Vuosi 2023 alkaa taianomaisella tavalla! Kun siirrymme uuteen vuoteen, käymme samalla läpi Merkuriuksen perääntymistä. Mutta mitä tiedämme Merkuriuksesta ja mitä sen perääntymisjaksot tarkoittavat?
Merkurius on aurinkokunnan pienin ja Aurinkoa lähimpänä oleva planeetta. Sen kiertoaika Auringon ympäri on vain 88 päivää, eli se on kaikkein nopein Aurinkoa kiertävistä planeetoista.
Myös astrologisesti Merkuriukseen liitetään vikkelyys: se edustaa ajattelua ja oppimista, silmänkääntötemppuja, kaupankäyntiä sekä viestinvientiä.
Merkurius on sekä kaksosen että neitsyen hallitsijaplaneetta: kaksonen levittää tietoa eteenpäin ja neitsyt etsii tietoa sieltä, mistä muut eivät ymmärrä tai osaa hakea.
Planeetan merkkisijainti astrologisella kartalla kertoo henkilön tavasta oppia sekä kommunikoida. Esimerkiksi ne, jotka ovat Merkurius-merkiltään rapuja, puhuvat sujuvasti tunneasioista ja heidän tapansa ilmaista asioita on pehmeä.
Jos Merkurius sen sijaan sijaitsee kaksosissa, henkilö saattaa olla aikamoinen tietopankki ja sosiaalinen perhonen, jolla on sanansa sanottavana joka asiaan.
Älä aloita mitään uutta
Merkurius perääntyy 3–4 kertaa joka vuosi. Todellisuudessa planeetta ei kuitenkaan peräänny vaan säilyttää ratansa samanlaisena.
Efekti perääntymisestä johtuu optisesta harhasta, kun Merkurius ohittaa radallaan Maan. Maasta katsottuna tämä näyttää kuin Merkurius vaihtaisi suuntaa ja alkaisi liikkua myötäpäivään muiden planeettojen jatkaessa vastapäivään. Merkuriuksen perääntyminen kestää noin kolme viikkoa.
Merkuriuksen perääntymiskaudet ovat huonossa maineessa. Niihin liitetään yleisesti hankaluudet viestinnän kanssa ja ongelmat liikenteessä sekä teknologiassa.
Aikajakso saattaa tuoda takaisin ihmisiä menneisyydestä, yleensä vielä sellaisia, joista on aiemmin päästetty irti aivan syystä. Merkuriuksen perääntymisen aikaan ei suositella myöskään uusien sopimusten kirjoittamista.
Ehkä ei kuulosta aivan parhaalta tavalta aloittaa vuosi? On kuitenkin hyvä muistaa, että Merkuriuksen perääntymisissä ei ole todellisuudessa mitään pelättävää.
Perääntymisen aikaan ei ehkä kehoteta aloittamaan uutta projektia, mutta toisaalta se antaa parhaan mahdollisen hetken katsoa taaksepäin. Mikä edellisessä vuodessa oli hyvää ja onnistunutta? Mitä muuta olisin toivonut siltä?
Mieti tavoitteet uusiksi
Vuoden ensimmäinen Merkuriuksen perääntyminen tapahtuu 29.12.2022–18.1.2023 kauriin merkissä. Kauris on eläinradan isähahmo, joka on kunnianhimoinen ja joka rakastaa järjestystä, päämäärätietoisuutta sekä turvaa tuovia rakenteita.
Nyt on loistava hetki miettiä omat tavoitteensa uusiksi edellisestä vuodesta oppineena. Kauriin energia sopii erityisesti talous- ja työtavoitteiden uudelleen järjestämiselle.
Kauris on johtavan laadun maamerkki. Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden ensimmäinen Merkuriuksen perääntyminen ja sen energia kohdistuu erityisesti kauriiden lisäksi muihin johtaviin merkkeihin eli rapuun, oinaaseen ja vaakaan.
Erityisesti johtavien merkkien on nyt hyvä muistaa sisäänpäin kääntymisen voima ja kuunnella tarkkaavaisesti viestejä, joita päättynyt vuosi ja menneisyys ovat meille opettaneet.
Merkuriuksen perääntymisen aikaan saattaa tuntua hankalalle edistää mitään tai edes todella ymmärtää, mitä pohjimmiltaan haluaa tulevalta vuodelta.
Perääntymisen päätyttyä kaikki tuntuu todennäköisesti taas kristallinkirkkaalta. Nyt tavoitteet on asetettu ja on helpompi lähteä konkreettisesti niitä kohti.
Merkuriuksen perääntymisjaksot 2023
29.12.2022–18.1.2023 Merkurius perääntyy kauriin merkissä
Nyt on aika miettiä omat tavoitteet ja päämäärät uudelleen edellisestä vuodesta oppineena. Tämä on erityisen hyvää aikaa järjestää taloutta ja työasioita uusiksi.
Perääntyminen vaikuttaa erityisesti: kauris, rapu, oinas ja vaaka.
21.4.–14.5.2023 Merkurius perääntyy härän merkissä
Kyseisenä aikana kannattaa olla erityisen varovainen raha-asioissa. Aika laittaa pohtimaan omaa arvomaailmaa uudelleen, vaatiiko joku uudistusta?
Perääntyminen vaikuttaa erityisesti: härkä, skorpioni, leijona ja vesimies.
24.8.–15.9.2023 Merkurius perääntyy neitsyen merkissä
Perääntymisjakso tuo mukanaan ongelmia viestinnässä ja rutiineissa. Perääntynyt Merkurius on nyt erityisen voimakas sen ollessa hallitsemassaan Neitsyen merkissä. Virheitä sattuu kaikille, niihin ei kannata jäädä nyt liikaa kiinni!
Perääntyminen vaikuttaa erityisesti: neitsyt, kalat, kaksonen ja jousimies.
13.12.2023–1.1.2024 Merkurius perääntyy kauriissa ja jousimiehessä
On aika katsoa menneisyyteen ja oppia siitä. Pystytkö katsomaan asioita suuremmasta perspektiivistä? On aika tehdä tarvittavat muutokset ja mennä kohti uudenlaista tapaa toimia.
Perääntyminen vaikuttaa erityisesti: kauris, rapu, oinas, vaaka, jousimies, kaksonen, neitsyt ja kala.
Milja Haltsonen
on ammattiastrologi, kulttuurituottaja ja yrittäjä. Hän on astrologiaan, meditointiin ja rentoutukseen sekä hyvinvointitapahtumiin keskittyvän Henkisen kasvun Kajon toinen perustaja. Hän kirjoittaa Voi Hyvin -lehteen uutta Planeetat-sarjaa, jossa tutustutaan näihin taivaankappaleisiin hieman lähemmin.
Tämä on ensimmäinen osa Planeetat-sarjasta, joka ilmestyy Voi hyvin -lehdessä vuonna 2023.