Miksi myyttinen yksisarvinen kiehtoo meitä yhä?
Yksisarvisen salaperäistä kauneutta ihasteltiin kuva-aiheissa keskiajalla. Tarueläimeen liitettiin myös voima. Sen sarven on uskottu sisältävän jopa jumalaista energiaa.
Yhtäkkiä niihin törmää kaikkialla. Tuttuni muotoilee yksisarvispatsasta sosiaaliseen mediaan laittamassaan kuvassa. Kun olen astumassa ulos huoltoasemalta, huomioni kiinnittyy myyntihyllyn paljettikoristeisiin: Yksisarvisen pään muotoisia tyynyjä. Niiden vieressä on kimaltelevia yksisarvisreppuja. Kun etsin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, törmään kymmeniin yksisarvisaiheisiin lastenkirjoihin.
Yksisarvisten kuvia on myös kosmetiikkapakkauksissa, muistikirjoissa ja vaatteissa. Oma lukunsa ovat yksisarvishoidot eli parantamisen palveluksessa olevat yksisarviset. Käynnissä tuntuu olevan suorastaan buumi.
Mikä tuossa myyttisessä olennossa kiehtoo?Yksisarviset on kuvattu gobeliineissa jokolangenneena neitsyen syliin tai aitaukseen.
Taru yksisarvisista juontaa juurensa kaukaa. Kuvaukset valkoisesta kauniista eläimestä olivat suosittuja jo keskiajalla. Taruolento esiintyi jo tuolloin saduissa, tarinoissa, maalaustaiteessa, gobeliineissa eli kuviollisissa seinävaatteissa sekä vaakunoissa.
Keskiaikaisissa matkakertomuksissa valloittajat kertoivat kohtaamisistaan yksisarvisten kanssa Pohjois-Amerikassa. Varhaisin maininta tarueläimestä länsimaisessa kirjallisuudessa on jo ajalta ennen ajanlaskumme alkua, kun kreikkalainen lääkäri Ktesias kertoi nähneensä yksisarvisen Intiassa. Todellisuudessa tohtori luultavasti näki Aasian sarvikuonon, joka elää Intiassa.
Myös toinen todellinen eläin, arabiankeihäsantilooppi, todennäköisesti sekoitettiin yksisarviseen. Sivusta katsoen tällä eläimellä näyttää olevan vain yksi sarvi. Tavallisella sarvikuonollakin on vain yksi sarvi, ja venetsialaisen tutkimusmatkailijan Marco Polon kerrotaan luulleen sarvikuonoa yksisarviseksi.
Turun yliopiston tohtorikoulutettava Vilma Mättö on väitöskirjatutkimuksensa ohessa perehtynyt yksisarvisiin kuva-aiheena. Hän tutkii suomalaisia ja ruotsalaisia keskiaikaisia kirkkomaalauksia. Yksisarviset ovat osa Mätön melko laajaa tutkimusaineistoa.
Mätön mukaan yksisarviset ovat jääneet elämään keskiajan perintönä, koska ne päätyivät varhaisiin Raamatun käännöksiin käännösvirheen kautta.
”Lähteiden mukaan varhaiseen latinankieliseen Raamatun käännökseen olisi heprean-kielinen sana käännetty niin, että se tarkoitti tietynlaista nautaeläintä. Se käännettiin kuitenkin sanalla, joka tarkoitti yksisarvista. Eläintä oli esitelty Antiikin Kreikan luonnonhistoriateoksessa”, Vilma Mättö kertoo.
Tuossa historiateoksessa yksisarviseksi käännetty eläin kuvailtiin petomaiseksi ja vaaralliseksi. Kun se päätyi Raamattuun, sitä alettiin keskiajalla käyttää Kristuksen symbolina. Läpi keskiajan tiedettiin, mitä eläin symboloi.
”Yksisarvinen oli vertauskuva Kristuksenkärsimykselle, koska siihen liittyi tarina yksisarvisen pyydystämisestä neitsyen avulla. Villipetomainen yksisarvinen lankeaisi ainoastaan neitsyen syliin.”
Tarinoiden mukaan yksisarvinen puolustautuu raivokkaasti, jos sitä yritetään vangita. Se myös juoksee lujaa pakoon ja osaa piiloutua hyvin.
Keskiaikaisissa kuvissa oli tavallisesti Neitsyt Maria ja yksisarvinen antautuneena sen syliin. Mätön aineistossakin yksisarvisen metsästys on melko yleinen aihe. Tarina tästä taruolennosta on ollut tuttu täällä Pohjolassakin.
Mättö muistuttaa, että keskiajalla yhteiskunta oli kauttaaltaan uskonnon läpäisemä.Myös kuvataide ilmensi kristinuskoa.
