Pukkaako hikeä?
Hikoilun tarkoituksena on poistaa elimistöstä lämpöä. Ruumiin lämpötilan muutos, mikä jo tuottaa vasteen elimistön lämmönsäätelyjärjestelmässä, on vain asteen kymmenesosia. Jos muutos on ylöspäin, hikoillaan, jos taas alaspäin, niin palellaan.
Hikirauhasten toimintaa säätelee hyvin monimutkainen ei-tahdonalaisen hermoverkoston järjestelmä. Se on altis monille häiriöille, joiden seurauksena hiki tippuu siellä, missä ei pitäisi silloin, kun ei pitäisi.
Kiusalliset hikoilun puuskat kuumine aaltoineen ovat tuttuja vaihdevuosi-ikäisille. Ilmiön taustalla on estrogeenitason nopea lasku seurauksena munasarjojen toiminnan hiipumisesta. Ongelma on usein pahempi ylipainoisilla, sillä rasvakerros tehokkaana lämpöeristeenä nostaa kehon sisäistä lämpötilaa, mikä puolestaan hikoiluttaa. Tupakointikin lisää hikoilutaipumusta vaikuttamalla hormonitasapainoon tai aivojen lämmönsäätelykeskukseen.
Vaihdevuosihikoilun tunnistaminen on yleensä helppoa. Hikoilun taustalla voi olla toisinaan olla kilpirauhasen liikatoiminta, joskus myös jonkin muun rauhasen toimintahäiriö, veritauti, krooninen infektio, moni muukin pitkäaikaissairaus. Noissa tiloissa ovat kuitenkin muut oireet kuin hikoileminen päällimmäisinä, ja ne käynnistävät tutkimukset. Diabeetikon yöhikoilu voi olla merkki yöllisestä verensokerin laskusta.
Tunneperäiset reaktiot, kahvi, tee, vahvat mausteet, alkoholi ja – ja kuumelääkkeet ovat monen havaitsemia hien pintaan nostajia. Sitä voivat tehdä myös suuri joukko muita lääkkeitä, kuten eräät masennuslääkkeet, verenpainelääkkeet, hormonaalisten häiriöiden ja myös syövän hoidon lääkkeet.
Hikirauhasten koossa ja määrässä on erittäin suurta yksilöllistä vaihtelua. Joillakin on perinnöllisenäkin taipumuksena ilmenevä kainaloiden, kasvojen tai raajojen liikahikoilu. Se on sosiaalinen riesa ja märät kädet voivat olla haitaksi monissa ammateissa.
Jos hikiongelman syyt ovat moninaiset, niin ovat myös hoitomahdollisuudet. Tepsivintä on syyn mukainen hoito, jos sellainen on olemassa. Vaihdevuosioireisiin tehoavat estrogeenit, kilpirauhasen liikatoiminta on parannettavissa. Suun kautta otettavina liikahikoilun lääkkeinä käytetään ns. antikolinergejä, joiden haittana tosin on silmän taittokyvyn häiriöt, suun kuivuminen ja ummetus.
Paikallisen hikoilun haittojen hoitoon on tarjolla lukuisia deodorantteja peittämään hien hajua ja antiperspirantteja tukkimaan hikirauhasia. Antiperspirantteja, jotka sisältävät alumiinia, levitetään aluksi joka toinen ilta kainaloon, ylläpitoon voi riittää kerran tai kaksi viikossa. Haittana on ihon ärsytys. Apteekissa on myös antikolinergisiä liuoksia, joita voi kokeilla paitsi raajojen, myös kasvojen ja nivusten liikahikoiluun.
Liikahikoilun hoitoon on lääkärin määräämänä myös järeämpiä keinoja, jos lievemmät konstit eivät auta. Käsien ja jalkojen liikahikoilua voidaan hoitaa iontoforeesilla, jossa heikko sähkövirta tuottaa hikirauhasten estymisen. Vaikeassa kainalohikoilussa voidaan hikirauhasia poistaa kirurgisesti. Botuliinitoksiiniruiskeiden sarja on varsin tehokas paikallisen liikahikoilun hoitokeino, jonka teho kestää kuukausia tai vuodenkin. Hallitsemattomassa kainalo- ja kämmenhikoilussa käytetään myös kirurgista hermorungon salpaamista. Myöhemmin voi ilmetä liikahikoilun käynnistymistä muilla ihon alueilla. Hyödyt on siksi tässäkin hoidossa punnittava mahdollisia haittoja vasten.
