Voi hyvin

Prinsessa Märtha Louise: Herkkyys tuntuu lahjalta

Prinsessa Märtha Louise: Herkkyys tuntuu lahjalta
Mikä minussa on vikana? kysyi Norjan prinsessa Märtha Louise itseltään nuorena. Nykyään hän pitää erityisherkkyyttään vahvuutena.
Julkaistu: 22.1.2019

Pahimpia olivat käytävät. Märtha Louise muistaa lapsuudesta yhä hetket, jolloin Norjan Askerin kirkon ovet avattiin ja salillinen ihmisiä kääntyi katsomaan tulijoita. Tunnelma oli yhtä aikaa arvokas ja painostava.

Järjestys oli aina sama. Ensin ovesta astui kuningas Olavi. Isoisän perässä kulkivat isä ja äiti, kruununprinssi Harald ja Sonja. Sitten oli pikkuveljen, kruununprinssi Haakonin vuoro. Kaksi vuotta vanhempi prinsessa Märtha Louise käveli kirkkoon perimysjärjestyksen mukaisesti viimeisenä.

– Tunsin joka kerta, kuinka ihmisten katseet nauliintuivat minuun. En uskaltanut kohottaa katsettani kertaakaan matkan aikana, vaan tuijotin visusti kengänkärkiäni, Märtha Louise, 47, kertoo puhelimessa.

Prinsessa on juuri Oslossa ajamassa hevostalleilta kotiin, mutta on valmis puhumaan rakkaimmasta intohimostaan, sisäisestä kasvusta. Hänelle se on ollut koko elämän kestävä projekti.

Märtha Louise arvelee, ettei hän osannut lapsena sanoittaa tunteitaan. Kirkon käytävää kävellessään hän pohti usein, kokevatko muut perheenjäsenet samaa kuristavaa tunnetta, mutta ei uskaltanut kysyä asiaa keneltäkään.

– Koin olevani suojaton. Kuvittelin, että teen virheitä tai että olen muiden silmissä vääränlainen. Tunsin itseni syylliseksi ihmisten katseiden alla, vaikka he olisivat hymyilleet ja olleet ystävällisiä. Näiden päivien jälkeen olin aina hirvittävän uupunut.

Tarkkailija ja suojelija

Samanlaisiin tilanteisiin Märtha Louise kertoo joutuneensa usein kouluvuosinaankin. Vaikka prinsessa suoritti tunnollisesti läksynsä ja luki kokeisiin, hän saattoi tunneilla viitatessaan yhtäkkiä punastua ja tuntea omituista epävarmuutta.

– Otin kauhean helposti arvostelut itseeni ja podin epävarmuutta. Vaikka vanhempani tukivat minua kaikin tavoin ja minulla oli paljon ystäviä, koin, etten ole koskaan riittävän hyvä.

Ulospäin Märtha Louisen kamppailu ei ole näkynyt. Virallisissa tilaisuuksissa kuvankaunis prinsessa on aina hymyillyt leveästi ja itsevarman oloisena. Häntä on pidetty reippaana omien polkujen kulkijana, joka harrastaa esteratsastusta ja nauttii lomillaan vauhdikkaista vesiurheilulajeista.

Märtha Louise sanoo olleensa lapsesta saakka tarkkailija, joka on aistinut vahvasti muiden ihmisten tunteita ja energioita. Ominaisuus näkyi jo isosiskon roolissa: prinsessa koki vahvaa suojeluviettiä kruununprinssi Haakonia kohtaan, jota on valmennettu hallitsijan rooliin pienestä pitäen.

Jos pikkuveli poti välillä epävarmuutta tai ei tiennyt, kuinka julkisessa tilaisuudessa pitää käyttäytyä, Märtha Louisen sydän alkoi takoa levottomasti ja vatsassa muljahteli. Kun Haakonia itketti, kyyneleet valuivat Märtha Louisenkin poskilla.

– Perheemme tottui siihen, että minä itkin aina. Kukaan ei osannut selittää, mistä se johtui, vaikka toki he tiesivät, että Haakon on minulle tärkeä. Kannan yhä huolta hänen puolestaan ja haluan, että hänellä on hyvä olla.

