Punoitusta ja turvotusta alaraajassa
Laskimotukokset esiintyvät pääasiassa alaraajojen syvissä laskimosuonissa. Kyseessä on verrattain yleinen sairaus, jonka vuotuinen ilmaantuvuus on yksi tapaus tuhatta henkilöä kohti. Laskimotukokset lisääntyvät 40 ikävuoden jälkeen ja ovat hieman yleisimpiä miehillä kuin naisilla.
Laskimosuonen sisäpinnan vaurio, veren hidastunut virtaus kipsihoidon, pitkän auto- tai lentomatkan takia, suuret leikkaukset, tupakoivilla naisilla e-pillerit, syöpäsairaudet ja perinnöllinen hyytymistekijän häiriö eli faktori 5 geenin mutaatio ovat tunnettuja riskitekijöitä laskimotukoksille.
Laskimotukos voi olla kohtalokas
Tavallisin oire on pohkeen turvotus, leposärky ja kävellessä tuntuva kipu. Jos nämä kaikki kolme oiretta esiintyvät yhtä aikaa, on laskimotukoksen todennäköisyys huomattavasti suurempi, kuin jos edellä mainituista oireista esiintyy vain yksi. Lantion laskimotukoksessa koko alaraaja turpoaa.
Vaarallisin komplikaatio voi olla keuhkoveritulppa eli keuhkoembolia. Tuolloin alaraajan syvästä laskimosta irtoaa muutaman sentin pituinen kappale tai pahimmassa tapauksessa koko alaraajan pituinen hyytymä, joka kulkeutuu sydämen oikean puoliskon kautta keuhkovaltimoon.
Tukos voi tukkia joko oikean tai vasemman puolen keuhkovaltimohaaran, tai pitkä tukos voi “laskostua” keuhkovaltimon päähaaraan tukkien sen kokonaan. Tällöin oireena on äkillinen hengenahdistus, verenpaineen lasku ja sokki.
Pienet keuhkovaltimotukokset voivat olla täysin oireettomia ja niitä todetaan sattumalta muun tutkimuksen yhteydessä.
Diagnoosiin useita keinoja
Syvän laskimotukoksen ensisijainen tutkimus on kompressiokaikututkimus, joka on luotettava polvi- ja reisilaskimotason oireita antavien trombien diagnostiikassa. Jos kaikututkimusta ei ole käytettävissä, voidaan potilaalle tehdä perinteinen varjoainetutkimus eli venografia.
Verinäytteestä voidaan tutkia D-dimeeripitoisuus, joka kuvaa elimistössä tapahtuvaa fibriinin hajoamista. Sen positiivinen ennustearvo on kuitenkin heikko, noin 50 %, koska muihin sairauksiin, leikkauksiin ja myös raskauteen liittyy lisääntynyt fibriininmuodostus.
Sairaalan vanhuspotilailla 90 %:lla on kohonnut D-dimeeri johtuen erilaisista tulehduksista ja kudosvaurioista ilman syvälaskimotukosta.
Lääkehoito ja tukisukat avuksi
Matalassa eli säärialueen laskimotukoksessa hoitona on pienimolekyylinen hepariinihoito (esim. Fragmin, Klexane) eli “napapiikki”. Se on yhtä tehokas kuin tavallinen suoneen annettava hepariini. Varfariinihoito (Marevan) aloitetaan samanaikaisesti hepariinin kanssa ja sitä jatketaan 3-6 kuukautta, mutta toistuvissa tukoksissa ilman altistavaa tekijää hoito voi olla elinikäinen. Hoidon kesto arvioidaan potilaskohtaisesti kontrollikäyntien yhteydessä.
Alaraaja sidotaan elastisella sidoksella jalkaterästä reiden yläosaan tai potilaalle laitetaan tukisukka, jonka jälkeen hän voi nousta jalkeille.
Liuotushoito voi tulla kyseeseen jos kyseessä on reisilaskimotukos. Katetri viedään trombimassan sisään ja sen kautta annetaan hyytymän liuottavaa lääkettä. Varjoainekuvauksella voidaan seurata trombolyysin tehoa. Liuotushoidon tarkoituksena on estää pysyvien läppävaurioiden syntyminen syviin alaraaja-laskimoihin.
Jos potilaalla todetaan tuore henkeä uhkaava keuhkoembolia, niin leikkauksella eli embolektomialla voidaan poistaa hyytymä keuhkovaltimosta.
Lääkehoito ja tukisukat ehkäisevät uusiutumista
Laskimotukoksen uusiutumistaipumus riippuu perussyystä. Idiopaattiseen tromboosiin liittyy suuri uusiutumistaipumus jonka vuoksi Marevan-hoito voi olla elinikäinen.
Lääkinnällisellä hoitosukalla, jonka puristusluokat ovat I – IV (15 – 50 mmHg), voidaan ehkäistä ns. posttromboottista oireyhtymää, mikä lisää säärihaavariskiä. Hoitosukkaa tulisi käyttää puolesta vuodesta kahteen vuotta, mutta vaikeampien laskimotukosten jälkihoidossa pysyvästi. Yleisin on paineluokka 2 lääkinnällinen hoitosukka.
Lisätietoa:
