Rakkausklinikalle kirjoittava nainen kertoo olevansa ahdistavassa loukussa kahden miehen keskellä. Naisen ex-mies on sairas, joten nainen on tämän tukena. Uusi kumppani hyväksyy tilanteen, mutta nainen pohtii, onko hän liiankin kiltti ja kokee kadottaneen yhteyden omiin tarpeisiinsa. Naista huolettaa myös lasten reaktiot ja hän kysyykin, miten tilanteen voisi selvittää ilman suurta draamaa.
Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä kysyy, voisiko toisten draamailut joskus jättää huomioimatta ja olla provosoitumatta turhaan? Kuormittavissa elämäntilanteissa on erityisen tärkeää pitää huolta omista rajoistaan ja omasta jaksamisestaan. Se vaatii usein itsen kuuntelun ja terveen itsekkyyden opettelua.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
Pohditko sinä parisuhdeasioita tai onko sinulla haasteita parisuhteessasi? Voit lähettää oman kysymyksesi Rakkausklinikan perheneuvojille anonyymisti tästä.
”En enää tiedä, mitä itse haluan”
”Olen kahden miehen ahdistavassa loukussa. Ex-mieheni on sairaana, joten tuen häntä. Uusi mieheni hyväksyy tämän tilanteen, mutta tämän lisäksi on lapset ja heidän reaktionsa. En enää tiedä, mitä itse haluan. Olen liian kiltti ja joustava. Mietin usein, onko kenelläkään muulla ollut vastaavaa tilannetta, ja kuinka sen voisi selvittää ilman enempää draamaa?”
Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä vastaa:
Hei, kiitos yhteydenotostasi Rakkausklinikkaan! Olet vaativassa tilanteessa ja toivon, että voin olla sinulle avuksi tämän vastaukseni avulla. Kertoo paljon hyvää sinusta, että vaikka et ole enää suhteessa ex-puolisoosi, haluat silti antaa hänelle tukesi nyt, kun hän sitä tarvitsee. Nykyinen kumppanisi on hieno mies, kun hän ymmärtää ja hyväksyy tällaisen lähimmäisenrakkaudellisen toiminnan. Onnittelut sinulle, että olet löytänyt noin hyvän puolison. Osoitat varmasti hänelle arvostusta.
Et mainitse ex-miehesi suhtautumisesta tilanteeseen. Onko hän pelkästään kiitollinen vai koetko hänen suunnaltaan painostusta? Toisen tarvitsevuus sinänsä toki vetoaa herkästi auttajan tunteisiin.
Minkähän ikäisiä lapsesi ovat? Se vaikuttaa siihen, miten he osaavat arvostaa tukea, jota annat heidän isälleen. Oletan nyt siis, että ex-miehesi on heidän isänsä. Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että lapset ovat tyytyväisiä ja kiitollisia tuestasi. Mietin, mistä tulee ahdistus. Toivovatko tai edellyttävätkö lapset, että tekisit vielä enemmän? Koetko kenties painostamista tai syyllistämistä? Vai onko asia kenties päinvastoin? Silläkin on varmasti merkitystä, miten eronne aikoinaan meni. Onko lapsille jäänyt siitä jotain kaunaa? Kannatko itse siitä syyllisyyttä?
Tietämättä lasten elämäntilanteesta enempää, voin otaksua, että heillä on monenlaisia haastavia asioita elämässään nyt yhtä aikaa. Isän sairaus, huoli hänen voinnistaan ja kenties pelko menettämisestä. Samaan aikaan heillä on oman elämänsä kysymykset, tarve itsenäistyä ja elää omaa elämäänsä. Ajatus vanhemman menettämisestä herättää turvattomuutta ja voi saada aikuisetkin lapset tunnetasolla taantumaan. Voi nousta toive, että aikuiset eli vanhemmat hoitaisivat pahan pois. Tämä alitajuinen toive saattaa heijastua sinuun vaativuutena ja toisaalta pettymyksenä, kun et voikaan korjata tilannetta.
Lapsesi ja välit heihin ovat sinulle tärkeitä, se on hienoa. Mikäli lapset eivät kuitenkaan enää ole päivittäisen hoitosi tarpeessa, on oma elämäsi rakentunut jo toisella tavalla. Yhtä lailla kuin aikuisilla lapsilla on oikeus omaan elämäänsä, on se myös heidän vanhemmillaan.
