Terve.fi

Pähkinöitä suuhun ja YouTube auki - näin parannat mieltäsi

Pähkinöitä suuhun ja YouTube auki - näin parannat mieltäsi
Syksy ja pitkä, työteliäs talvi lähestyvät. Jo etukäteen ahdistaa, miten taas jaksaa pimeyden keskellä. Onneksi vielä kesästä saa nauttia, eikä onnellisuuskaan ole mikään mahdoton olotila saavutettavaksi.
Julkaistu: 6.8.2009

Miten mieltään siis kannattaa piristää? Seuraavan kerran, kun alakuloisuus valtaa mielen eikä mikään tunnu miltään, toteuta jokin näistä Preventionin kertomista nopeista mielenkohottajista..

1. Tutki vanhoja valokuvia

Jokaisen kaapista tai tietokoneelta löytyy vanhoja valokuvia. Kuvien alkuperällä ei ole niinkään väliä, ne voivat olla rippileirikuvia, lomakuvia, lapsikuvia… Tärkeintä on se, että kuvilla on jotakin merkitystä juuri sinulle.

Kuvien selailu nimittäin voi saada olon tuntumaan paremmalta kuin suklaansyönti, kertovat brittitutkijat. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka paljon ihmisten mielialat nousivat esimerkiksi suklaan syömisen, musiikin kuuntelun ja omien valokuvien katselun jälkeen.

Muiden askareiden mieltä kohottavat vaikutukset jäivät varsin minimaaliksi, mutta kuvien katseleminen piristi ihmisiä 11 prosentilla. Mukava mieliala säilyy yllä, kun esimerkiksi töissä tietokoneen taustakuvana on lempivalokuva.

2. Rouskuta pähkinöitä

Lohturuoka taitaa olla kaikille tuttu nimitys. Jos mieltä painaa jokin, on helppo hakea roskaruokaa, natustaa karkkia ja uppoutua suklaajäätelöön. Seuraukset eivät ehkä ole kovinkaan miellyttävät, kun lohturuoka muuttuu rasvaksi. Onneksi mieltään voi parantaa hieman terveellisemmällä tavalla.

Työpöydän laatikkoon voi piilottaa pussillisen saksanpähkinöitä, ja salaattiin voi lisätä lohta. Nämä molemmat sisältävät paljon omega-3-rasvahappoja, jotka muun muassa tekevät hyvää aivoille ja alentavat verenpainetta. Sekä tietysti parantavat mieltä.

3. Hengitä syvään rauhoittavaa tuoksua

Ulkoilmassa ja kotona voi tuoksutella omia lempituoksujaan mielin määrin, mutta toimistoympäristöön on hieman vaikeampaa saada vastaleikatun nurmen ihastuttavaa hajua. Onneksi tuoksukynttilät, ilmanraikastimet ja hajuvedet on keksitty.

Itävaltalaistutkimuksessa osa tutkituista haisteli appelsiinia, osa laventelia. Molemmat ryhmät tunsivat itsensä vähemmän ahdistuneiksi, positiivisemmiksi ja rauhallisemmiksi kuin ne osallistujat, jotka eivät saaneet mitään tuoksua nuuhkittavakseen.

4. Avaa verhot

Aamuisin ei jaksaisi millään herätä ja kömpiä ylös sängystä. Aamuäreä voi piristyä kuitenkin niinkin yksinkertaisesti kuin avaamalla verhot ja päästämällä auringonvalon tulvimaan sisään.

Noin 450 naista käsittänyt tutkimus selvitti, että valon määrällä on vaikutusta mielialaan ja unenlaatuun. Erityisesti juuri aamuvalo on paras vaihtoehto. Siksipä aamiainen kannattaa nauttia lähellä ikkunaa päivänvalossa ja treenata valoisalla paikalla, ellei sitten kokonaan ulkona. Jotkut tutkijat spekuloivat, että liikunnan ja aamuvalon yhdistämisellä voi lisätä valon hyödyllisiä vaikutuksia mielialaan, uneen ja keskittymiseen.

