
Päivähoroskooppi 24.10.2025
Jousimies, pieni lepo on nyt tarpeen. Mitä muuta tähdet kertovat tälle päivälle? Lue astrologi Milja Haltsosen laatimasta päivähoroskoopista!

Oinas 21.3.–19.4.
Rauhoita itsesi, kun seuraavan kuukauden aikana Auringon asema kannustaa sinua hiljentymään itsesi äärelle. Se ei pelkästään palauta sinua, vaan auttaa sinua keskittymään entistä paremmin olennaiseen. Hiljaisuudessa on voimaa.

Härkä 20.4.–20.5.
Nyt kun suuri osa planeetoista kulkee skorpionissa, sinunkin on pakko myöntää, että tuttu ja turvallinen ei ole aina paras vaihtoehto. Käy uittamassa varpaitasi epämukavuusalueella ja testaa rahkeitasi. Kenties tulet samalla ystäväksi tuntemattoman kanssa.

Kaksonen 21.5.–21.6.
Kun Aurinko on siirtynyt kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistasi vastaavalle sektorille, on hyvä aika opetella kuuntelemaan kehosi viestejä. Vaikka kehon signaalien kuunteleminen voi olla alkuun vaikeaa, luota vaistoihisi. Sinä tiedät, mikä on sinulle hyväksi ja oikein.

Rapu 21.6.–22.7.
Neptunuksen lempeät kolmiot tuovat päivääsi ihanan tuulahduksen itsemyötätuntoa. Kun suhtaudut itseesi armeliaammin, uskallat lähteä tekemään entistä rohkeammin sellaisiakin asioita, jotka herättävät sinussa epävarmuutta. Nyt onkin hyvä aika ylittää itsesi.

Leijona 23.7.–22.8.
Pluton kulmat voivat tuntua sinusta siltä, että sinua tai tekemistäsi arvostellaan. Muista, että useimmiten ne ihmiset, jotka arvostelevat kovimpaan ääneen, arvostelevat myös itseään. Heitä näille ihmisille muutama lämmin ajatus ja jatka omaa juttuasi. Hyvältä näyttää.

Neitsyt 23.8.–22.9.
Kohdallasi kaikkein vaikuttavimmat planeetat liikkuvat sektorilla, jossa liikutaan, opitaan ja viestitään kovaa vauhtia. Näin koko viikonloppu suosiikin ajatustenvaihtoa ja pyörien päällä pysymistä. Hienoimmat jutut ja opit kun tapahtuvat nyt siellä, missä on äksöniä.

Vaaka 23.9.–22.10.
Tunteesi muuttuvat nyt äkkiväärästi, kun Kuu ja Uranus ovat oppositiossa keskenään. Siinähän venkoilevat, sillä aikuisena ihmisenä tunnistat kyllä, mitkä niistä ovat reagoimisen arvoisia. Kärsivällisyys kannattaa, sillä tunneralli on takanapäin huomiseen mennessä.

Skorpioni 23.10.–21.11.
Etenet johdonmukaisesti kohti tavoitteitasi, kun merkissäsi olevat Mars ja Merkurius saavat tukea Saturnukselta. Näet kokonaiskuvan, etkä pelkää ottaa tarvittavia askelia kohti päämäärääsi. Upea meno jatkuu koko viikonlopun ajan.

Jousimies 22.11.–20.12.
Kohdallasi vaikuttaa siltä, että pieni lepo on nyt tarpeen. Pirteänä mielesi on taas myönteisempi, etkä ärsyynny silloin niin helposti. Palaudu tänään sihisevässä saunassa tai humisevassa metsässä – mikä ikinä sopii parhaiten pirtaasi.

Kauris 21.12.–19.1.
Taivaankannella lumoava Suurkolmio kertoo, että sosiaalinen aktiivisuutesi on tänään huipussaan ja vedät ihmisiä puoleesi vaivatta. Tapaa ystäviä, verkostoidu tai ihastu tanssilattialla. Avoin asenne voi hyvin avata sinulle uusia ovia.

Vesimies 20.1.–18.2.
Kenties olet kahden vaiheella jonkun asian suhteen, kun Uranus heiluttelee tunteitasi laidasta laitaan. Kaikkia kohtaan reiluinta on, että päätät nyt, oletko mukana vai ulkopuolella. Mitä ikinä valitsetkin, ole täysillä mukana tai sitten keskitä energiasi aivan muihin juttuihin.

Kalat 19.2.–20.3.
Osaat kuunnella suvereenisti omaa intuitiotasi ja sydämesi kuiskauksia. Kaikille muille se ei kuitenkaan ole yhtä helppoa. Voisitko auttaa läheistäsi kohti omaa sisäistä ääntään? Siihen ei tarvita kuin pari oikein aseteltua kysymystä.
