Terve.fi

Migreenin syy löydettiin vihdoin

Migreenin syy löydettiin vihdoin
Vaikeaa päänsärkyä aiheuttavan migreenin syy ei ole aivojen toiminta, vaan verenkierrolliset häiriöt.
Julkaistu 3.8.2016

Noin yksi seitsemästä ihmisestä kärsii jossain vaiheessa elämäänsä migreenistä. Vaikka sairaus on yleinen, ei sen aiheuttajaa ole pystytty vieläkään selvittämään.

Business Insider uutisoi tutkimuksesta, jossa syyksi tutkijat arvelevat aivojen häiriöiden sijaan verisuoni- ja lihasvaivoja. Tutkijoiden mukaan vaikean päänsäryn takana ovat toisin sanoen verenkierrolliset häiriöt.

Meta-analyysin otanta käsitti 316 tuhatta migreenitöntä ja lähes 60 tuhatta migreenistä kärsivää henkilöä.

Tutkimuksessa migreenistä kärsiviltä henkilöiltä löydettiin 38 migreenin syntyyn liittyvää lokusta eli DNA-jakson sijaintipaikkaa kromosomeissa. Näiden lokusten huomattiin vaikuttavan erityisesti verenkiertoon sekä sileiden lihasten toimintaan. Tutkijoiden mukaan näin voidaan vetää johtopäätös, että migreenin synty on kytköksissä puutteelliseen verenkiertoon.

Tutkijat muistuttavat, että aihetta pitää tutkia vielä lisää. Näiden löydösten pohjalta on kuitenkin helpompaa aloittaa uusien, ennaltaehkäisevien hoitomuotojen suunnittelu.

Lähteet:

3 kommenttia