
Päivähoroskooppi 13.1.2026
Rapu, vaistosi osuu oikeaan. Mitä muuta tähdet kertovat tälle päivälle? Lue astrologi Milja Haltsosen laatimasta päivähoroskoopista!


Oinas 21.3.–19.4.
Näet ihmeet ympärilläsi, kun Kuu on kolmiossa Neptunuksen kanssa. Siksi mikään raollaan olevista ovista ei mene sinulta ohi, vaikka ne voivat näyttäytyä hyvin arkisessa muodossa vaikkapa odottamattomana hymynä tai kutsuna johonkin innostavaan.


Härkä 20.4.–20.5.
Mikä asia vaatii nyt huomiotasi? Päivän planetaariset tuulet muistuttavat siitä, että ruoho on juuri niin vihreää, mitä teet siitä. Ravitse, kastele ja hoivaa sinulle tärkeitä asioita, sillä ilman tuota kauneinkin kukka kuihtuu.


Kaksonen 21.5.–21.6.
Olet ollut viime aikoina melko vetäytynyt, ainakin omalla mittapuullasi. Ehkä voisit tehdä tänään toisin? Pian voit huomata, että yhdessä murheet puolittuvat ja ilot kaksinkertaistuvat.


Rapu 21.6.–22.7.
Soljut vaivattomasti elämän virrassa, kun Kuu saa voimaa Neptunukselta. Vältät suurimmat kompastuskivet, sillä vaistosi osuu nyt helposti oikeaan. Ohjaa kyvylläsi myös muita kohti hyvää.


Leijona 23.7.–22.8.
Kamalasti tehtävää, vakuuttaa Jupiter. Mitä jos jättäisit tekemättä jotain, mitä et oikeasti halua, kerkeä tai jaksa? Sinä voit aina itse vaikuttaa siihen, kuinka pitkäksi tehtävälistasi muodostuu.


Neitsyt 23.8.–22.9.
Ihanien hetkien hellyydessä on ihana kellua, kun Kuu on kolmiossa Neptunuksen kanssa. Älä pilaa noiden hetkien tunnelmaa liialla järkeilyllä tai analysoinnilla. Riittää, että olet vain.


Vaaka 23.9.–22.10.
Tietynlainen levottomuus valtaa sinut, kun Kuu ja Uranus ovat oppositiossa. Tässä hetkessä on tärkeää, että muistat, että mikään määrä ahdistuneisuutta ei muuta tulevaa tai mennyttä. Siksi voit hyvin päästää irti ja nauttia tästä hetkestä.


Skorpioni 23.10.–21.11.
Kohdallasi Uranus hurraa jonkin uuden taidon opettelemisen puolesta. Se saisi olla mieluiten jotain, mistä sinulla ei ole mitään ennakkokäsitystä. Pyydä vaikka ystävääsi tutustuttamaan sinut omaan lempiharrastukseensa.


Jousimies 22.11.–20.12.
Tunteesi muuttuvat kuin salamaniskusta, kun Kuu on oppositiossa Uranuksen kanssa. Kun mielessäsi myrskyää, on tärkeää ympäröidä itsesi muuten tyyneydellä. Viihdy itsellesi mieluisissa paikoissa, kuten saunan lauteilla tai metsässä.


Kauris 21.12.–19.1.
Mikä ihana päivä olla oma itsesi, kun Aurinko saa voimaa Uranukselta. Kukaan ei voi ainakaan väittää sinulle, että teet sen väärin. Anna persoonasi näkyä kaikessa, mitä teet.


Vesimies 20.1.–18.2.
Pane käsi sydämellesi ja ota sieltä kumpuavan tieto vastaan. Kuun ollessa skorpionissa on mitä parhain hetki hyväksyä faktat ja todellisuus sellaisenaan. Kaikki kasvit kasvavat entistä kauniimmin totuuden maaperällä.


Kalat 19.2.–20.3.
Merkuriuksen ja Jupiterin jatkaessa oppositiotaan ympäriltäsi löytyy kaikkitietäviä riittämiin. Ole virkistävä poikkeus massassa. Jos et tiedä jotain, älä arvaile. Kysele, tutustu asioihin ja ole kiinnostunut monesta. Se tekee suuremman vaikutuksen kuin turha päteminen.

Kommentit