Toisinaan jo pelkkään tyhjään tilaan astuminen aiheuttaa Märtha Louisessa voimakkaita reaktioita. Varhaisin muisto juontaa juurensa Oslon lähellä sijaitsevalle Skaugumin kotitilalle, jonka lastensiivessä Märtha Louisella ja Haakonilla oli huoneensa.

– Kerran vaihdoimme siellä huonejärjestystä ja minä päädyin nurkkahuoneeseen, jossa aloin pelätä öisin pimeää. Aina, kun valot sammuivat, tunsin, että ikkunan vieressä verhon takana joku katselee minua, prinsessa kertoo.

Kun lapsuuden pelot tulivat joitakin vuosia sitten perheessä puheeksi, kuningaspari paljasti tyttärelleen talon synkän salaisuuden. Toisen maailmansodan aikaan Skaugumin tila oli ollut Saksan miehittämä. Keväällä vuonna 1945 eräs natsisotilas oli tehnyt talossa itsemurhan.

Hänet oli löydetty samasta huoneesta, jossa prinsessa Märtha Louise myöhemmin asui.

– Kukaan ei ollut kertonut minulle aiemmin tätä, mutta tapaus selitti heti, minkä vuoksi olin maannut valveilla öisin. Talon muissa huoneissa en ollut koskaan kokenut vastaavaa.

Yhteys suojelusenkeliin

Ensimmäisen enkelikokemuksensa Märtha Louise sai 26-vuotiaana ollessaan meditaatiokurssilla Hollannissa.

– Se ei ollut mikään järisyttävä kohtaaminen, vaan hyvin rauhallinen ja rakkaudentäyteinen hetki. Ensin tunsin ruusujen tuoksun, vaikkei huoneessa edes ollut kukkia. Sitten sain yhteyden suojelusenkeliini, joka oli kuin vanha ystävä. Minusta tuntui heti, että hän on kulkenut rinnallani aina, Märtha Louise muistelee.

Käännekohdaksi Märtha Louisen elämässä muodostui Rosen-terapia, jossa kehon jännityspisteitä ja sisäisiä lukkoja pyritään avaamaan käsin. Kun prinsessa kävi ensimmäistä kertaa Rosen-terapeutilla, hän kertoo nauraneensa koko käsittelyn ajan.

– Se oli ravisuttava kokemus! Olin kuvitellut, että murrun ja itken, mutta tukahdetut lapsuuden muistot kuplivatkin ulos nauruna.

Terapiasta käynnistyi muutos, joka on kuljettanut Märtha Louisea koko aikuiselämän ajan. Itsetutkiskelun vuosina prinsessa ymmärsi, ettei hänen tarvitsekaan mahtua valmiiksi asetettuun muottiin.

Samalla alkoi rakentua ammatillinen-identiteetti. Märtha Louise opiskeli Rosen-terapeutiksi ja perusti vuonna 2007 Elisabeth Nordengin kanssa Soulspring-enkelikoulun, joka tarkoittaa suomeksi sielunlähdettä. Ystävykset alkoivat pitää kursseja, joilla opetetaan harjoituksien avulla itsetuntemusta ja sisäisten energioiden hyödyntämistä.

Norjassa Soulspring sai tyrmäävän vastaanoton. Monen mielestä Märtha Louise teki rahaa kyseenalaisin tavoin ja asemaansa hyödyntäen.

Selittävä tekijä

Prinsessa otti kritiikin raskaasti ja joutui muutamaksi kuukaudeksi sairauslomalle.

Märtha Louisea harmittaa yhä, että hänet ymmärretään toisinaan väärin.

– En ole koskaan väittänyt olevani selvänäkijä. Haluan auttaa ihmisiä vapautumaan peloistaan ja löytämään vahvuutensa, ja siinä olen myös onnistunut. Koen, että olen päässyt viimein tekemään työtä, jolla on merkitystä, Märtha Louise sanoo.

Vuonna 2013 oli uusien oivalluksien vuoro. Kun Norjassa julkaistiin psykologi Elaine N. Aronin kirjoittama Erityisherkkä ihminen, Märtha Louise ahmi kirjan hetkessä. Prinsessa tunnisti itsensä Aronin kuvailemista luonteenpiirteistä, jotka linkitetään usein erityisherkkyyteen.

