Hyvinvointi
Voi Hyvin

Nöyryytys jättää haavoja sieluun

Nöyryytys jättää haavoja sieluun

Onko sinua nöyryytetty? Kokemus uppoaa syvälle tunne-elämään, mieleen ja kehoon. Siksi nöyryytyksistä pitäisi puhua.
Teksti Hanna Hyväri
Kuvat Teemu Raudaskoski
Mainos

Seison psykiatri Juhani Mattilan oven edessä rappukäytävässä. Mattilan koti ja työhuone sijaitsevat seitsemännessä kerroksessa arvokkaan näköisessä talossa Helsingin keskustassa.

Soitan ovikelloa. Ei vastausta. Odotan. Soitan toisen kerran hieman kovempaa. Ei ääntäkään. Hämmennyn. Kokeilen vielä uudestaan. Olenko muistanut ajankohdan väärin? Onko Mattila unohtanut koko tapaamisen? Eikö hän haluakaan antaa haastattelua?

Seison käytävässä ja kaivan kännykän esiin. Mattila vastaa ja tulee pian avaamaan. Paksun välioven takia hän ei kuullut ovikelloa. Asiakkaitaan varten hän pitää sitä aina auki. Nyt se oli unohtunut. Avonaisesta ikkunasta kuului myös liikenteen melua.

– Kyllä, tuo oli ehdottomasti nöyryyttävä kokemus. Menet jonnekin, etkä pääse sisään. Tai haluat tulla ymmärretyksi eikä se onnistu. Myönnätkö, että se on nöyryyttävä kokemus?

Voiko Mattila olla tosissaan? Eihän tässä nyt mitään ollut, hymyilen reippaasti. Annan lopulta periksi. Totta, se oli noloa. Ei kannattaisi aina hymyillä.

– Harva myöntää mielellään, että tuntui tuolta. Nöyryytyksiä ei kuitenkaan pitäisi sivuuttaa. On hyvä reagoida ja ottaa tilanteet puheeksi eikä vähätellä niitä. Tämä tapaus oli minun mokani. Olen todella pahoillani. Ikävää, että tapaamisemme alkoi näin kurjasti. Toivottavasti tämä onnistuu, ettei haastattelu mene mönkään.

Tunnemuisto on magneetti

Mattilan mukaan monien psyykkisten ja fyysisten oireiden taustalla on nöyryyttäviä kokemuksia. Ne on koettu lapsuuden perheessä, nuoruuden ystävyyssuhteissa, työpaikoilla aikuisena tai parisuhteissa. Nöyryytykset oireilevat masennuksena, unettomuutena ja ahdistuksena. Ne tuntuvat kiputiloina, kuten päänsärkyinä tai vatsavaivoina.

Nöyryytys uppoaa syvälle ihmisen tunne-elämään, mieleen ja kehoon.

– Tunteet ovat aina psykofyysisiä. Ne vaikuttavat hormonaaliseen, hermostolliseen ja vegetatiiviseen tasapainoon. Nöyryytys rikkoo ihmistä sielullisesti eikä se ole ohimenevää. Kokemus voi vaivata koko elämän ajan.

Mattilaa harmittaa, että usein hoidetaan vain oiretta eikä tutkita syitä. Määrätään masennus- tai unilääkkeitä. Vaikka esimerkiksi unettomuuden taustalla voi olla se, ettei ihminen kykene enää edes unissaan käsittelemään vaikeita nöyryytyksen tunteitaan. Hän valvoo, ettei kohtaisi kipua.

Mitä nöyryyttäminen on? Se voi olla tölväisy, moite, kritiikki tai huomiotta jättäminen. Kovempia tapoja ovat julkinen nolaaminen, mitätöinti tai haukkuminen.

Jos siis olisin elämässäni jäänyt toistuvasti kolkuttelemaan ovien taakse, kokemus olisi herättänyt rappukäytävässä epämääräistä pahaa oloa enkä olisi ymmärtänyt, mistä se kumpuaa. On nöyryyttävää, jos suljetaan perheen, ystäväpiirin tai työporukan ulkopuolelle. Kokemus jättää jäljen. Kipu tuntuu joka kerta, kun trauma palaa mieleen.