”Yksisarvisen suosio kuvana lisääntyi keskiajalla räjähdysmäisesti.”Vilma Mättö
Yksisarvinen levisi kuva-aiheena kreikkalaisen Physiologus-teoksen ja sen pohjalta muodostuneiden bestiaarien välityksellä. Bestiaarit ovat kuvauksia eläimistä, kasveista ja kivistä sekä niiden hengellisestä merkityksestä.
”Niissä esitettiin erilaisia eläimiin liittyviä allegorioita eli vertauskuvia. Juuri niiden kautta yksisarvisen suosio kuvana lisääntyi räjähdysmäisesti.”
Bestiaarien kulta-aika ajoittui 1100–1200-luvuille, ja ne olivat erittäin suosittuja. Yksisarvinen ja varsinkin sen metsästys vakiintuivat kuva-aiheina viimeistään bestiaarien myötä olennaiseksi osaksi keskiajan taidetta.
Yksisarvisen suosio näkyy myös gobeliineissa, kuvitetuissa seinävaatteissa. Eräässä tunnetussa gobeliinissa on tumma, kukkakuvioinen tausta ja pyöreässä aitauksessa makaa yksisarvinen kettingillä puuhun kiinnitettynä.
”Se on tulkittu Kristus-symboliikan ohella kihlautumisen ja hedelmällisyyden vertauskuvaksi”, Mättö kertoo.
Kyseinen seinävaate on esillä New Yorkin Metropolitan-taidemuseossa.
Pariisissa sijaitsevassa keskiaikaisen taiteen museossa Musée de Clunyssa on myös esillä tunnettuja keskiaikaisia gobeliineja. Yhdessä niistä on punainen tausta ja yksisarvinen langenneena neidon syliin.
Yksisarvinen on laukannut pitkän matkan keskiajalta nykypäivään. Voisi sanoa, että nyt eletään taruolennon uutta kulta-aikaa. Yksisarvinen on muuntunut taidekuvista leluiksi ja muiksi tuotteiksi. Se on myös seksuaalivähemmistöjen käyttämä symboli sateenkaarilipun ohella. Lisäksi yksisarviset liitetään joihinkin new age -henkisiin hoitoihin.
Tarueläimen mystisyys on sekin vanhaaperua. Yksisarvisen sarvi oli haluttua kauppatavaraa eritoten 1500-luvulla. Sen sanottiin suojelevan ja parantavan sekä olevan jauhettuna jopa hyvä potenssilääke. Hengen uskottiin asuvan sarvessa.
Kuninkaallisten ja muun aateliston piirissä yksisarvisen sarvesta tehdyt esineet olivat statussymboleita. Tavallinen rahvas sai nähdä niitä kirkoissa, esimerkiksi Milanon katedraalissa tai Pyhän Markuksen kirkossa Venetsiassa.
”Keskiajalla yksisarvisten olemassaoloon todella uskottiin. Jos niiden sarviksi luultuja esineitä löydettiin, niillä oli parantavaa voimaa”, Vilma Mättö kertoo.
Todellisuudessa tarueläimen sarvesta tehdyt esineet oli valmistettu maitovalaan hampaista tai sarvivalaan syöksyhampaasta. Sarven parantavia voimia alettiin epäillä vasta renessanssin aikana.
”Myyttisten yksisarvisten sanotaan asuvan seitsemännessä taivaassa.”Vilma Mättö
Ehkä juuri sarven parantavista ominaisuuksista ja koko olennon mystisyydestä on lähtöisin yksisarvisten myöhempi käyttö hoidoissa. Yhdysvaltalainen new age-aiheisiin erikoistunut kirjailija Diana Cooper kertoo kirjassaan Ihmeelliset yksi- sarviset näiden tarueläimien olevan Jumalan olemuspuolia aivan kuten enkelitkin. Hänen mukaansa yksisarviset asuvat seitsemännessä taivaassa.
Yksisarvisilla on otsachakrassa eli valaistumisen chakrassa kierteinen valosarvi. Sarvi säteilee jumalaista energiaa, ja minne ikinä yksisarvinen valonsa suuntaakaan, siellä tapahtuu eheytymistä ja sielun haavat paranevat. Yksisarviset auttavat ihmistä ylläpitämään tavoitteitaan ja valamaan uskoa, ne vahvistavat ja tasapainottavat.
Vaikka ei uskoisi yksisarvisten parantavaan voimaan, myyttisessä eläimessä voi yhä nähdä kauneutta, aivan kuin gobeliineissa aikoinaan. Ihmisen kauneuden jano ei ole kadonnut vuosituhansien saatossa mihinkään. Hevonen on eläimenä ylväs, sarvella tai ilman. Lisäksi se on aina ollut arvostettu ja kallis eläin.
