Voi hyvin

Mikael Forssell: Kerron unelmani Jumalalle


Usko on Mikael Forssellin elämän tukipilari. Hän rukoilee usein ja saa energiaa hiljentymisestä.
Kuvat Petri Mulari

Kun tekee parhaansa, jokin meitä suurempi katselee ja näkee sen. Näin uskoo jalkapalloilija ja valmentaja Mikael Forssell. Jo lapsena hän kertoi unelmansa Jumalalle.

Eteläisessä Helsingissä, noin puolen kilometrin etäisyydellä toisistaan sijaitsee kaksi hiekkakenttää. Samanlaisia aukioita, joilla pelataan ja urheillaan, on lukuisia eri puolilla kaupunkia, mutta nämä kaksi ovat erityisiä. Toisen kentän kupeesta taivaisiin kurottaa Mikael Agricolan kirkon punainen torni, ja toisen viertä hallitsee majesteetillinen Johanneksenkirkko.

Mikael Forssellin lapsuudenperhe asui naapurustossa. Mikael muistelee mielellään, kuinka hän pikkupoikana treenasi kotikulmien santakentillä kirkonkellojen soidessa taustalla. Silloin syttyivät niin hänen uskonsa Jumalaan kuin rakkautensa jalkapalloon.

Mikael kertoo, että usko on lähtenyt hänestä itsestään. Vanhempien kanssa käytiin kyllä jouluisin kirkossa, ja he opettivat lukemaan iltarukouksen. Muutoin aihepiiri ei ollut paljoakaan esillä kotona.

– Olen kertonut Jumalalle aina unelmani samalla, kun olen treenannut. Usko on aina liittynyt haaveisiini, tavoitteisiini ja niiden toteutumiseen, Mikael sanoo.

Hän halusi kehittyä pelaajana ja päästä huipulle, ammattilaiseksi kansainvälisille nurmille. Se vaati kurinalaista harjoittelemista ja lajille omistautumista.

– Minulla oli intohimo ja se muuttui näläksi, sitoutumiseksi urheiluun pienestä asti. Minulle se oli osa Jumalaa. Ajan myötä usko on vain kasvanut.

Minun kirkkoni

Mikael oli vasta 17-vuotias lähtiessään Lontooseen ja aloittaessaan pelit hohdokkaassa Valioliigassa. Hänen ensimmäinen joukkueensa oli Chelsea.

Sittemmin seurat vaihtuivat, ja Mikael pelasi välillä myös Saksassa.

Ulkomaille muuton myötä rakas Johanneksenkirkko jäi kauas. Englantilaiset pyhätöt eivät antaneet samaa kokemusta.

– Ei tullut tunnetta, että tämä on minun kirkkoni. Usko on kuitenkin minulle jotakin sellaista, joka kulkee mukana. Ei se edellytä jumalanpalveluksessa käymistä.

Lontoossa oli kenttä, jolla Mikael viihtyi sunnuntaisin yksin harjoittelemassa. Kentän päässä oli kristinuskoon liittyvä suuri abstrakti monumentti. Hän ei oikein osaa sanoa, mikä se oli. Silti betoninen teos lisäsi hyvää fiilistä treeniin. Hän harjoitteli jonkin itseään suuremman vieressä niin kuin lapsuudessa.

– Yksin treenaaminen oli minulle henkireikä, sillä oli tärkeää saada olla hetkittäin omassa maailmassa ja visualisoida onnistumisia.

Joku piti puheitani humpuukina. Vastasin, että olen saanut luottamuksen elämään.

Englannin valioliigan joukkueissa pelaa eri uskontokunnista tulevia jalkapalloilijoita. Mikael ei piilotellut vakaumustaan. Joukkuekavereille oli helppo puhua omasta uskosta. Jokapäiväinen puheenaihe se ei kuitenkaan ollut pukukopissa.

– Mutta jos olisi kysynyt, kuinka moni joukkueessa on uskovainen, varmasti ainakin puolet olisi nostanut kätensä.

Toisessa ääripäässä olivat ateistit. Joillakin heistä saattoi olla vahvoja näkemyksiä, ja jonkun mielestä Mikaelin puheet olivat täyttä humpuukia.

Mikael kuunteli ja kunnioitti heidän mielipiteitään, mutta kertoi, mitä kaikkea usko Jumalaan on hänelle antanut. Se on tuonut luottamuksen elämään.

– Kun uskoo siihen, että asiat kääntyvät aina hyväksi, se muokkaa valintoja. Tämän mukaan minä elän. Ne, jotka eivät ajattele samoin, eivät voi tätä käsittää. He miettivät vain uskoa, vaikka se on osa elämää.

Joukkueen muslimipelaajat nousivat rukoilemaan kesken unien aamuhämärissä, oli seuraavana päivänä peli tai ei. Muut eivät sitä kyseenalaistaneet vaan kunnioittivat tapaa.

– Jalkapallossa pitää hyväksyä eri kulttuurit laidasta laitaan. Siinä maailmassa opin suvaitsevaisuutta, ja se on varmasti yksi suurimmista asioista, joista olen kiitollinen.

Mikaelista on hienoa, että ihmisellä on vakaumus antamassa energiaa ja tukea uskontokunnasta riippumatta.

– Jumala on minulle tunnetta, energiaa ja rakkautta, sanoo Mikael Forssel Johanneksen-kirkon lehterillä.

Parikymppisenä Mikael loukkasi polvensa niin pahasti, että koko ura oli vaakalaudalla. Silloin hän rukouksessa pyysi, toivoi ja anoi voimaa kuntouttaa itsensä niin hyvin kuin voi, että polvi parantuisi ja kestäisi pelaamisen.

– Vaikka ura oli jäädä siihen, en syyttänyt polvivammastani Jumalaa tai ketään muutakaan. Ajattelin, että vamma oli ikävä sattuma.

Maaleja ja menestystä tuli, mutta sattui muitakin loukkaantumisia. Oli epäonnea ja vastoinkäymisiä. Oli aikoja, jolloin Mikael joutui istumaan vaihtopenkillä. Hän koki vääryyttä, ja vastaan tuli valmentajia, jotka eivät olleet miellyttäviä eivätkä kovin korrekteja henkilöitä.

Mikael arvelee, että sellaisia valmentajia joutuu varmasti jokainen pelaaja joskus kohtaamaan.

– Kun tulee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, totta kai ikävät asiat pyörivät mielessä. Se on elämää sillä hetkellä. Usko on tuonut minulle luottamuksen, että tämä kestää vain hetken. Ikävä tilanne loppuu ja paremmat ajat ovat tulossa.

Vastoinkäymisissä Mikaelia on auttanut eteenpäin myös oma asenne. Kun tietää tehneensä täysillä, ei tarvitse vaipua liian syvälle synkkyyteen. Hän luottaa siihen, että kun antaa joka päivä kaikkensa, joku katselee ja näkee.

– Uskon vahvasti vetovoiman lakiin. Saat takaisin sen panoksen, jonka laitat maailmaan. Se on minulle yksi tärkeimmistä oivalluksista.

– Moni joutuu ongelmiin viikosta ja vuodesta toiseen ja syyttää siitä huonoa tuuria. Silloin tekisi mieli sanoa, että sinä luot itse sen tuurin.

Mikael uskoo, että kaikki asiat liittyvät samaan.

– Olkoon se sitten vaikka energia, joka yhdistää vetovoiman lain, kiitollisuuden ja uskon Jumalaan.

Hyviä asioita tapahtuu, kun ihminen antaa kaikkensa. Uskon vetovoiman lakiin.

Mikael yrittää aina kääntää negatiiviset tilanteet positiivisiksi. Aluksi kielteiseltä näyttävä asia voi kirkastua myönteiseksi ajan myötä, kunhan vain jaksaa uskoa parempaan huomiseen. Siihen hänellä riittää luottoa.

– Uskon, että jokainen tilanne vie minua kohti sitä tietä, mikä on minulle tarkoitettu. Oma asenteeni merkitsee kuitenkin paljon. Se ratkaisee, miten reagoin.

Pyyhettä ei pidä heittää kehään, vaan on otettava opikseen eri tilanteista. Vaaditaan kärsivällisyyttä. Opetus ei välttämättä avaudu heti. Voi olla, että oivallus tulee vasta pitkän ajan päästä

Tässä on syy, miksi Mikaelin usko ei ole koskaan horjunut. Kun herkistyy tilanteiden sisältämille opetuksille, ei katkeroidu, ei kyynisty eikä päädy syyttämään Luojaa.

– Jumala on minulle tunnetta, energiaa ja rakkautta, sanoo Mikael Forssell.

– Olen kiittänyt Jumalaa silloin, kun asiat ovat menneet todella hyvin ja unelmat ovat toteutuneet. Olen pyytänyt apua silloin, kun olen sitä tarvinnut.

Monelle futisfanille oman suosikkijoukkueen stadion on pyhä paikka, jonne lähdetään kaukaakin. Voiko se olla pyhä kentällä puurtavalle ammattilaisellekin?

Siinä hetkessä on jotain pyhää, kun tuntee onnen ja tietää, että se on pian ohi.

– Kentällä on ollut hetkiä, jotka ovat tuntuneet pyhiltä. Joku voisi puhua flow’sta. Kansa hurraa ja adrenaliini virtaa. Silloin kyse on jostakin paljon suuremmasta kuin vain pallon laittamisesta maaliin.

Kun jotakin Mikaelin tekemää maalia on kiitetty ja hehkutettu, hän on ajatellut laajemmin. Hänelle se on merkinnyt tietä, joka on johtanut tuohon hetkeen.

Oleellista hänelle on ollut ymmärrys, että Johanneksen kentältä on lähdetty ja tähän on tultu.

Lapsuuden maisemissa

Ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen ympyrä on sulkeutunut. Mikael on palannut lapsuutensa maisemiin Helsinkiin. Hän on uuden edessä. Hän on lopettanut pelaajana ja kouluttautunut valmen-tajaksi. Nyt hän valmentaa Helsingin jalkapalloklubin, HJK:n, B-junioreita.

Uuden työn aloittaminen jännitti, mutta hyvällä tavalla.

– Ensimmäisten päivien jälkeen mietin, etten ymmärrä jalkapallosta yhtään mitään. Valmentaminen on aivan eri asia kuin pelaaminen. Valmentajan pitää miettiä kaikkea, jokaista pelipaikkaa, jokaista ihmistä.

Valmentajan työssä tarvitaan ominaisuuksia, joita Mikael kokee omaavansa: tunneälyä ja kykyä tulla ihmisten kanssa toimeen.

Mukana kentän laidalla on tietenkin myös usko. Uskoa tarvitaan siihen, että voi oppia uutta ja kehittyä. Ja usko auttaa luottamaan ihmisiin.

– Valmentamisessa on paljolti kyse siitä, että jokainen pelaaja pystyy parhaaseen suoritukseen. Yhtä pitää potkia persuksille ja toista pitää pumpulissa. Olemme kaikki erilaisia persoonia.

Mikael väittää, että moni valmentaja menee vikaan ajatellessaan, että sama linja toimii kaikille. Mutta ei se niin mene jalka-pallossa eikä muutenkaan.

Tunteet tuovat oman lisämausteensa lajiin. Ne ovat pelaajilla pinnassa. Onnistumisen huuma voi vaihtua epäonnistumisen kyyneleihin silmänräpäyksessä, etenkin kun tavoitteet ovat korkealla.

– Urheilijan elämä on tunteiden vuoristorataa, ja se on tullut minulle tutuksi pienestä saakka. Väitän, että huipulla kaikki haluavat voittaa. Pidän siitä ja haluan olla paras itsekin.

– Jalkapallo on ollut minulle menestyksen mittari. Jalkapallon tapaan elämäkin on jollain tapaa peli. Nautin jollain tapaa kummastakin pelistä, Mikael sanoo.

Mikael ja hänen puolisonsa Metti Forssell elävät ruuhkavuosia. Mikael on pelannut ja opiskellut samaan aikaan, kun pariskunnan tytär ja poika ovat vielä alle kouluikäisiä. Lapset ovat valvottaneet vanhempiaan öisin, niin kuin usein pikkulapsiperheissä tapaa käydä.

Onnekseen Mikaelilla on taito hallita stressiä. Kiireisen arjen keskelle hän haluaisi kuitenkin lisää hetkiä hiljentymiselle. Sille ei vain nyt tunnu löytyvän aikaa. – Hiljentymisestä saa paljon energiaa.

Iltarukouksen Mikael lukee edelleen, eikä rukoilu muutenkaan katso aikaa tai paikkaa. Rukous voi olla viiden sekunnin ajatus tai paljon pidempi.

Isä haluaa viettää aikaa lastensa kanssa ja antaa heille kaikki mahdolliset välineet onnelliseen elämään. Hän haluaa kasvattaa lapsiaan uskoon.

– Olemme käyneet yhdessä joulukirkossa ja luemme iltarukoukset. Kirkossa pitäisi käydä kyllä useamminkin yhdessä fiilistelemässä.

Kuopus on vielä liian pieni ymmärtämään uskonasioita, mutta tyttärellä on ollut päiväkodissa jo opetusta Jeesuksesta. Joulun aikaan tytär mietti, miksi Jeesus-lapsi oli vain nukke.

– Siinä yritin sitten selittää parhaimmalla tavalla asian hänelle, Mikael kertoo ja hymyilee.

Merkitykselliset hetket

Mikael tuntee kiitollisuutta siitä, asiat ovat niin hyvin. Elämän merkityksellisyyden hän käsittää kuitenkin laajemmin.

– Minulle pienet hetket, vaikka kupillinen kahvia tai auringonpaiste, ovat merkityksellisiä. Eivät vain ne hetket, jotka ehkä ulkopuolisen silmin ovat hyviä, kuten vaikkapa urheilusaavutukseni.

Kotikirkko, Johanneksenkirkko on taas lähellä. Kun Mikael menee käymään siellä, tuhannet kirkon kentällä lapsuudessa vietetyt tunnit nousevat ajatuksiin. Se koskettaa, herättää sielun sopukoissa ainutlaatuisen, hienon tunteen. Ja muistoissa onnellinen lapsuus ja jalkapallo kulkevat käsi kädessä.

Mikael Forssell, 38 on entinen jalkapalloilija ja nykyinen valmentaja. Pelasi hyökkääjänä Englannissa, Saksassa ja Suomessa. Edusti Suomen maajoukkuetta 1999–2014. MBA-tutkinto urheilujohtamisesta madridilaisesta yliopistosta. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.

Julkaistu: 26.3.2019