Pitkäaikainen kudosvaurio- eli nosiseptiivinen kipu
Krooninen kudosvauriokipu tarkoittaa kudosvauriosta tai kudosärsytyksestä johtuvaa pitkäaikaista kipua. Kroonista kudosvauriokipua voivat aiheuttaa pitkäaikaiset tuki- ja liikuntaelimistön, sisäelinten tai verenkiertoelimistön sairaudet kuten nivelrikko, niveltulehdukset, krooniset jännetupentulehdukset, nivelreuma, kasvaimiin liittyvä kudosvauriokipu, krooninen haimatulehdus, krooninen vatsahaava, sepelvaltimotauti ja ääreisverenkierron sairaudet.
Kudosvauriokivussakin voi olla ihotunnon herkistymistä. Kudosvaurioon liittyvä tuntomuutokset ovat lievempiä kuin hermovauriokivussa eivätkä noudata hermojen hermotusalueita. Esimerkiksi kroonisissa tulehduksissa voi esiintyä allodyniaa eli normaalisti kivuttoman ärsykkeen kuten kosketuksen muuttumista kivuliaaksi ja hyperalgesiaa eli kiputunnon herkistymistä.
Yleensä kudosvauriokipu lisääntyy rasituksessa ja helpottuu levossa. Kipu kuvataan usein särkynä ja jomotuksena, pistävänä tai puristavana kipuna. Kipu voi liittyä asentoon tai kuormitukseen ja niiden muutoksiin.
Kudosvauriokipu ei muutu niin herkästi pysyväksi ongelmaksi kuin hermoperäinen kipu. Pitkään jatkunut kudosvauriokipu ei useinkaan johda pysyviin muutoksiin kivunviestintäjärjestelmässä, vaan kivun syyn poistuminen (esim. tekonivelen asennus vaikeassa nivelrikossa) voi johtaa tavanomaisen leikkauksen jälkeisen kipuvaiheen jälkeen leikkausta edeltäneen kivun loppumiseen.
Kroonisen kudosvauriokivun hoito
Kroonisessa kudosvauriokivussa kivun syyn hoito aina kun se on mahdollista, on ensisijainen tavoite. Lisäksi oireenmukainen kipulääkitys annostellaan niin, että potilaan toimintakyky olisi niin hyvä kuin perustaudin puolesta on mahdollista. Hoitotakuuseen liittyvät kiireettömän hoitoon pääsyn kriteerit määrittävät kirurgisen hoidon edellytykset useimmissa kirurgisesti hoidettavissa kroonisissa kudosvauriokivuissa. Päätös leikkaushoidosta tehdään yksilöllisesti ottaen huomioon muiden hoitomuotojen hoidon toteutumisen, potilaan motivaation ja sitoutumisen hoitoon sekä hänen leikkauskelpoisuutensa.
Oireenmukaisessa hoidossa pyritään tasaiseen ja tehokkaaseen kivun lievitykseen. Yleensä tarvitaan säännöllisesti käytettävää lääkitystä. Vaihtoehtoina miedommista vahvempiin ovat parasetamoli, tulehduskipulääke (mukaan lukien koksibit) ja opioidit. Fysioterapia ja TNS saattavat myös auttaa. TNS-kokeilu tehdään fysioterapeutin ohjaamana kotihoitokokeiluna, ja siitä on apua, potilas voi käyttää TNS:ää omatoimisesti. Puudutusten käytöstä pitkäkestoisen kivun hoidossa on paljolti luovuttu, koska niiden vaikutus on lyhytaikainen.
Pitkäaikainen kudosvauriokipu voi vaikeuttaa liikkumista ja suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, häiritä yöunta ja aiheuttaa ahdistuneisuutta ja mielialan laskua. Potilas saattaa myös luopua fyysistä kuntoa ylläpitävästä liikunnasta ja erakoitua kipunsa kanssa. Kivun hoidossa on tarpeen kiinnittää huomiota myös näihin oheisongelmiin ja hoitaa niitä aktiivisesti, mikäli pelkkä kivun lääkitys ei niitä vähennä.
Kipulääkityksen ja muidenkin hoitojen vastetta kannattaa seurata. Apuna voidaan käyttää kipupäiväkirjaa, johon potilasta voidaan pyytää tekemään merkintöjä kivun lisäksi myös nukkumisesta, aktiviteeteista ja mahdollisia lääkkeiden sivuvaikutuksista.