Muisto on Mattilan mukaan kuin magneetti, joka vetää ajatuksia puoleensa. Tunnemuistot nousevat pintaan yllättäen kuin uppotukit. Eivätkä ne ole ihmisen itsensä valittavissa. Nämä muistot eivät ole tietoisia. Ne ovat usein jälkiä piilotajunnassa, raapaisuja sielunsopukoissa.

– Meillä kaikilla on traumoja. Riippuu aina siitä, kuinka häiritseviä ne ovat.

Esimerkiksi rakkaudessa koettu paha pettymys voi tehdä varautuneeksi kaikissa ihmissuhteissa.

Meitä eivät siis stressaa tai vaivaa itse asiat, tilanteet ja tapahtumat vaan vaikeat tunteet, joiden valtaan joudumme. Niitä ovat esimerkiksi kateus, katkeruus, ahdistus, pettymys tai viha.

– Nöyryytys katkaisee luottamuksen ja läheisyyden. Näin ollen se katkaisee rakkauden. Ja lopulta se katkaisee tunteen olemassaolon oikeutuksesta. Silloin se on jo eksistentiaalinen kysymys ja vakavaa, Mattila sanoo.

Tulistuminen tekee hyvää

Muistan lapsuudesta hyvin erään tilanteen. Minua ei otettu mukaan mustikkaretkelle. Äiti ja isosisko livahtivat metsään salaa. Nelivuotias olisi väsähtänyt nopeasti ja ollut työläs seuralainen.

Kun perheenjäsenet palasivat kesämökille parin tunnin kuluttua, olin edelleen raivoissani. Kasasin pitkän räsymaton rullaksi, nostin sen hartioille ja paiskasin tuvan lattialle. Äidiltä loksahti suu auki. Hän ihmetteli voimiani vielä vuosia myöhemmin.

Muisto lämmittää yhä mieltä. En hymyillyt!

– Ulkoinen asia voi olla pieni, mutta tunne on suuri. Jokainen haluaa kokea itsensä arvokkaaksi ja tulla nähdyksi sellaisena kuin on. Suuttuminen ja vihanilmaisu ovat hyviä tapoja reagoida, Mattila tulkitsee.

Nöyryytys osuu aina johonkin toiveeseen, joka romuttuu. Tässä mustikkaretkessä se oli tietenkin odotettu, hauska yhdessäolo. Usein toivetta ei haluta paljastaa, vaan pettymys niellään. Eipä tuntunut missään.

– Jos paljastat, kuinka pahasti loukkaannuit, pelkäät, että toinen ajattelee sinun oleva heikko tai herkkähipiäinen. Useinhan niin sanotaankin. Kuinka sinä nyt tuosta pahoitit mielesi. Ihan lapsellista!

Itseäänkin soimaa usein samoilla sanoilla. Mitä ihmettä, tämähän on ihan lapsellinen ajatus! Mutta juuri näitä ”lapsellisuuksia” kannattaisi tutkia. Ne kertovat, mikä meille on syvimmillään tärkeää ja totta.

Toisen tunteita ei Mattilan mielestä pitäisi koskaan vähätellä, vaan ottaa ne aina vakavasti. Pysähtyä ja kuulla, mitä tapahtui.

Pahimmat traumat syntyvät lapsuudessa, koska silloin ihminen on heikoimmillaan ja herkimmillään. Nöyryyttävä kasvatus ei välttämättä ole ankaraa kurinpitoa. Lapsen tulee vain esimerkiksi selviytyä mahdollisimman itsenäisesti. Jotkut ihmiset tajuavat vasta terapioissaan, että he eivät ole koskaan saaneet olla avuttomia, Mattila tietää.

Lapsia voidaan myös yrittää karaista, jotta he pärjäisivät aikuisina paremmin ”kovassa maailmassa”. Herkkyys ja ujous pitää kätkeä tai kitkeä kokonaan.

– On nöyryyttävää, jos ei saa olla oma aito itsensä. Lapsikin luo silloin pikkuhiljaa suojakuoren itselleen.

Varo hukkaamasta itseäsi

Olen työelämässä hymyillyt paljon. Esittänyt pokerinaamaa, vaikka on tullut lunta­­ tupaan­, tylyttämistä ja sivuuttamista. Muu reagointi on tuntunut häpeälliseltä. Ikään kuin paljastaisi saalistajalle pehmeän kaulansa purtavaksi.

