
Näytä heikkoutesi
Psykiatri Lea Peltola muistuttaa, ettei meistä kukaan selviä täällä yksin.
Jokainen hetki on tärkeä. Sen tietää onnettomuuden kolhima ja masennuksen läpikäynyt psykiatri Lea Peltola. Kuorolaulu, taide ja haaveilu pitävät mielen virkeänä.
Tässä Lea Peltolan neuvot:
1. Arvosta kehoasi.
Pidä itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta äläkä anna häväistä kehoasi. Läheskään kaikkialla maailmassa siihen ei ole mahdollisuutta.
Kun työskentelin lääkärinä Saudi-Arabiassa, näin julmuuden, mitä ihminen voi toiselle uskonnon nimissä tehdä. Naisten ympärileikkaukset aiheuttavat kärsimystä ja hengenvaarallisia tulehduksia. Sitä silpomista en voi ymmärtää tai hyväksyä.
2. Pyydä apua, kun sitä tarvitset.
Kukaan ei selviä täällä yksin. Oman heikkouden näyttäminen vaatii paljon rohkeutta. Jos mielesi murtuu, uskalla puhua myös siitä. Myös auttajasta voi tulla autettava.
Jouduin neljätoista vuotta sitten pahaan autokolariin. Makasin sairaalassa luut murskana, enkä kyennyt aluksi edes nukkumaan. Fyysiset vammat paranivat vähitellen, mutta masennuin, enkä voinut palata enää töihin. Vaikka minulla psykiatrina oli kaikki tieto itseni hoitamiseksi, en selvinnyt yksin. Jokaiseen päivään herääminen oli aluksi taistelua, mutta terapia, lääkitys ja puolisoni Eeron rakkaus nostivat minut takaisin jaloilleni.
Olin tutustunut Eeroon muutamaa vuotta aiemmin. Olin eronnut ja Eero jäänyt leskeksi. Tapasimme vappuna tanssiravintolassa. Rakastuin kertaheitolla tähän pitkään, komeaan ja luotettavaan mieheen. Viiden viikon päästä olimme jo kihloissa. Vasta Eeron myötä olen kokenut, mitä parisuhde on.
Mukanani on kulkenut vuodesta 1975 Fernando Pessoan kirjoittama viisaus: “Ollaksesi suuri, ole kokonainen: älä mitään itsessäsi liioittele, äläkä sulje pois.
Ole kaikki kaikessa. Pane kaikki, mitä olet, pienimpäänkin mitä teet. Niin koko kuukin mahtuu joka lampeen, koska se loistaa korkealta.”
3. Toteuta itseäsi.
Laula, jos laulattaa. Maalaa, jos nautit siitä. Rakenna kodistasi sellainen, jossa viihdyt. Nautin kauneudesta, ja sisustan mielelläni.
Romuromanttisessa kodissani ajanpatinoima puuhella klapiarkkuineen ja kimaltavat kattokruunut ovat sulassa sovussa.
Rakastan taidetta. Minulla on veistoksia ja tauluja eri puolilla kotia. Tauluja ei tarvitse välttämättä omistaa, sillä taide-
museoiden tarjonnasta voi nauttia muutamalla eurolla. Taidetta voi hankkia kotiin
edullisesti vaikkapa taidelainaamoista.
Käyn mielelläni myös kirjastossa. Laulan lauluyhtyeessä, kolmessa kuorossa ja käyn usein konserteissa. Keväällä lähden kulttuurimatkalle Bratislavaan muutamien laulusiskojeni kanssa.
4. Syö hyvin, mutta älä nipota.
Ruokaan kannattaa satsata, ja siitä pitää nauttia. Hyvät raaka-aineet ja prosessoimaton ruoka lisäävät hyvinvointia. Paheitakin pitää olla, minulla
se on suklaa. Sitä voi upota kerralla kokonainen levy. Vastapainoksi käyvät hyvinvointiruoat: härkäpapupata, vokattu kaali pestolla ja jäiset puolukat.
Kutsun mielelläni ruokavieraita. On ihana nähdä ystäviä, sukua tai jälkikasvua, vaihtaa kuulumisia kaikessa rauhassa ja syödä hyvin.
Keväällä työnnän käteni multaan ja puuhastelen kasvimaalla. Syksyllä kerään härkäpapusadon, nostan mustajuurikkaat ja kuivatan yrtit. Sävellän resepteistä aivan omat keitokseni.
“Syö vain sitä, minkä isoäitisikin tunnistaisi”, on minusta hyvä ohjenuora siihen, miten lautanen kannattaa
täyttää. ♥
Lea Peltola, 61, on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva psykiatrian erikoislääkäri. Hän asuu Oulussa miehensä Eeron kanssa. Omia ja puolison lapsia on kaikkiaan viisi ja lapsenlapsia saman verran.
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 3/2017