Pääkirjoitus: Näin yksinkertainen asia auttaa löytämään ratkaisuja

Nautin kaikenlaisesta pienestä puuhastelusta. Järjestelen mielelläni tavaroita paikoilleen, viikkaan vaatteita, pyyheliinoja, tiskirättejä tai sommittelen työpöydän järjestystä. Parvekkeella kastelen kukkia ja nypin kuihtuneita terälehtiä. Mökillä lakaisen joka aamu terassit roskista. Iltaisin katson, että tavarat ovat omilla paikoillaan, jotta aamulla olisi mukava herätä siistiin ympäristöön.

Nämä esimerkit riittänevät kertomaan, että olen puuhailija ja jossain määrin myös järjestyksen ihminen. Jos olisin terapeutti, määräisin ihmisen puuhailemaan vähintään pari tuntia päivässä. Uskon nimittäin siihen, että puuhastelu rauhoittaa mieltä. Kaikenlainen harmonia lisääntyy, kun tavarat löytävät omat paikkansa. Silmäkin lepää paremmin sopusoinnussa.

Puuhastellessa pohdin mielen päällä olevia asioita. Työpäivän aikaansaannoksia, uusia ideoita ja suunnitelmia, kauppalistaa ja keskeneräisen loppuunsaattamista. Järjestelen yhtä aikaa sekä konkreettisia asioita että pääni sisällä pyörivän myllyn tuotoksia. Usein lähes huomaamattani löydän myös ratkaisuja tai koen ahaa-elämyksiä, että juuri näinhän sekin asia on parasta hoitaa.

Näin puuhailusta syntyy eräänlainen terapian muoto. Taakalta tuntuneet teemat helpottuvat, kun vuoren korkuiset esteet alkavat vähitellen madaltua.

Puuhailu on pitkälti myös opittua. Sain siihen lapsuudenkodissa mallin. Äiti ei juurikaan sijoillaan istunut. Maalaistalossa ja sen pihapiirissä riitti tekemistä. Vaikka lapsena vannoin, että aikuisena teen kaiken toisin, huomaankin omaksuneeni äidin tavat.

Toimeen tarttuminen on toinen luonto. Huomaan saavani suurta tyydytystä käsillä tekemisestä. Mökillä pihakivetysten järjestely ja uusien istutuslaatikoiden kokoaminen saivat tänä kesänä aikaan suuren ilon. Talven aikana pohdin sitä, mitä niihin keväällä istuttaisin. Mielessä on jo monta vaihtoehtoa.