Ehkä ihannetilanne olisi niin omasta kuin muiden perheenjäsenten mielestä, että omistautuisit ex-puolison tukemiseen täysipäiväisesti. Tämä tuskin on mahdollista eikä hyväksikään sinun omalle elämällesi. On ihailtavaa, että kannat vastuuta ex-puolisostasi. Samalla olet kuitenkin vastuussa myös nykyisen parisuhteesi tilasta sekä omasta elämästäsi. Onko tässä yksi tärkeä kohta ja ahdistuksen lähde?
Ihmissuhteisiin liittyvä draama tuntuu monista kuluttavalta ja energiaa vievältä. On ymmärrettävää, että toivoisit välttäväsi sen tässä jo muutenkin kuormittavassa tilanteessa. Perheet ovat dramaattisuuden suhteen erilaisia. Joissain perheessä mennään sekä arjet että kriisivaiheet melko tasaisesti ja rauhallisesti, toisissa taas pienetkin ärsykkeet synnyttävät suurta draamaa. Kysymyksestäsi päätellen voisin kuvitella, että teidän perheenne kuuluu enemmän tuohon jälkimmäiseen. Hyvä puoli siinä on, että se on sinulle tuttua. Ehkä tunnistat draamaherkimmät kohdat ja tiedät, miten niiden ohi kannattaa luovia? Eniten vaikutusmahdollisuuksia sinulla on itseesi liittyen. Osaat varmasti olla provosoimatta muita. Osaatko olla myös provosoitumatta? Voitko ohittaa ja jättää huomioimatta toisten draamailut? Lopulta jokainen vastaa itse siitä, miten reagoi.
Kirjoitat olevasi ahdistavassa loukussa kahden miehen ja lastesi reaktioiden keskellä. Ahdistus on tunne, joka ohjaa, vaatii ja haastaa muuttamaan olemassa olevaa elämäntilannetta. Minkä asian tai asioiden tulisi sinun elämässäsi muuttua? Ahdistuksen sanotaan myös olevan pelkoa, jolla ei ole selkeää kohdetta. Ehkä voisit pohtia, mikä sinua pelottaa. Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Ja jos niin kävisi, niin mitä sinulle sitten tapahtuisi?
Kirjoitat olevasi liian kiltti ja joustava etkä aina tiedä, mitä itse haluat. Minulle nousee tästä huoli sinun jaksamisestasi ja sinun elämästäsi. Tuet ja kannattelet muita, eikä se ole kevyttä hommaa. Kuka kannattelee sinua?
Joskus suuren kuormituksen alla vastuun rajat saattavat hämärtyä. Tunne saattaa olla suurempi kuin realistinen tilanne. Kokemus taakan kantamisesta uuvuttaa, jos emme onnistu rajaamaan vastuuta. Mikä alue oikeasti kuuluu minulle ja mikä muille? Rajaaminen on usein vaikeinta suhteessa niihin ihmisiin, jotka ovat tai ovat olleet meitä lähimpinä. Mietin, keitä muita auttajia ex-miehelläsi on. Keitä muita tai mitä auttamistahoja voisi olla? Joskus paras lahja toiselle on auttaa hänet asianmukaisen tuen piiriin. Jos avun tarve tulee olemaan pitkäaikainen tai pysyvä, muiden auttajien mukaan tuleminen on välttämätöntä.
Kannustan sinua pohtimaan omaa elämääsi: Mistä eri osa-alueista se koostuu? Onko tärkeille asioille riittävästi tilaa? Onko tilaa levolle, virkistymiselle ja ilolle? Miten priorisoit parisuhteesi? Mahtuuko elämääsi mukavia hetkiä lastesi kanssa?
Olennaisen tärkeää on, kuten itsekin kirjoitit, että tietäisi, mitä itse haluaa. Tämä kysymys on tainnut hukkua muiden auttamisen alle. Yksi ahdistuksen viesti voi olla, että nyt on aika pysähtyä omien tarpeiden äärelle. Ota itsellesi rauhallista aikaa, vaikka se tuntuisi mahdottomalta ja itsekkäältä. Vain sen avulla voit kuunnella sisäistä ääntäsi ja sitä, mitä tarvitset ja haluat. Kun saat langanpäästä kiinni, voit opetella järkähtämättömän lempeästi puolustamaan sitä, mikä on itsellesi tärkeää.