– Kirjan lukeminen oli ihmeellinen kokemus, sillä sen myötä sain vastauksen moniin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin. Aloin ymmärtää, miksi lapsena ahdistuin kirkon käytävällä tai minkä vuoksi aistin niin vahvasti tuoksut, paikat ja ihmiset, Märtha Louise kertoo.

1990-luvun alusta saakka erityisherkkyyttä tutkinut Elaine N. Aron uskoo, että jopa joka viidennellä ihmisellä on tavallista herkempi hermosto. Erityisherkkien ihmisten aistit ovat vastaanottavaisempia ja he eläytyvät ärsykkeisiin muita voimakkaammin. Toisaalta he myös kuormittuvat ja väsyvät helpommin.

– Kaikilla erityisherkkyys ei näy samalla tavoin. Esimerkiksi ystäväni Elisabeth on luonteeltaan vetäytyvämpi ja ujompi. Minä taas olen hyvin sosiaalinen ja rakastan vauhdikkaita lajeja, mutta tunnistan itseni silti erityisherkäksi, Märtha Louise luonnehtii.

Erityisherkkyys on lahja

Märtha Louise ja Elisabeth Nordeng innostuivat aiheesta niin, että he etsivät käsiinsä lisää tutkimusmateriaalia ja haastattelivat aiheeseen perehtyneitä tutkijoita. Molemmat tekivät myös Aronin kehittämän Highly Sensitive Peoples -testin, jonka tulokset tukivat heidän havaintojaan.

Omiin kokemuksiin perustuvan Herkäksi syntynyt -kirjan Märtha Louise ja Elisabeth Nordeng julkaisivat Norjassa viime vuonna. Suomessa kirja ilmestyi tammikuussa.

Kirjan hyvä palaute on yllättänyt Märtha Louisen.

– Moni on tullut kiittämään ja sanonut, että on tärkeää puhua näistä asioista ääneen. Erityisherkät saavat usein kuulla olevansa heikkoja tai omituisia ihmisiä, joilla on tapana ylireagoida. Sellaisesta leimasta pitäisi päästä eroon.

Prinsessa näkee erityisherkkyyden pikemminkin lahjana.

– Musikaalisilla ihmisillä on oma lahjakkuutensa, mutta heidänkin on pidettävä taitoaan yllä ja treenattava. Erityisherkillä ihmisillä on sama juttu. Tästä taidosta voi olla elämässä valtavasti iloa ja hyötyä, jos sitä osaa käsitellä oikein.

Märtha Louiselle erityisherkkyyden tunnistaminen on antanut monia välineitä arkeen. Hän merkitsee kalenteriinsa ennalta tyhjiä hetkiä ja vapaapäiviä, jolloin hän pyrkii omistautumaan vain itselleen.

– Tiedän jo, että jos imen itseeni kaikkien ihmisten huolet ja murheet, kuormitun liikaa ja elämä muuttuu hirvittävän uuvuttavaksi. Siksi minun on suojeltava itseäni muiden tunteilta.

Väärä laji?

Hyvinvoinnista puhuttaessa kiinnitetään hänen mielestään yhä liikaa huomiota ruoan ja liikunnan merkitykseen.

– Toki nekin ovat tärkeitä, mutta tämän päivän silppuisessa ja kiivaassa elämänrytmissä mielen lataaminen on entistä tärkeämpää. Minulle se tarkoittaa vaikkapa luonnossa oleilua, meditointia ja ratsastamista, prinsessa sanoo.

Elämä ei kuitenkaan mene niin kuin oppikirjoissa. Märtha Louise on huomannut, että kolmen tyttären kanssa aamuihin mahtuu arjen pieniä katastrofeja, jolloin kaikki vaatteet ovat hukassa ja koko perhe myöhässä.

– Sellaisina hetkinä ajaudun hetkellisesti yliviritystilaan, mutta osaan jo hallita tilanteita niin, etten jää vatvomaan niitä koko päiväksi.

Sopeutumista Märtha Louiselta on vaatinut myös nykyinen elämäntilanne. Prinsessan ja Ari Behnin 14 vuotta kestänyt avioliitto päätyi eroon pari vuotta sitten.