– Ei kannattaisi esittää pärjäävämpää ja kovapintaisempaa kuin todellisuudessa on. Pidä kiinni omasta inhimillisyydestäsi. Jos loukkaannut ja reagoit asioihin, se on inhimillistä, jos et, se on epäinhimillistä, Mattila neuvoo.

Nöyryytyksissä on myös se harha, että ikään kuin toiset voisivat anastaa arvokkuuteni. Se ei kuitenkaan ole kuin rahapussi, jonka voi hukata.

Omista tunteista ja aitoudesta kannattaa pitää työelämässäkin kiinni, vaikka olisi kuinka hektinen tahti. Toinen vaihtoehto pahimmillaan on uupumus tai burn out.

Burn out ei Mattilan mukaan johdu työn määrästä vaan siitä, että ihminen joutuu nielemään liian paljon nöyryytyksiä. Ne nakertavat omanarvontuntoa pikkuhiljaa. Hallinnan tunne katoaa.

– Työuupumuksessa ihminen kadottaa oman persoonansa ja omat toiveensa.

Uupumuksen ja masennuksen läpikäynyt kansanedustaja Jani Toivola kuvaa prosessia ­osuvasti Kirja tytölleni -teoksessaan. Toivola ­havaitsi, että illalla kotiin palasi ”aina vain ohuempi versio” hänestä itsestään.

Suomalainen työkulttuuri on Mattilan mukaan asiakeskeinen ja kova. Vaaditaan paljon ja kiitetään vähän. Näitä ominaisuuksia myös ihaillaan. Silti kovapintaisinkin uraohjus kärsii sisimmässään. Hyvä jää puuttumaan, vaikka mitään pahaa ei varsinaisesti tapahdukaan.

– Asioita hoidetaan teknisesti, mutta ei oteta huomioon, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu koko ajan. Sellaisessa ilmapiirissä on pelottavaa paljastaa heikkouksiaan.

Yksinpärjääjien kulttuurissa on nöyryyttävää pyytää apua.

Muistan, että tyly kritiikki on saanut myös sisuuntumaan. Kokemus onkin mahdollista kääntää voitoksi. Jos nöyryytykset ovat siedettäviä, ne auttavat löytämään realistisen suhtautumistavan itseen ja muihin.

– Tunne omasta arvosta on sitä vakaampi mitä moninaisempia ominaisuuksia itsessäsi hyväksyt. Niihin kuuluvat myös pettymys, suru, häpeä ja kateus, Mattila muistuttaa.

Itsetunnon aalloissa

Yleensä ajatellaan, että hyvä itsetunto suojaa ihmistä. Se nähdään kiinteänä ominaisuutena, joka hankitaan lapsena ja säilytetään aikuisena.

Mattila on tyystin toista mieltä. Hänen mielestään itsetunto on dialoginen. Se elää ihmissuhteissa, vuorovaikutuksessa. Se lainehtii ja liikkuu tilanteen mukaan. Niinpä se pahimmillaan myös tuhoutuu ihmissuhteissa.

– Tasapaino häiriintyy pienissäkin kontakteissa, jos toinen ei kohtele kunnioittavasti.

Tuntuuko tutulta? Töykeä bussikuski jättää kurjan olon koko päiväksi.

Tarvitsemme Mattilan mielestä olemassaolollemme jatkuvasti tukea, vaikka emme tiedosta sitä. Emme huomaa, että mielialamme riippuvat siitä, millaisessa tunnesuhteessa kunakin hetkenä ­elämme.

Parisuhde juoksuhaudoissa

Aina sinä jätät tiskit pöydälle! Etkö voisi olla vähän huolellisempi!

Parisuhteen ongelmat alkavat Mattilan mukaan lähes poikkeuksetta siitä, että toinen aiheuttaa puolisolleen nöyryytyksen. Se tapahtuu usein huomaamatta. Kun tilanteet toistuvat, toinen osapuoli alkaa sulkeutua.

Taistelevat Virtaset eivät siis kamppaile vallasta. He puolustavat sinnikkäästi omaa arvokkuuttaan.

– Isketään takaisin katkerana ja vihaisena. Läheisyys ja rakkaus kuolevat. Sielullisesti satutettu vetäytyy nuolemaan haavojaan.

Parisuhteen kriisissä on myös kyse romuttuneista toiveista. Tämän piti olla jotain muuta, kaunista ja kestävää. Kummankin tulisi nousta ylös poterostaan. Olisi antauduttava ja paljastettava herkkä vatsanahka.

