Terve.fi

Refluksitaudin leikkaushoito


Refluksitaudin hoidon periaatteena on estää happaman mahanesteen aiheuttama ruokatorven limakalvon ärsytys. Ensisijaisia hoitomenetelmiä ovat elämäntapaohjeet ja lääkehoito. Osa refluksitautipotilaista tarvitsee kirurgista hoitoa eli leikkauksen.

Viime vuosikymmenen aikana antirefluksileikkausten määrä on lisääntynyt.

Leikkausaiheet

Pääasiallisia leikkausaiheita ovat lääkehoidon riittämättömyys ja refluksitaudin aiheuttamien komplikaatioiden ilmaantuminen. Jotkut potilaat eivät halua pitkäaikaista kallista lääkitystä, vaan haluavat leikkaushoitoa. Leikkausaiheet ovat aina potilaskohtaisia eikä selkeitä, jokaiselle potilaalle sopivia leikkauskriteereitä ole olemassa. Leikkauspäätöksen tekee aina kirurgi ja potilas yhdessä tarkan harkinnan jälkeen.

Mikäli muutaman kuukauden kestänyt lääkehoito ei lopeta refluksitaudin oireita, on leikkaushoitoa harkittava. Toisaalta leikkausta harkitaan myös, jos oireet palaavat toistuvasti ja nopeasti lääkekuurin loputtua.

Refluksitaudin aiheuttamia komplikaatioita ovat ruokatorven alaosan haavaumat, verenvuodot, arpikuroumat ja nielemisvaikeudet. Tällaiset oireet ovat viiteitä vaikeahoitoisesta taudista ja leikkaushoito on suositeltavaa. Jos potilaalle on kehittynyt ns Barretin ruokatorvi ja refluksitauti aiheuttaa oireita, on nykykäsityksen mukaan leikkaus aiheellinen. Myös ns ruokatorven ulkopuoliset refluksitaudin oireet kuten äänen käheys, sitkeä yskä ja jopa astma saattavat helpottua leikkauksen jälkeen.

Leikkausta edeltävät tutkimukset

Tärkeimmat tutkimukset ovat tarkat esitiedot potilaan kertomana sekä tähystystutkimus. Tähystyksessä todetaan esofagiitin vaikeusaste, saadaan alueelta koepaloja sekä voidan todeta mahdollinen palleatyrä. Ruokatorven painemitaus kuuluu tutkimuksiin ja tarvittaessa myös pH-vuorokausimittaus.

Leikkausmenetelmät

Leikkaus voidaan tehdä avoimena leikkauksena, jolloin leikkaushaava tulee rintalastan alapuolelle. Useinmiten leikkaus tehdään nykyään tähystysmenetelmällä eli laparoskooppisesti, jolloin vatsalle tulee 5-6 pientä 1 cm:n haavaa. Molemmat leikkaukset tehdään yleisanestesiasa eli nukutuksessa. Leikkaustekniikka on sama tehdään leikkaus sitten avoimesti tai tähystämällä.

Leikkauksessa tiivistetään ruokatorven alaosan sulkijaa, minkä ansiosta mahan sisältö ei pääse nousemaan ruokatorveen. Yleisin leikkausmenetelmä on Nissenin fundoplikaatio ja sen muunnokset sekä Toupet’n osittainen fundoplikaatio. Nissenin fundoplikaatiossa mahalaukun huppumainen yläosa eli fundus vapautetaan ympäristöstään ja kierretään ruokatorven alaosan ympäri ja ommellaan kiinni niin, että se muodostaa noin 2 cm:n levyisen kauluksen. Kaulus toimii eräänlaisena takaiskuventtiilinä sallien ruoan pääsyn ruokatorvesta mahalaukkuun mutta ei mahalaukusta ruokatorveen.

Toupet n osittaista fundoplikaatiota käytetään, mikäli ruokatorven toiminta on häiriintynyt hidastaen ruoan kulkeutumista. Toupet n fundoplikaatiossa mahalaukun funduksesta tehtävää kaulusta ei kierretä ruokatorven alaosan ympäri koko ympärysmitaltaan vaan kaulus jätetään osittaiseksi käsittäen – ruokatorven ympärysmitasta. Myös ns floppy-Nisseniä eli lyhyttä ja väljää Nissenin fundoplikaatiota käytetään, mikäli ruokatorven toiminta on häiriintynyt.

Mikäli potilaalla on palleatyrä, korjataan se leikkauksen yhteydessä.

Leikkauksesta toipuminen

Laparoskooppisen leikkauksen etuja ovat avoleikkaukseen verrattuna vähäisempi leikkaushaavakipu, hieman lyhyempi sairaalassaoloaika ja sairausloman pituus. Laparoskooppisesti leikattu potilas voidaan kotiuttaa jo 1-3 vrk leikkauksen jälkeen, avoimesti leikattu toipuu sairaalassa pari päivää pitempään. Sairausloman pituus on reilun kuukauden riippuen potilaan voinnista ja kunnosta sekä potilaan työn laadusta. Vaikka laparoskooppisissa leikkauksissa sairausloma on yleensä lyhyempi pienten leikkaushaavojen ansiosta, kannattaa fundoplikaatioleikattujen toipua vähintään neljä viikkoa, koska fundoplikaatiomansetti saattaa purkaantua rajuissa ponnistuksissa.

Leikkaustulokset

Leikkaustulokset ovat hyviä. 90 %:lla potilaista oireet loppuvat tai ovat niin vähäiset, että lääkehoitoa ei enää tarvita. Leikkauksen haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja ohimeneviä. Alkuvaiheessa saattaa esiintyä nielemisvaikeutta leikkausalueen turvotuksen vuoksi, mutta vaiva yleensä häviää muutamassa viikossa. Haittavaikutuksia ovat myös nopea täyttymisen tunne aterioinnin jälkeen ja ilmavaivat. Oireet ovat lieviä ja vain 5 % potilaista tarvitsee hoitoa niiden vuoksi. Potilaan röyhtäily- ja oksennuskyky saatta myös häiriintyä.

Tavallisimmat leikkaushoidon epäonnistumisen syyt ovat fundoplikaatiokauluksen pettäminen, kauluksen liukuminen palleatason yläpuolelle rintaonteloon tai alaspäin mahalaukun runko-osan ympäri. Mansetti voi olla myös liian kireä. Mikäli refluksitaudin oireet palaavat ja jatkuvat pari kuukautta leikkauksen jälkeenkin, on potilas ohjattava kirurgiseen yksikköön, missä jatkotutkimukset suoritetaan. Toisaalta äkillisten uusien oireiden ilmaantuessa on tutkimuksiin hakeuduttava nopeasti. Tutkimusmenetelmät ovat edelläkuvatut gastroskopia, paine- ja pH-mittaukset sekä ruokatorven varjoainekuvaus. 3-6 % potilaista, jotka leikkauksen jälkeen palaavat sairaalatutkimuksiin tarvitsevat uusintaleikkausta, mikä on ensileikkausta teknisesti vaativampi.

Lähteet:

Kiviluoto T. Refluksitaudin leikkaushoito. Duodecim 2000;116:1893-7

Pikkarainen P, Isolauri J. Refluksisairaus. Kirjasta Gastroenterologia, Duodecim 1998

Julkaistu: 13.7.2006