– En ole huomannut, että avioero itsessään olisi minua muuttanut, mutta toki suhteemme on nyt erilainen. Siitä olen iloinen, että olemme pysyneet Arin kanssa yhä ystävinä.

Herkäksi syntynyt -kirjassa prinsessa kuvaa entistä elämäänsä jalkapallokentäksi, jossa hän käsipalloilijana yritti rakentaa peliä – väärillä välineillä ja väärässä paikassa. Märtha Louisesta tuntui usein, että hän puhui vierasta kieltä, jota kukaan ei ymmärtänyt.

– Nyt tiedän, että pärjään jalkapallokentällä, mutta löydän myös ne käsipallon pelaajat, jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen. Uskallan vihdoin olla oma itseni ja tiedän, minkälainen elämänrytmi sopii minulle.

Herkkyydestään hän ei haluaisi päästää enää ikinä irti.

– Olen aina nähnyt ihmisten sisimpään ja osannut lukea heitä. Nyt osaan arvostaa sitä, Märtha Louise sanoo.

Tänä vuonna prinsessa on jälleen uuden edessä, sillä hän on päättänyt sulkea enkelikoulun. Kevään ajan hän kiertää vielä Elisabethin kanssa luennoimassa – Märtha Louise saapuu maaliskuussa myös Suomeen – mutta sitten yhtiökumppaneiden tiet eroavat.

– Yhteistyömme loppumiseen ei liity dramatiikkaa. Pysymme ystävinä edelleen, mutta jatkamme yhteistä intohimoa tahoillamme. Suunnitelmissa on todella ihania juttuja, Märtha Louise vihjaa.

Opettele sanomaan ei

Löydätkö itsesi usein tilanteista, jolloin otat liian suuria taakkoja kannettavaksesi? Tämän harjoituksen avulla opit vetämään rajasi.

• Ajattele tarkkaan, kuinka monta kertaa olet sanonut kyllä jollekin, kun olet itse asiassa tarkoittanut ei. Kuinka se vaikutti sinuun?

• Kirjoita yhdeksän eri tilannetta, jossa olet sanonut kyllä, mutta tarkoittanut ei. Mieti, miksi teit niin, tai sano se ääneen. Kun käyt makuulle illalla, voi olla, että mieleesi nousee jotakin lisää. Kirjoita se ylös.

• Seuraavan kerran, kun joudut vastaavanlaiseen tilanteeseen, olet tietoinen siitä. Kokeile kieltäytymistä. Saatat punastua, tuntea möykyn vatsassasi ja potea huonoa omatuntoa. Tarkkaile, mitä sinussa tapahtuu. Pidä päätöksestäsi kiinni ja muista, että muiden reaktiot ovat heidän omiaan.

• Ota kiinni omasta reaktiostasi. Hengitä ja pysyttele siinä. Seuraavalla kerralla sinun on yhä helpompi tuntea rajasi ja näyttää muille, missä ne menevät. Kukaan muu ei voi luoda elämääsi. Tee tietoisia valintoja.

• Ehkä sinun pitää kertoa jollekulle, että viihdyt paremmin, kun sinulla on vähemmän vastuuta? Kuinka paljon energiaa sinulla on? Mihin haluat sisimmässäsi tätä energiaa käyttää?

Harjoitus on prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin kirjasta Herkäksi syntynyt. Otava 2019.

Prinsessa Märtha Louise

  • Syntyi vuonna 1971 Norjassa kuningas Harald V:n ja kuningatar Sonjan esikoistyttäreksi. Hänen pikkuveljensä on kruununprinssi Haakon.
  • Tyttäret: Maud Angelica, 15, Leah Isadora, 13, ja Emma Tallulah, 10.
  • Perusti enkelikoulu Soulspringin vuonna 2007 Elisabeth Nordengin kanssa.
  • Häneltä on suomennettu kirjat Miksi kuninkaallisilla ei ole aina kruunua (Bazar 2007) ja Herkäksi syntynyt (Otava 2019). Hän on kirjoittanut henkiseen kasvuun liittyvät oppaat The Spiritual Password: Enter Your New World of Bliss (2012) ja Learn to Unlock Your Spiritual Power (2014).

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 1/2019.

Kommentoi »