Pyhät puut: Omena

Pyhät puut: Omena on rakkauden hedelmä

Omenapuuhun liittyy enemmän myyttejä ja symboliikkaa kuin mihinkään muuhun kasviin.

29.9.2024 Voi hyvin

Egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset rakastivat omenia. Antiikin Kreikassa omena oli hedelmällisyyden, rakkauden ja kuolemattomuuden hedelmä. Kelteille se symboloi viisautta.

Britanniassa omena viesti henkisyydestä. Kristillisessä perinteessä Jeesus on kuvattu usein omena kädessä tai jalkojen juuressa. Aatami ja Eeva karkotettiin paratiisista, koska he haukkasivat hedelmää väärästä puusta.

Omenalajikkeita on tuhansia. Puu kukoistaa multavassa maassa avoimellakasvupaikalla. Omenapuita alettiin Suomessa istuttaa jo 1100-luvulla.

Nykyään suurimmat omenatarhat kasvavat Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Vuosittainen omenasato on arviolta 10-12 miljoonaa kiloa.

Omenat jaetaan kypsymisen mukaan kesä-, syys- ja talvilajikkeisiin. Satokausi alkaa elokuun puolivälissä, eli se on parhaimmillaan juuri nyt.

Aistillisuutta: Omena herättää runsaasti eroottisia mielikuvia. Hedelmiä on verrattu naisen rintoihin. Siemenkota muistuttaa häpyä. Kreikassa vihkipari jakaa omenan lapsionnen takaamiseksi.

Kun haluat lisätä rakkauden roihua, tarjoa kullallesi romanttisella illallisella uuniomenia tai omenasiideriä. Ja jos rohkeutta riittää, rakastelkaa omenapuun alla.

Itse puusta voi nikkaroida monenlaisia amorin amuletteja. Tai viettele armaasi omenankukkien tuoksuilla.

Terveyttä: Abbedissa Hildegard von Bingen määräsi keskiajalla terveille raakoja omenia hyvinvoinninylläpitoon. Sairaita hän patisti syömään keitettyjä omenia. Abbedissa oli oikeassa, sillä omena on varsinainen terveyspommi. Se sisältää runsaasti antioksidanttisia aineita, jotka torjuvat sydän- ja verisuonitauteja, astmaa, diabetesta ja syöpää.

Omenan pektiini pitää paksusuolen limakalvon kunnossa. Omena on myös hyvä kuidun lähde. Lisäksi siinä on runsaasti C-vitamiinia, B1-, B2- ja B6-vitamiineja sekä E-vitamiinia.

Omena päivässä pitää siis todella lääkärin hyvän etäisyyden päässä pitemmän aikaa.

Jos olet alavireinen, pyöräytä omenapiirakka.

Mystiikkaa: Yksisarvisten uskotaan elävän omenapuiden alla. Hiivi siis hiljaa puutarhaan sumuisena iltana. Jos olet onnekas, näet ehkä, kuka herkuttelee hedelmillä. Omenapuissa sanotaan asustavan keijuja, jotka pitävät erityisesti lapsista.

Jos naperosi kiukuttelee, vie hänet omenapuun luokse rauhoittumaan. Kun korjaat satoa, muista jättää hedelmiä myös linnuille, keijuille tai ”vanhalle omenamiehelle”, kuten Britteinsaarilla on perinteisesti tehty.

Mielenrauhaa: Jos olet alavireinen tai tunnet olosi onnettomaksi, nauti omenasosetta tai pyöräytä omena-piirakkaa. Rakkauden hedelmä kohottaa mielialaa.

Lorauta omenankukkatuoksua kylpyveteen tai sytytä suitsuke. Tuoksu rauhoittaa ja vapauttaa murheista.

Lähteet: Sinikka Piippo: Kasvien maaginen maailma, martat.fi, meillakotona.fi, terve.fi

”Nautin herkkupallukoita joka päivä”

Suonenjokelainen keruutuotealan opettaja Kirsti Eskelinen herkuttelee omenoilla päivittäin. Hän napsii hedelmiä suoraan puusta.

”Jaksan syödä värikkäitä herkkupallukoita loputtomiin joka päivä. Keväällä omenapuun valoisa kukinta hurmaa. Omena on herkkulajike ja kaunis.”

Eskelisen omakotitalon puutarhassa kasvaa 13 komeaa omenapuuta päärynä-, luumu- ja kirsikkapuiden kavereina. Myös kaikki mahdolliset puutarhamarjat löytyvät pihapiiristä. Rakkain omenapuu on syyslajike Sariola.

”Se on suurin, korkein ja komein.”

Millainen sato tänä syksynä tulee?

”Erittäin hyvä. Kaikki puut tuottavat runsaasti joka vuosi. Jaettavaa riittää ystävillekin.”

Sadostaan Eskelinen puristaa tuoremehua. Hän kuivaa hedelmiä myös renkaiksi. Niitä napostellaan talvi-iltoina. Lempiherkku on itse kehitelty Intohimon omenat. Kaksi isoa punaista herkkupallukkaa lepää rahkapedillä. Täytteenä on mantelia ja viikunaa. Päällä loraus hunajaa.

”Siinä on minulle tärkeää estetiikkaa ja mielikuvia.”

Lisää ohjeita Kirsti Eskelisen Omenakirjassa (Gummerus 2017).

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2020.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt