Miksi olemme täällä?

Kirjassaan Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat kosmologian professori Kari Enqvist tutkailee, löytyykö maailman tapahtumista, ihmisten kohtaloista ja olemuksesta tai avaruuden ääristä yleistä syytä ja selitystä olemassaololle. Pohdinnoissa kulkevat rinnakkain atomipommin tuhot toisessa maailmansodassa, ihmisjoukkoja kohdanneet onnettomuudet ja kirjoittajan oman ja hänen vanhempiensa elämän tarkastelu.

Kosmisessa mittakaavassa ja fysiikan mikroskoopin alla ihmisestä tulee merkityksetön, satunnainen olento.

Ihmisen vähittäistä haurastumista seuratessaan Enqvist toteaa lama-ajan talouden terminologiaa käyttäen kuoleman olevan prosessi, jossa ”molekyylien muodostamat nanotehtaat vähentävät ensin tuotantoaan ennen kuin ajavat toimintansa lopullisesti alas”. Uskosta Enqvist ei löydä vastausta, sillä uskonto ei ole perusteltavissa eikä myöskään kumottavissa rationaalisella päättelyllä. Hän tarkkailee uskoa mielen sairautena, meeminä, joka on viruksen tavoin asettunut aivoihin.

Mysteerien olemassaoloa Enqvist ei halua kiistää, vaan myöntää, että on paljon, mitä emme ymmärrä. Valtaosa universumista on meille ja sähkömagnetismille näkymätöntä pimeää ainetta ja energiaa. Tällainen universumi ei vastaa ihmiselle hänen kysyessään elämän tarkoitusta ja päämäärää. Jotakin merkityksellisempää voi toki toivoa, mutta suurta yleistä tarkoitusta ei Enqvist voi vastoin tietoa ja tutkimusta esittää, vaikkei haluakaan suistaa ketään epätoivoon.

Viisas etsijä kuuntelee

Washingtonin St. Louisin yliopistossa solubiologian professorina toimivan Ursula W. Goodenoughin näkökulma poikkeaa monen luonnontieteilijän mielipiteestä. Solututkimuksen löydöt ja yössä purjehtivat galaksit ovat viiden lapsen äidille ja pidetylle luennoitsijalle mysteerejä, joiden äärellä hänessä herää ihmetys ja kiitollisuus.

Goodenoughin mielestä elämän jatkuvuus muodostaa pyhän kehän, joka itsessään sisältää merkityksen. Tieteen paljastama uskomaton todellisuus on täynnä merkittävyyttä riippumatta siitä, onko sen yläpuolella Jumalaa vai ei.

Goodenough on mukana Religious Naturalism -liikkeessä, jossa toimii sekä panteisteja että tiedeyhteisöjen jäseniä. Hänen mielestään motivaatio viisaaseen luontoa suojelevaan toimintaan voi löytyä yhtä hyvin luonnontieteiden kuin jonkin uskonnon periaatteiden pohjalta. Luonnon kunnioittamisesta voidaan löytää yhteinen tarkoitus, vaikka uskontojen ja luonnontieteiden käsitykset maailmankaikkeudesta voivat olla hyvin erilaiset. Ääriasentojen välissä on paljon ihmisiä, jotka eivät toisaalta ole sitoutuneet kreativismiin, mutta eivät myöskään näe elämää yksinomaan luonnontieteen löytöjen peilistä.

Länsimaisen ihmisen rankka haaste onkin löytää oma, kyllin vahva selitys olemassaololleen. Se löytöretki on sananmukaisesti elintärkeä, sillä ilman tarkoitusta ihminen putoaa nihilismiin, aggressioihin ja itsetuhoon. Henkilökohtaisissa kamppailuissa, kokemuksissa ja pohdintojen hiljaisuudessa muotoutunut totuus voi kuitenkin olla niin uusi ja omintakeinen, ettei sitä voi julistaa yleiseksi eikä siirtää toisille. Viisas etsijä pitää silmät tarkkana ja mielen avoimena eikä ohita heti mielipiteitä, joita vierastaa. Muita kulkijoita kannattaa kuunnella, vaikkei heidän totuuttaan kokisikaan omakseen.

Korkeamman voiman tahto

Kuva ihmisestä ohjaa käsitystä elämän tarkoituksesta. Olemmeko kehossa asuvia henkiä, jotka voivat vaihtaa asuntoa, kun katto romahtaa ja seinät haurastuvat? Vai olemmeko keho, jossa joukko luonnon lakien mukaisia toimintoja toteutuu syntymästä hajoamiseen?

Useimpien uskontojen mukaan ihminen on enemmän kuin materiaalinen kehonsa, ja konkreettinen maailma on väliaikainen olinpaikka. Uskonto antaa toimintaan ja ratkaisuihin ohjeita, ja niiden seuraaminen luo suuntaa elämään. Ihmisen yläpuolella on Jumala, jolla on syvempi ymmärrys ja tieto sekä kyky ohjata ja turvata ihmisen elämää.

Polyteistisissä uskonnoissa tehtävät ja ominaisuudet on jaettu useamman jumalan kesken, mutta perusajatuksena on, että ihmisen yläpuolella vaikuttavat häntä suuremmat voimat. Maallinen elämä on lahja ja tehtävä, joka tulee hoitaa viisaasti. Moni uskonto sisältää lupauksen palkinnosta hyvin eletyn elämän jälkeen. Jumalan tuomion rinnalla on myös armo, joka antaa ihmiselle lohdutuksen ja mahdollisuuden.

Joidenkin traditioiden mukaan ihminen ei päädy kuoleman jälkeen tekojensa mukaan taivaalliseen tai helvetilliseen tilaan. Syyn ja seurauksen lain mukaan hän jatkaa matkaa toisessa muodossa ja paikassa.

Käsitys uskonnoista on usein kapea ja stereotyyppinen. Tutustuminen useisiin traditioihin ja niiden harjoittajiin lisää sekä ymmärrystä että suvaitsevaisuutta. Ihmisten henkilökohtainen tapa toteuttaa vakaumustaan saattaa poiketa paljonkin virallisesta mallista. Se on kehys, jonka sisällä on oma kokemus. Olennaista on pyrkimys täyttää ihmistä korkeamman voiman tahto. Sen kysyminen ja siihen teoilla vastaaminen antaa elämään merkityksen.

Kriisien merkitys

Sanotaan, ettei onnellinen kysele olemisensa syitä, hän vain on. Mutta kun kohtaamme pettymyksiä, pahuutta, menetyksiä tai erilaisia kärsimyksiä, kysymykset nousevat. Olen liikuntakyvytön loppuikäni, onko tällaisella elämällä enää tarkoitusta? En löydä työtä enkä tehtävää mistään, olenko täysin turha? Minulle rakas ihminen sairastaa ja kuolee, miksi juuri hän?

Kriisit puristavat meidät katsomaan pimeyteen. Haluaisimme takaisin maailmaan, jossa oli tavallinen arki, mielihyvä, kohtaamiset ja tapahtumat. Mutta olemme sinkoutuneet ulos siitä kehästä kysyjän paikalle. Vaikeassa tilanteessa olevaa lohdutetaan usein sanomalla, että nyt elämäsi arvot löytävät oikean järjestyksen. Parempi kuitenkin olisi, jos arvot ja niiden järjestys olisivat valmiina. Silloin ne tukevat puristuksessa, vievät takaisin tasapainoon ja ehkä uuteen käsitykseen ihmisen paikasta.

Oma kipu ja kärsimys ohjaavat näkemään muut samoissa tilanteissa olevat. Elämän arvo ja arvokkuus vahvistuvat, vaikkei mitään yleistä mieltä ja merkitystä löytyisikään.

Uskontoihin ja oppeihin sitoutumattoman pohtijan Echart Tollen mielestä kuolema ja kärsimyksen kätkeminen on perimmäinen syy länsimaisen ihmisen tarpeettomuuden tuntoihin. Kuolevat ja sairaat pidetään poissa näkyvistä ja ajan piirtämät jäljet pyritään pyyhkimään ihmisestä. Tolle toivoo, että jokainen länsimainen ihminen viettäisi jonkin aikaa ei turistien Intiassa. Kuolevat olisivat kadulla, aikataulut eivät pitäisi, rakennukset olisivat hajoamaisillaan. Kaiken pysymättömyys tulisi vahvasti esille.

Yhtä tärkeänä Tolle pitää vakavasti sairaiden ja kuolemaa lähestyvien ihmisten luona olemista. Ei siksi, että masennus ja epätoivo ravistelisivat meitä, vaan siksi, että heidän silmissään näkyy ihmisen toinen, selittämätön todellisuus.

Omat, arvokkaat tavoitteet

Itävaltalainen psykiatri Viktor E. Frankl joutui etsimään vastausta elämän tarkoitukseen äärimmäisen rankoissa olosuhteissa. Hän vietti toisen maailmansodan aikaan kolme vuotta keskitysleireillä. Frankl huomasi, että ihmisarvon ja perustarpeet kieltävässä ympäristössä selvisivät ne, joka kokivat, että heitä vapautumisen jälkeen odotti jokin tärkeä tehtävä tai ihminen.

Vapauduttuaan lääketieteen ja filosofian professori Frankl kehitti uuden psykiatrisen ajattelun teorian, logoterapian. Sen mukaan elämän tarkoitus löytyy päämäärien ja tehtävien kautta. Ne eivät kuitenkaan putoa eteen itsestäänselvyyksinä, vaan ihmisen on ryhdyttävä etsijäksi. Eikä ole vain yhtä tarkoitusta, vaan se muuttuu ajan mukana ja on etsittävä aina uudestaan.

Psykologian professori Markku Ojasen mielestä tavoitteet tuovat järjestystä ihmisen tietoisuuteen ja lisäävät elämän kokemista mielekkääksi. Aina ei ole edes tärkeintä, saavutetaanko päämäärä, sillä jo pyrkiminen luo motivaatiota. Maaliin pääseminen saattaa olla jopa pettymys, jos se ei tuokaan odotettua täyttymyksen tunnetta. Liian vaativat, keskenään ristiriitaiset tai ulkopuolelta määrätyt tavoitteet eivät tuo mieltä elämään. Vain vahvasti sisäistettyyn tavoitteeseen pyrkii kyllin sitkeästi. Yleiset, ylväät päämäärät, kuten oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen maailma, on viisasta purkaa pienemmiksi ja konkreettisimmiksi askeleiksi, muuten ne jäävät abstraktioiksi eivätkä ihanteellisuudestaan huolimatta kanna ihmistä.

Päämääriä kaaoksen keskellä

Elintärkeä päämäärä vetää puoleensa kaiken energian, ja ihminen keskittyy vain siihen. Silloin hän kokee iloa ja onnea: olemassaolo tuntuu tarkoitukselliselta. Ihminen on heittäytynyt täysillä elämän virtaan, joka vie ja kantaa. Tälle tilalle unkarilaissyntyinen psykologi Mihaly Csikszentmihalyi antoi nimen flow. Lapsilta se sujuu luontevasti, mutta aikuisena on useimmiten niin vastakkaisten roolien, arvojen ja vaihtoehtojen ristivedossa, että flow’n edellyttämää selkeyttä ja keskittymistä on vaikea tavoittaa.

Csikszentmihalyin mukaan se on kuitenkin mahdollista. Jos pystyy löytämään omat arvot ja elämänfilosofian, ne ohjaavat poimimaan hämmentävästä moninaisuudesta itselle tärkeimmän ja keskittymään siihen. Silloin osaa luoda teemoja ja päämääriä lainehtivan kaaoksen keskelle. Koko elämä voi olla yhtä flow’ta, Csikszentmihalyi uskoo. Myös vastoinkäymiset nähdään silloin vaiheina, joilla on tärkeää annettavaa ja opetettavaa.

Flow’n sijasta Echart Tolle puhuu ajattomasta, voimakkaan tietoisen läsnäolon tilasta, jossa tarkoitusta ei tarvitse kysellä: elämä on tosi ja täysi. Ihminen irtaantuu käsitteistä, luokittelusta ja mielikuvista, jotka erottavat hänet luonnosta ja lähimmäisistä. Hän kokee olevansa yhtä jonkin äärettömän ja häviämättömän kanssa, jota Tolle kutsuu Olemiseksi. Hänen mielestään sana Jumala on menettänyt merkityksensä vuosituhansien aikana tapahtuneen väärinkäytön seurauksena. Tollen kuvaama eheyden ja rauhan tila ei synny ponnistelemalla, vaan antautumalle sille mikä on. Flow-tila ja tietoisen läsnäolon tila ovat lähellä toisiaan. Molemmat edellyttävät toteutuakseen keskittymistä, rauhaa ja hiljaisuutta.

Kaikella on tarkoitus

Kirjansa viimeisillä sivuilla professori Kari Enqvist pohtii, mitä jää, kun luonnontieteen taivas ei vastaa kysyjälle, ja ihminen näyttää olevan pelkkää aivokemiaa. Jaksaakseen elää ihminen kaipaa kuitenkin myös jotakin muuta. Enqvist toteaa, että ainakin hyviä kokemuksia kannattaa hankkia. Hän ei näe mieltä äärikokemusten hillittömässä hamuamisessa, kiihkeässä rientämisessä tilanteesta toiseen, ettei vain jäisi mistään paitsi. Ei. Hän haluaa arvostaa ja keskittyä siihen, mitä varmasti ja vielä on. Katsella auringon kuvioimaa seinää ja ohikulkevia ihmisiä, kuunnella hengityksensä ääntä ja todeta olevansa elossa juuri nyt.

Zenbuddhalaisuuden keskiössä on samankaltainen, tähän hetkeen eli ainoaan todelliseen elämäämme keskittyminen. Sen arvostaminen, missä todella olemme, haikailematta muualle.

Niissä hetkissä toteutuu ehkä Csikszentmihalyin nimeämä flow ja tietoinen läsnäolo, josta Tolle kirjoittaa. Niinä hetkinä emme pohdi ja kysele. Edes mikään suuri tunne ei leisku meissä. Olemme vain perillä. Pelkomme päästävät irti meistä, hämmennyksemme helpottaa, olemme vaiti ja myönnämme, ettemme ymmärrä paljoakaan ja silti koemme, että kaikella on tarkoitus. Se avautuu lukemattomilla tavoilla ja sen ytimessä on Rakkaus, jolla on monta nimeä.

Luettavaa:

•    Csikszentmihalyi, Mihaly: Flow – Elämän virta. Rasalas 2005.

•    Enqvist, Kari: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. WSOY 2009.

•    Frankl, Viktor E.: Elämän tarkoitusta etsimässä. Otava 1980.

•    Goodenough, Ursula: Sacred Depths of Nature. Oxford University Press 1998.

•    Ojanen, Markku: Elämän mieli ja merkitys. Kirjapaja 2002.

•    Revel, Jean-Francois & Ricard, Matthieu: Munkki ja filosofi. Basam Books 2000.

•    Tolle, Echart: Läsnäolon voima. Basam Books 2002.