Jätän sinulle pohdittavaksi kysymyksiä itsemyötätuntoon liittyen:
- Kun minulla on vaikeaa, annanko itselleni tarvitsemaani hoivaa, ymmärrystä ja huolenpitoa?
- Kun olen väsynyt, tuenko voimavarojeni palautumista?
- Kun koen riittämättömyyttä, muistanko, että se on ihmisen osaan kuuluva tunne?
- Kun olen alakuloinen, lohdutanko itseäni vai uppoudunko kielteisiin tunteisiin?
- Hyväksynkö itseni keskeneräisenä ja epätäydellisenä?
- Pidänkö omaa hyvinvointiani yhtä tärkeänä kuin muiden? Miten se näkyy elämässäni?
Kysyit, onkohan kenelläkään muulla ollut vastaavaa tilannetta kuin sinulla. Ystäväpiiriini kuuluu sattumoisin nainen, jolla on juuri samanlainen elämäntilanne. Hänenkin kokemuksessaan nousevat tärkeiksi teemoiksi oma aika, rajaaminen ja tuki itselle. Nainen kertoo omasta tilanteestaan näin:
”On ihanaa, kun uusi mies hyväksyy tilanteeni. Kerroin avoimesti uudelle miehelleni kaiken, mitä hoitolaitoksessa tapahtui ja se oli hyvä. Huomasin, että nykyisellä miehelläni on suuri sydän ja hänkin halusi auttaa. Mieheni ymmärtää, ettei minulla ole enää tunteita ex-miestäni kohtaan, mutta se, että auttaa toista ihmistä silloin, kun sitä tarvitaan, merkitsee paljon. Ihmisen rakkautta toista ihmistä kohtaan. Tämä on myös lasten hyvä oppia. Tyttäreni auttoikin monessa käytännön asiassa.
Yritin olla syyllistämättä itseäni, jos en aina ehtinyt, jaksanut tai voinut mennä jokaviikkoiselle vierailulle. On todella tärkeää ottaa joskus kunnolla omaa aikaa. Kaikkein eniten sain apua vertaistuesta. Satuin tapaamaan hoitokodissa erään potilaan vaimon, jonka kanssa juttu luisti hyvin.”
Toivon, että kaiken keskellä muistat itsesi ja alat pitää itsestäsi hyvää huolta. Se vaatii itsen kuuntelun ja terveen itsekkyyden opettelua. Voi olla, että ne ovatkin juuri tämän elämänvaiheen kehitystehtäviä sinulle. Ehkäpä tämän vaiheen ansiosta sinusta tuleekin sopivan kiltti ja joustava. Opit pitämään huolta omista rajoistasi, jolloin energiasi vapautuu yhä enemmän omaan käyttöösi ja elämääsi tulee lisää tilaa ilolle.
Lämpimin ajatuksin,
Paula Maria Mäkelä
Hae rohkeasti apua kirkon perheneuvonnasta!
Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia on 40 ja niissä työskentelee yli 180 työntekijää. Perheneuvonnassa on mahdollista keskustella ammattilaisen kanssa parisuhteen ja perheen vaikeuksista tai oman elämän solmukohdista. Asiakkaaksi voi tulla yksin tai yhdessä puolison tai muun läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä ja se on asiakkaalle maksutonta. Noin puolella keskuksista on ostopalvelusopimus kunnan tai kuntayhtymän kanssa perheasioiden sovittelusta ja/tai perheneuvonnasta.
Kirkon perheneuvonnassa oli viime vuonna reilut 17 000 asiakasta. Suurimpana tulosyynä edellisvuosien tapaan olivat vuorovaikutusongelmat. Perheneuvontaa tarjottiin videovälitteisesti 41 254 kertaa ja puhelimitse 10 546 kertaa.
Kaipaatko sinä neuvoja parisuhteeseesi? Voit lähettää kysymyksesi Rakkausklinikalle anonyymisti tästä. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia joka perjantai.
Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.