiä tapahtumia koskeva julkinen huoli voi häiritä tärkeitä rokoteohjelmia, vaikka rokote ei olekaan tapahtumien syy. Eräs esimerkki on vuoden 2006 kausi-influenssakampanjan keskeyttäminen Israelissa, missä tapahtui neljä kuolemaa 24 tunnin sisällä immunisaatiosta. Kuolemantapausten ja läheisen rokotusajankohdan niputtaminen johti maailmanlaajuiseen uutisointiin, julkiseen pelkoon ja vahingoitti rokotekampanjaa.

Kaikki neljä kuollutta potilasta kuuluivat ryhmään, jolla oli jo suuri äkkikuolemariski iän ja taustalla olleiden lääketieteellisten tilojen takia. Kuolemat olivat sydänperäisiä, ja niiden määrä oli pienempi kuin normaalisti odotettaisiin tällaiselle suuren riskin populaatiolle. Tapausten lisätutkimus osoitti, että kuolemantapauksen esiintyvyys tässä riskiryhmässä on suurempi kuin yksi tuhatta yksilöä kohti samana ajanjaksona. Tämän perusteella odotettaisiin tapahtuvan sattumanvaraisesti 20 yhtäaikaista kuolemaa 24 tunnin sisällä immunisaatiosta.

Tekijät tutkivat uudelleen vuosien 1976-1977 sikainfluenssarokoteohjelman aikana esiin tulleita huolenaiheita. Tuossa kampanjassa rokotteeseen liittyi Guillian-Barre -oireyhtymätapausten lisääntyminen, joissa kehon immuunijärjestelmä virheellisesti hyökkää hermokudosta vastaan. Normaalisti noin yksi 100 000 ihmisestä sairastuu joka vuosi. Jos Yhdysvalloissa rokotetaan 100 miljoonaa ihmistä influenssarokotekampanjassa, tämän taustaesiintyvyyden perusteella odotettaisiin 215 uutta sairastapausta kuuden viikon sisällä rokotuksesta. Näitä odotettaisiin, oli rokotetta annettu tai ei.

”Se, että raportoidaan edes murto-osa suuresta tapausmäärästä immunisaation jälkeisinä haittavaikutuksina, aiheuttaisi medianäkyvyyden avustamana todennäköisesti suurta julkista huolestuneisuutta, vaikka tällaisten tapausten esiintyminen olisi täysin ennustettavaa ja olisi sattunut ilman massakampanjaakin.”

”Pandeemisen rokotuskampanjan kiihkossa yleisö ei ole hyvä arvioimaan suhteellista riskiä tai tajuamaan, että päivänselvästi jotkut ihmiset kuolevat tai sairastuvat vakavasti joka päivä. Asettamalla taustaesiintyvyyden oikeaan asiayhteyteen, tahdomme auttaa ihmisiä tekemään tietoon perustuvaan päätökseen influenssarokotusten suhteen.”

Lähde: ScienceDaily

Anu Tilsala-Timisjärvi, toimittaja

Lue lisää

Artikkeli: Seuraa sikainfluenssan etenemistä Suomessa – Poliklinikka.fiArtikkeli: 10 kysymystä influenssarokotteesta – Poliklinikka.fiViranomaistiedote: H1N1-rokotusjärjestys määrätään asetuksella – Poliklinikka.fi

Uutisarkistosta poimittua

Terveysuutinen: Mielikuva H1N1-rokotteen turvallisuudesta heikko – Poliklinikka.fiTerveysuutinen: Tällä sinut aiotaan rokottaa – lue kaikki Pandemrix-rokotteesta – Poliklinikka.fiTerveysuutinen: Rokotteen teho voi laskea kuumelääkkeen takia – Poliklinikka.fiTerveysuutinen: H1N1-rokotusjärjestys määrättiin asetuksella – Poliklinikka.fiTerveysuutinen: Enemmistö lääkäreistä ottaa sikainfluenssarokotuksen – Poliklinikka.fi

Kerro sairauskokemuksesi – Poliklinikka.fi

Tutustu myös Poliklinikan Kipukanavaan

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt