Kun raha-asiat menevät solmuun, se hankaloittaa monia asioita. Ilman rahaa on vaikea elää, joten talouttaan kannattaa hoitaa järkevästi. Psychcentral.com –sivusto antaa 6 vinkkiä, joiden avulla voi huolehtia taloutensa tasapainoon.
1. Kirjoita raha-asioistasi päiväkirjaa
Rahaliikennettä kannattaa pitää silmällä. Pienetkin ostokset olisi hyvä kirjata johonkin ylös, jotta voi tarkistaa todellisen kulutuksensa arvon. Suklaapatukka matkalla töistä kotiin tai karkkipussi ruokaostosten lisäksi ovat huomaamaton, mutta kertyessään merkittävä kuluerä. Älä sorru suurpiirteiseen päiväkirjaan, esimerkiksi ”Olin viime viikolla rikas, mutta nyt taas köyhä.” Kirjoita pienetkin yksityiskohdat muistiin, niin huomaat mihin rahasi todella menevät. Muistele myös rahankulutustottumuksiasi lapsuudesta alkaen. Oletko aina ollut säästeliäs tai ostellut paljon pientä tavaraa tai naposteltavaa? Oman käytöksen tarkastelu ja sen hyväksyminen ovat hyviä ensiaskeleita tasapainoiseen talouteen.
2. Jos sinulla on ongelma, myönnä se itsellesi
Jos raha-asiasi ovat menneet solmuun, tärkeintä on tunnustaa ongelma itselleen. Ei kannata rypeä syyllisyydessä tai tuntea häpeää, sillä raha-asiat voivat mennä mönkään kenellä tahansa. Ei ole koskaan liian myöhäistä muuttaa suuntaa paremmaksi. Ongelman myöntämisen jälkeen on hyvä pohtia syitä, jotka ovat ajaneet taloudellisiin vaikeuksiin. Omista kuluista tehty lista voi auttaa näkemään, mihin turhaan rahat ovat kuluneet. Raha-asioiden hoito, kuten muutkin elämäntaidot, täytyy harjoitella ennen kuin niitä osaa. Aloita harjoittelu heti, ja muista että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
3. Kerro ongelmistasi jollekin luotetulle läheiselle
Ahdistuksella on taipumus kasvaa mittaamattomaksi, jos omia ongelmiaan joutuu murehtimaan yksin. Raha-asiat ovat olleet yleensä tabu, mutta rahaongelmat ovat eräs ahdistavimmista ihmisen kohtaamista vastoinkäymisistä. Siksi olisikin hyvä, jos voisit kertoa tilanteestasi jollekin, johon voit luottaa. Samalla ongelma selkeytyy itsellesikin, kun muodostat sen sanoiksi jollekin toiselle. Itseään ei voi myöskään pettää yhtä helposti, kun silloin jos kukaan muu ei tiedä ongelmasta. Taitamattomuus raha-asioissa voi olla verrattavissa mihin tahansa muuhun riippuvuuteen, joten unohda tässäkin tilanteessa itsesyytökset ja keskity sen sijaan läheisesi tuella laittamaan asiasi kuntoon.
4. Tee suunnitelma asioiden korjaamiseksi ja tartu toimeen
Kun tilanteesi on tunnustettu ja tiedossa, on aika siirtyä tuumasta toimeen. Raha-asioiden hoitaminen on kuin dieetti: yhdessä yössä ei tapahdu muutoksia. Pikadieetitkään eivät toimi, joten unohda liian massiiviset ja äkkinäiset pikakorjausliikkeet. Raha-asioiden opettelu on sama asia kuin elämäntaparemontti: käytöstä ja tottumuksiaan tulee muuttaa pikkuhiljaa paremmiksi. Takaiskuja voi tulla, ja luultavasti tuleekin. Seuraava päivä on kuitenkin aina uusi mahdollisuus. Älä lannistu!
5. Usko itseesi
Raha-asiat saattavat aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja stressiä. Rahan kanssa on helppo sählätä, ja asiansa voi saada todella hankaliksi. Ei kannata kuitenkaan luovuttaa. Itseluottamus on tärkeää myös raha-asioiden hoidossa. Sinä osaat kyllä! Kuvittele itsevarma henkilö, joka tuntuu selviävän kaikesta. Kuvittele sitten, mitä hän tekisi tilanteessasi. Tämän ajatusleikin jälkeen voitkin todeta itsellesi, että sinä itse kykenet samaan. Oman käytöksen ja tapojen muuttaminen on mahdollista, kun sitä todella haluaa. Harjoittele pieniä asioita kerrallaan: jätä vaikkapa seuraavalla kauppareissulla pienet ja turhat herkkupalat ostamatta. Näin säästät pikkurahaa sekä kehoasi.
6. Kuvittele aikaa ilman rahavaikeuksia
Taas sama juttu kuin laihdutuksessakin: mielikuvaharjoittelu. Laihduttajia kehotetaan usein kuvittelemaan aikaa laihtumisen jälkeen. Miltä näytät, mitä sinulla on päälläsi, miltä sinusta tuntuu, mitä ajattelet? Positiiviset mielikuvat auttavat jaksamaan raskaan painonpudotusvaiheen. Voit soveltaa tätä ajattelutapaa myös raha-asioidesi hoitoremontissa. Miltä se tuntuu, kun ei tarvitse pelätä postintuloa? Miltä mahtaa tuntua se, että raha riittää kerrankin siihen, mihin haluatkin sen riittävän, ilman pikavippiä tai luottokorttia? Tätä maalia kohti olet menossa, joten kun matka hetkeksi katkeaa tai saattaa jopa ottaa askelen taaksepäin, muista että paremmat ajat ovat tulossa.
Lue lisää:
Oletko hamstraaja? 9 varoitusmerkkiä
Kuukautiset aiheuttavat shoppailumaniaa