Vaikka yksisarviset on taiteessa kuvattu maskuliineiksi ja sarven voisi tulkita fallossymboliksi, tuli näistä taruolennoista myöhemmin naisellisen puhtauden ja siveyden symboleita. Yksisarviset ovat kuvissa usein valkoisia. Se viittaa kristillisessä symboliikassa puhtauteen.
Länsimaisessa taiteessa yksisarvinen on hevosen kaltainen, valkoinen tai vaaleanpunainen. Itämaisissa kuvissa sillä saattoi olla sorkat ja vuohimainen olemus.
Myöhäiskeskiajalla erilaiset ihmis-eläinhybridit kasvattivat suosiotaan. Niiden suosio saattoi liittyä pohdiskeluun ihmisen ja eläimen välisestä rajanvedosta.
Yksisarvisten suosio johtuu osaksi ehkä siitäkin, että monista hybridi- eli yhdistelmäeläimistä poiketen se on helppo tunnistaa.
”Joidenkin tukijoiden mukaan hybridi- ja tarueläinten suosioon keskiajalla on vaikuttanut se, että raja ihmisen ja eläimen välillä on helposti hyväksyttävissä. Yksisarvinen on selkeästi tarueläin.”
Vilma Mättöä kiinnostaisi tietää, missä vaiheessa tarkalleen yksisarvisen kristillinen vertauskuva on jäänyt pois. Se on tapahtunut vasta joskus keskiajan jälkeen.
”Enää yksisarvista ei liitetä kristillisyyteen. Nykyään se on osa satuja ja fantasiaa.”
Ehkä juuri sellaisena yksisarvinen onkin nykyaikana parhaimmillaan: lasten ja lapsenmielisten kauniina, myyttisenä fantasiaolentona. Vaikka ajat ovat muuttuneet, myytti yksisarvisesta elää.
Leijona ja yksisarvinen
Leijonan on sanottu olevan yksisarvisen vihollinen. Leijonalla on ajateltu olevan monia rooleja. Keskiajalla bestiaarien kuvastossa leijonat olivat eläimistä ylväimpiä. Ne olivat petoja ja eläinhierarkian ylimpänä. Niitä ihailtiin, ja ne olivat ikään kuin eläinmaailman ihmisiä. Leijonaa saatettiin kuitenkin käyttää myös paholaisen vartauskuvana.
Yksisarvinen symboloi Kristuksen kärsimyskuolemaa, leijona hänen ylösnousemustaan. Keskiaikaisissa kuvissa oli usein leijonaemo pentuineen. Bestiaarien tarinoissa pentujen uskottiin syntyvän kuolleina, mutta kolmantena päivänä isäleijona herätti ne eloon. Tämä on suora viittaus Kristuksen ylösnousemukseen.
Syntinen kentauri
Yksisarvisten lisäksi on muitakin tunnettuja hevosen kaltaisia taruolentoja, hybridieläimiä, jotka tulevat kaukaa menneisyydestä. Yksi tunnetuimmista on hevosen ja ihmisen yhdistelmä, kentauri.
Kentauri on kreikkalaisen mytologian taruolento, joka on yläruumiiltaan ihminen ja muuten hevonen. Kentaurien kotipaikkana pidettiin Kreikan Pelion-vuoriston metsiä.
Niiden sanottiin olevan pohjimmiltaan viisaita, mutta viinin ja hedelmällisyyden jumalan Dionysoksen pidoissa humaltuessaan ylimielisiä ja rajuja.
Keskiajalla hahmo liitettiin synteihin ja useimmiten vihaan, raakalaismaisuuteen ja alkukantaisuuteen. Kuva-aiheissa ne esitettiin usein merenneitojen kanssa. Merenneito oli himon ja synnin vertauskuva.
Myös kentaurit on yhdistetty synteihin. Kheiron on kentaureista tunnetuin. Sen kerrotaan olleen monien antiikin sankareiden opettaja.
Jutun lähteenä on käytetty myös Marjut Hjeltin ja Daga Ulvin kirjaa Tarujen hevoset (Karisto 2019) sekä BBC Culturen artikkelia yksisarvisista.
Vilma Mättö
on filosofian maisteri ja Turun yliopiston tohtorikoulutettava. Hänen pro gradu -tutkielmansa käsitteli varsinaissuomalaisten keskiaikaisten kirkkojen hybridimaalauksia. Ne kiinnittivät huomion, koska varsinaista tutkimusta niistä ei ollut olemassa. Yksisarvisissa häntä kiehtoo niiden kahtiajakoinen luonne. Keskiajan taiteessa taruolento yhdistettiin sekä kaihdettavaan seksuaalisuuteen että Kristuksen edustamaan virheettömyyteen.
