Terve.fi

Raskauden aikana alkava virtsankarkailu jää helposti pysyväksi

Raskauden aikana alkava virtsankarkailu jää helposti pysyväksi
Virtsankarkailussa eli inkontinenssissa erotetaan useita tyyppejä, joista tavallisimmat ovat ponnistusinkontinenssi ja pakkoinkontinenssi. Ponnistusinkontinenssissa fyysinen ponnistus tai esimerkiksi yskiminen saa virtsan karkaamaan. Pakkoinkontinenssista kärsivä ei puolestaan ei ehdi aina käymälään, vaan virtsaa karkaa kesken kaiken, mikä voi johtua yliaktiivisesta virtsarakosta.
Julkaistu: 23.10.2006

Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty ensimmäisen raskauden aikana tai lapsivuodeaikana alkaneen ponnistusinkontinenssin vaikutusta myöhempään virtsankarkailuun. Tutkimuksessa 241 naista vastasi kyselyyn ponnistusinkontinessiin viittaavista oireista ensimmäisen synnytyksen jälkeen ja kaksitoista vuotta myöhemmin.

Kaksitoista vuotta myöhemmin naisista 42 % kärsi ponnistusinkontinenssista. Vaiva oli muita yleisempi naisilla, joilla oli ilmennyt samanlaisia oireita ensiraskautensa aikana tai pian synnytyksen jälkeen. Joukossa oli myös 70 naista, joilla oli ilmennyt virtsankarkailua raskauden aikana tai sen jälkeen, mutta oireet olivat tilapäisesti hävinneet. Heistäkin yli puolet kärsi kaksitoista vuotta myöhemmin virtsankarkailusta. Jos oireet eivät olleet vähentyneet muutamassa kuukaudessa, naiset kärsivät hyvin todennäköisesti virtsankarkailusta myös kaksitoista vuotta myöhemmin. Keisarileikkaus pienensi selvästi myöhemmän virtsankarkailun riskiä. Muilla synnytykseen liittyvillä tekijöillä ei näyttänyt olevan vaikutusta, paitsi että ennen ensiraskauttaan ylipainoisten naisten riski oli kohonnut. Näyttää siltä, että raskauteen liittyvä ponnistusinkontinenssi jää melko usein pysyväksi. Keisarileikkaus näyttää kuitenkin pienentävän riskiä.

Lähde: (Obstetrics and Gynecology 2006;108:248-254)

Kommentoi »