– Ja myönnettävä, että sattuu. Sanoa ääneen, että olen surullinen, pettynyt ja loukkaantunut. Haaveilin jostain muusta.

Mattila suosittelee myös terapiaa. Jo pari kertaa voi riittää. Ulkopuolinen tunnistaa paremmin vuorovaikutuksen miinakentät.

Myötätuntoa haavoihin

Paras lääke nöyryytyksiin on myötätunto. Jos jokin on mennyt rikki vuorovaikutuksessa, se voi siinä myös korjaantua. Myötätunto on sitä, että voi oman itsensä kautta ymmärtää, miltä toisesta tuntuu.

– Jos taas on ihan pihalla omien tunteidensa kanssa, on vaikea tajuta, miten toinen voi pahoittaa mielensä jostain, Mattila sanoo.

Toinen hyvä rohto on anteeksipyyntö. Se vaatii oman heikkouden paljastamista eikä suinkaan ole meille ihmisille helppoa. Anteeksipyytäjä osoittaa tarvitsevansa muita. Sekin voi tuntua nöyryyttävältä, jos on tottunut pärjäämään yksin.

– Kypsä nöyryys on sitä, että myöntää puutteensa ja voi tunnustaa tehneensä väärin eikä syyttele muita. En osannut, en pystynyt. Olen silti rakastamisen arvoinen. Nöyrä myös tajuaa, että voi satuttaa toisia ihmisiä. Olen haavoittuvainen ja voin haavoittaa muita, Mattila kuvailee.

Nöyryytysten nielemisellä on pahimmillaan kohtalokkaat seuraukset. Tunnesäikeet katkeavat. Kukaan ei tunnu enää rakkaalta eikä tärkeältä.

– Ihminen kovettaa itsensä ja pyrkii vain sietämään tilanteita. Hän jää yksin suojakuorensa sisään. Tai kipu arpeutuu ja ihminen kuoleutuu sielullisesti. Hän ei koe enää mitään siinä kohtaa. Tunne-elämään syntyy autistisia alueita.

Jos on vaikea antaa anteeksi, loukkaantumisen tunne on voinut jäädä ikään kuin päälle tai ihminen elää jatkuvasti nöyryyttävässä elämäntilanteessa. Mattilan mukaan nöyryytysten haavat ovat jääneet silloin auki. Tällainen haava on usein peräisin lapsuudesta ja vaatii parantuakseen aikaa. Paluu läheisiin kontakteihin ja aitouteen on pitkä prosessi.

Sammakon tunnistus

Olenko nöyryyttänyt muita? Auts. On paljon helpompaa sujahtaa uhrin nahkoihin kuin nähdä itsensä osana susilaumaa. Kyllä vain. Olen varmasti sanoillani loukannut ja katseellani nöyryyttänyt. Tuhahdellut ja pyöritellyt silmiä. Naurahtanut kolkosti. Hah, hah.

Mattila lohduttaa, ettei kukaan ole täysin vapaa nöyryyttävistä puheista ja ajatuksista. Suusta hyppii huomaamatta sammakoita. Haittaa niistä on, jos ihminen ei lainkaan huomaa negatiivisia asenteitaan ja sanojaan. Ne ovat liisteröityneet persoonaan, ja toiset ovat tottuneet vähättelevään tai hyytävään käytökseen.

Harva nöyryyttää ketään tarkoituksella ja tahallaan. Usein nöyryytys on epäsuoraa ja sanatonta. Se piileksii äänensävyssä, ilmeissä ja eleissä. Sanotaan, että katseella voi tappaa, mulkaista toinen maanrakoon. Onneksi katseella voi myös rakastaa ja kannustaa lähimmäisiä.

Nöyryyttäjä pönkittää itseään ja omaa asemaansa toisen kustannukselle. Me ihmiset haluamme kokea itsemme tärkeiksi ja arvokkaiksi, vaikka sitten hiukan pakottamalla.

Mattilan mukaan tärkeintä on löytää omat kipu-pisteet, joista paha olo tulee.

– Ja niille kannattaa tehdä jotain, että elämä olisi onnellisempaa. Että uskaltaisi olla oma aito itsensä. Ja totta kai toivoisin, että kulttuurin julmat, nöyryyttävät toimintatavat vähenisivät.

Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 5/2018

Julkaistu: 13.8.2018