5. Kävele korttelin ympäri

Ikkunattomassa toimistossa työskentely voi käydä tukalaksi, joten parasta on piipahtaa ulkona auringonpaisteessa muutaman kerran päivän aikana. Muutamat tutkimukset ovat todistaneet, että paljon aurinkoa saavilla ihmisillä on vähemmän uniongelmia ja masennusoireita. Lisäksi valo voi ylläpitää keskittymistä ja täten parantaa tuottavuutta.

Moni ei liiku lainkaan ollessaan alakuloinen, mutta mielialaan sopiva treeni voikin piristää yllättävästi. Jopa vähäinen liikunta voi parantaa mielialaa. Ei siis tarvitse lähteä juoksulenkille, sillä esimerkiksi puutarhan laittaminen ja luonnossa käveleminen voivat olla myös hyödyksi. Raivoon taas auttaa nopeatempoinen ja keskittymistä vaativa liikuntamuoto, kuten vaikkapa kickboxing.

6. Hakeudu YouTubeen

Sydämellinen nauru aiheuttaa kemiallisen reaktion, joka välittömästi parantaa mieltä, helpottaa kipua ja stressiä sekä piristää vastustuskykyä, osoittavat tutkimukset. Naurulle kannattaa siis antaa valta, jos jokin alkaa naurattaa. Naurua voi tavoitella myös katsomalla netistä hauskoja videoita tai piipahtamassa toimiston vitsiveikon juttusilla. Jokapäiväisen elämän odottamattomia ja huvittavia tapauksia kannattaa myös pitää silmällä – kaikkein tyhmimmillekin päähänpistoille saa nauraa.

7. Shoppaile kokemuksia

Luottotietojaan ei välttämättä kannata viilata miinukselle vaatekaupoissa vain, jotta mieli hieman piristyisi. Rahoista on nimittäin enemmän hyötyä, jos ne käyttää kokemuksiin materian sijaan. Amerikkalaistutkimus selvitti, että kokemusostajat ovat onnellisempia kuin ne, jotka tuhlaavat materiaan. Tämän takia hyvä illallinen tai konsertti on parempi vaihtoehto. Lisäksi kokemukset antavat lisäaikaa perheen ja ystävien parissa, kun taas uudet kengät ovat yksinäistä huvitusta.

8. Päästä ajatuksesi harhailemaan

Nauraminen on yleinen keino lisätä onnellisuuttaan, mutta myös levolla, rauhalla ja hiljaisuudella on sama vaikutus. Helpoiten pääsee rauhoittumaan, kun uppoutuu hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Tutkijoiden mukaan ajatusten harhaileminen saattaa kuulua jopa ihmisen sisäänrakennettuihin tarpeisiin. Joten kesken kiireisen päivän voi huoletta kallistua poispäin työtehtävistä, ojennella jalkojaan ja sulkea silmänsä. Tulevan viikonlopun mukavat suunnitelmat piristävät ihmeellisesti.

9.  Pilko vihanneksia

Ruoanlaittaminen ei ehkä kuulosta kovinkaan mukavalta puuhalta, mutta yllättäen se rauhoittaa mieltä varsin tehokkaasti. Kasvisten pilkkominen, mausteiden lisääminen ja ruoan luominen kadottavat negatiivisen mielentilan. Kokkaamisen lopputulos voi kohottaa mieltä entisestään.

10. Tee hyvä teko

Hyväntekeväisyyteen osallistuvat ihmiset ovat todennäköisemmin onnellisia kuin ne, jotka eivät ole toiminnassa mukana. Hyväntekeväisyyteen laitetulla rahamäärällä ei ole mitään vaikutusta onnellisuuden määrään. Tutkijat uskovat hyväntekeväisyyden lisäävän onnellisuutta, koska se kasvattaa empatiaa, mikä saa kunnioittamaan kaikkea elämässään.

Hyvän mielen saa esimerkiksi ottamalla säännöllisesti osaa hyväntekeväisyystapahtumiin ja avustamalla paikallisia vähäosaisia, mutta muutoksen voi tehdä myös muutamassa minuutissa. Netin kautta voi liittyä moniin eri järjestöihin, jotka auttavat niin luontoa kuin ihmisiä. Myöskään elinluovutuskortin hankkimiseen ei mene kauaa.

Lue lisää:

Keskustele:

Kommentoi »