Sairaudet

Puoli miljoonaa suomalaista sairastaa migreeniä

Kukapa ei olisi joskus päänsärkyä sairastanut, mutta entäpä jos päänsärystä tulee vakituinen vieras ja kipu sivuoireineen lamaannuttaa lähes toimintakyvyttömäksi? Migreeni on perinnöllinen alttius kohtaukselliselle hermoverkkojen ja aivoverisuonten toimintahäiriöille. Migreeniä on kahta muotoa; aurallinen ja auraton. Aurallisessa muodossa migreenikohtaus alkaa esioireilla ns.

Teksti Asla Kerola
27.6.2006 Terve.fi

auralla, joka voi olla esimerkiksi näkö- tai hajuhäiriö. Päänsärky tulee auraoireen jälkeen. Kaikista migreenipotilaista vain 15 prosenttia sairastaa aurallista muotoa. Migreenipäänsärky on tyypillisesti sykkivää ja toispuoleista. Särky on kohtalaista tai kovaa ja siihen liittyy usein pahoinvointia ja oksentelua.

Migreeniä voidaan hoitaa

Migreenipotilaan pelko uudesta kohtauksesta voi jo itsessään lamauttaa potilaan. Pyrkimällä välttämään ärsyttäviä tekijöitä, jotka voivat laukaista kohtauksen voidaan tietenkin tilannetta helpottaa. Valitettavasti osa ärsykkeistä (mm. stressi, hormonaaliset tekijät, valvominen) on sellaisia, että niiden välttäminen ei ole mahdollista.

Tulehduskipulääkkeet ovat hyviä päänsäryn, kuten migreenin, hoidossa, mutta jotta uusista migreenin täsmälääkkeistä olisi hyötyä, tulee diagnoosin olla oikea sillä niillä ei ole niinkään tehoa esimerkiksi jännityspäänsäryn hoidossa. Migreenipotilaalla voi olla muitakin päänsäryn syitä, joten myös potilaan tulee erottaa päänsäryt toisistaan jotta hoito olisi tehokasta.

Kohtauksen yllättäessä lepo, hiljaisuus ja nukkuminen helpottavat. Kylmä kääre voi myös auttaa. Tulehduskipulääkkeistä mm. asetyylisalisyylihappo, naprokseeni ja ibuprofeeni on todettu tehokkaiksi migreenin hoidossa. Hoitoon voidaan yhdistää myös pahoinvointilääke. Lääkkeitä tulee ottaa tarpeeksi suuri annos ja heti oireiden ilmaannuttua. Tulee huomioida, että tulehduskipulääkkeet eivät sovellu päivittäiseen tai lähes päivittäiseen kohtauksien hoitoon.

Migreenin täsmälääkkeet

Mikäli migreeni on keskivaikea tai vaikea suositellaan käytettäväksi täsmälääkkeitä eli triptaaneja. On olemassa tiettyjä migreenin muotoja joiden hoitoon triptaanit eivät sovellu. Potilaille joilla on iskeeminen sydänsairaus tai korkea verenpaine tulee katsoa jokin muu lääkitys. Triptaaneista on kehitetty erilaisia johdannaisia ja niillä on lieviä eroja annostelussa sekä antomuodossa. Triptaaneja voidaan annostella suun kautta, lihakseen, peräpuikkona tai nenäsuihkeena. Triptaanejakaan ei suositella päivittäiseen käyttöön. Migreenin hoidossa triptaaneja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen, jos jokin triptaani ei sovi, voi kokeilla toista valmistetta.

Lasten migreeni

Lapsetkin voivat sairastaa migreeniä ja diagnoosi voi olla vaikeampi tehdä. Hoito noudattelee aikuisten hoitoa, mutta triptaanien käytöstä on vähemmän kokemuksia, eikä niitä sen takia suositella alle 12-vuotiaiden lasten migreenin hoitoon. Lasten, kuten aikuistenkin päänsärkypotilaiden, kannattaa pitää päänsärkykirjaa. Se kannattaa ottaa mukaan lääkärin vastaanotolle jotta hän ymmärtäisi paremmin migreenioireidesi luonteen ja pystyisi valitsemaan juuri Sinulle soveltuvan lääkityksen.

Lisätietotoa migreenistä:

Migreeni

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi