Muiden huomiota hakemalla tie onneen katkeaa – opettele olemaan itsellesi tarpeeksi

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ:
Goodiebox
Katoavatko onnelliset hetket, kun yrität saavuttaa niitä kynsin hampain? Päivittäiset, pienet hyvän olon jutut lisäävät onnellisuuttasi lempeästi.

YK:n onnellisuusraportin mukaan elämme maailman onnellisimmassa maassa ja meillä olisikin täydelliset puitteet olla myös henkilökohtaisesti onnellisia. Suomen ranking on kuitenkin tulosta erityisesti maan tasa-arvoisista ja tasapainoisista yleisistä olosuhteista, vähemmän yksilöiden subjektiivista tunteesta.

Ole ensin hyvä itsellesi, niin säteilet hyviä fiiliksiäsi muillekin.

Meillä suomalaisilla on petrattavaa. Moni meistä tuppaa määrittelemään onnen sen mukaan, miten saamme muilta tunnustusta ja huomiota. Huomaaks kukaan mua? Mitähän noi tästä tykkää? Saattaa kuulostaa tutulta pään sisäiseltä hiillostukselta, jota voi kuitenkin oppia hallitsemaan.

Hemmottele itseäsi. Tilaa oma Goodiebox tästä >>

Näin pääset eroon sosiaalisesta paineesta

  1. Tee inventaari. Ja ole rehellinen! Miten olet tähän asti määritellyt oman onnesi tai tyytyväisyytesi? Yritätkö saavuttaa muille ihmisille merkittäviä tavoitteita ja ajatteletko vasta niiden saavuttamisen jälkeen olevasi onnellinen? Tai oletko mielihyväkoukussa esimerkiksi Insta-feedisi tykkäyksiin?
  2. Kirjaa ylös arvosi. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Elätkö oikeasti niiden mukaan vai tuleeko niiden tielle jatkuvasti pakko-tehdä -asioita, jotka ryöstävät ajan itsellesi aidosti tärkeiltä asioilta? Roikutko esimerkiksi tuntikausia somessa sen sijaan, että näkisit ystäviäsi oikeasti?
  3. Tee arvojesi mukaisia asioita päivittäin. Tukenasi saattaa olla aarrekartta tai vaikka kannustava ja lempeä Insta-feed kuten Hidasta elämää. Työelämän arvojen pohdinnassa sinua auttaa esimerkiksi Riikka Pajusen Omaa tehtävää etsimässä -kirja.
  4. Unohda muiden mielipide ja ihanteet. Kokonaan.
  5. Kun kohtaat vastustusta, nimeä vielä sisäinen hiillostajasi. Huomaa ne hetket, jolloin esimerkiksi ”Pirjo” tuppaa hyvän olon tontillesi ja pysäytä sen pulina päättäväisesti.

Päivittäiset pienet hyvän olon jutut toimivat

Jokainen päivä olisi hyvä tehdä vähintään yksi asia, josta on iloa vain itsellesi. Myös onnellisuuteen panostava tanskalainen Goodiebox-palvelu puhuu yourselfishness-ajatuksesta: On ihan ok jättää kissanristiäiset väliin, jos ei huvita mennä sinne ja jäädä sohvalle villasukat jalassa. Tai palkata siivooja ilman omantunnonvaivoja.

Jokainen Goodiebox on erilainen.

Goodiebox lähettää kuukausittain tilaajilleen laadukkaita kauneusboxeja, jotka antavat mahdollisuuden hemmotteluun ja hetkiin, jolloin voi keskittyä vain itseensä. Goodiebox-yhteisöstä ja some-tileiltä löydät myös #yourselfisness-vinkkejä, joiden avulla voit tehdä omasta ajastasi himpun verran parempaa.

Ja mikä parasta – sinun ei tarvitse käyttää aikaa korkealaatuisten kosmetiikkatuotteiden etsimiseen.

Goodiebox sisältää korkealaatuista kosmetiikkaa.

Jokaisessa Goodieboxissa on 5–7 pohjoismaalaisen brändin tai muun laatumerkin kuratoitua tuotetta. Kuukausittain vaihtuvat teemat, kauneustuotteet ja yllätykset tuovat säännöllisiä hemmotteluhetkiä arkeen ja muistuttavat tärkeistä itselle varatuista hetkistä.

Hemmottele itseäsi. Tilaa oma Goodiebox tästä >>

Tätä on Goodiebox

  • Yhden Goodieboxin arvo on aina vähintään 75 euroa.
  • Goodiebox maksaa toimituksineen 24,95 euroa kuukaudessa.
  • Voit peruuttaa tilauksen koska vain, sillä tilaus ei ole sitova.
  • Ensimmäisen Goodieboxisi saat noin viikon kuluessa rekisteröitymisestäsi.
  • Goodiebox on levinnyt 7 vuodessa 9 maahan Euroopassa ja sillä on yli 120 000 jäsentä.
  • Goodieboxin arvioiden keskiarvo arvostelufoorumi Trustpilotissa on 4,8 (asteikko 1–5).
  • Team Happiness -asiakaspalvelutiimi päivystää ympäri vuorokauden #yourselfishness-hotlinessa.
  • Tilaa oma Goodieboxisi tästä >>

Lähteet: Yle.fi

Julkaistu: 14.1.2020
Kommentoi »