Raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana pahoinvoinnista ja väsymyksestä johtuen seksi ei välttämättä ole kovin mielekästä. Tämä vaihe menee kuitenkin mahdollisesti ohi raskauden toiseen kolmannekseen mennessä. Silloin olo kohentuu hieman raskauden alkuvaiheista.
Toisen kolmanneksen aikana seksistä voi tulla jopa todella nautittavaa. Tässä vaiheessa myöskään maha ei ole vielä kasvanut ”tielle”, jotta se hankaloittaisi seksin harrastamista. Raskauden keskivaihe onkin yleensä parasta aikaa seksin osalta ja monet muistelevat kaiholla tätä kiihkonsekaista ajanjaksoa parisuhteessaan. Nainen voi fyysisesti paremmin, vatsa on hieman pyöristynyt, mutta ei haittaa rakastelua. Kudokset emättimen ympärillä ja sisällä tulevat verekkäämmiksi, paksummiksi ja paisuvat kuten seksuaalisesti kiihottuessa. Limakalvojen väri muuttuu ja emätin tuntuu kosteammalta kuin aikaisemmin.
Raskauden loppuvaiheessa nainen kokee vartalonsa hyvin intensiivisesti. Vartalo on pehmeä, isot rinnat saattavat olla ennen kokemattoman herkät kosketukselle. Toisaalta seksuaalinen mielenkiinto voi jälleen vähentyä. Raskauden viimeisessä vaiheessa pariskunnan mielikuvitus pannaan koetukselle, sillä maha alkaa jo hieman hankaloittaa seksuaalista kanssakäymistä. Seksi lähellä laskettua aikaa voi teoriassa jopa aiheuttaa supistuksia, sillä orgasmin yhteydessä vapautuu prostaglandiineja, joiden avulla joissain tapauksissa pyritään myös käynnistämään synnytys.
Milloin ei seksiä raskauden aikana
On olemassa syitä, joiden takia voi olla syytä välttää seksiä raskauden aikana. Sellaisia ovat muun muassa:
- aiempia toistuneita keskeytyneitä raskauksia
- naisella on historiaa ennenaikaisesta synnytyksestä
- naisella ollut verenvuotoa raskauden aikana tai yhdynnän jälkeen
Lue lisää:Seksiklinikka: Raskauden tuomat muutokset seksuaalisuuteen ja seksiin – Tohtori.fiSeksiklinikka: Seksuaalisuus ja seksi synnytyksen jälkeen – Tohtori.fi
Keskustele:Parhaat asennot raskausaikana?Alkuraskaus ja seksiRaskaus+seksi=oksu.Seksuaalisuus ja raskaus.