Voi hyvin

Lapsen kuolema muutti elämän

Lapsen kuolema muutti elämän
Marju Niskasen pieni tytär kuoli yllättäen leukemiahoitoja seuranneeseen verenmyrkytykseen.
Julkaistu: 19.10.2015

Pieni Pinja-tyttö istuu kuvassa lampaantaljalla ilkosillaan pörröiset enkelinsiivet selässään. Veikeä ilme. Vihreänruskeat nappisilmät katsovat suoraan kameraan. Tämä kerubi on valmis ampumaan nuolia kaikkiin sydämiin.

Marju Niskasen ystävä otti kuvan Pinjan 1-vuotispäivän kunniaksi.

– Enkeli lähti. Minulle jäivät siivet.

Marju selaa kuva-albumia. Tuossa ­Pinja on juuri syntynyt. Tuossa hän kävelee. Perheen kolme vanhinta lasta nauravat kameralle pikkusiskon vieressä. Kuopus syntyi odotettuna iltatähtenä.

– Iloinen ja valoisa. Aivan ihana lapsi.

Ripeästi hoitoon

Äiti huomasi sairauden merkit Savon-­matkalla kesällä 2005. Tyttären silmäluomissa oli pieniä mustia pisteitä. Kaulassa oli oudot kyhmyt. 2,5-vuotias oli ollut ­vähän väsynyt jo keväällä.

Matka keskeytettiin heti, ja tytär vietiin tutkimuksiin. Veriarvot olivat huolestuttavat. Pinja kiidätettiin ­ambulanssitaksilla Helsinkiin Lastenlinnaan, jossa saatiin diagnoosi. Tytöllä oli aikuisten AML-leukemia, joka vaati ripeitä hoitoja heti.

Sytostaatteja varten Pinjan rintakehään laitettiin kanyylit.

– Ehkä verenkiertoon meni niiden ­kautta bakteeri. Hän sai verenmyrkytyksen, jota ei saatu kuriin antibiooteilla.

Pitkä pimeä tunneli

Verenmyrkytys ei ole tavaton lasten leukemiahoidoissa, mutta nyt se oli kohtalokas. Viimeinen keino oli verensiirto. Marju piti tytärtään kädestä, kun hoito alkoi. Ei hätää. Äiti on tässä.

Yllättäen Pinja alkoi kouristella. ­Tajunta lähti. Ote äidin kädestä irtosi. Marju ­ohjattiin nopeasti käytävään elvytyksen ajaksi. Mikään ei auttanut. Pinja kuoli suuriin sisäisiin verenvuotoihin. Tilanne oli edennyt nopeasti pahaksi. Oireiden havaitsemisesta oli kulunut vain viikko.

– Via Dolorosa. Sellainen oli sairaalakäytävä, jota pitkin kävelin kuulemaan uutisen.

Lääkärit ja hoitajat itkivät. Äiti ­lysähti kasaan. Muu perhe ehti paikalle myöhemmin. Marju lauloi huoneessa Pinjalle tuutulaulua. Paijasi pientä päätä. Suukotti viilenevää otsaa.

Tuosta päivästä on 10 vuotta.

– Putosin pitkään pimeään tunneliin. Vähitellen siihen ilmestyi valopisteitä, kunnes valo lopulta voitti. Suru teki työtään minussa. Mutta edelleen tulee tuskan sivalluksia. Esimerkiksi musiikki voi yhtäkkiä herättää valtavan ikävän.

Tärkeitä rituaaleja

Marju on uskonut Jumalaan koko ikänsä. Pinjan kuoleman jälkeen hän ­koki olevansa suuremman voiman kannatte­lema. Äiti puki tyttärensä arkkuun.

– Jäykän ja kylmän lapsen pukeminen oli vaikeampaa kuin elävän, mutta se oli tärkeä rituaali surussa.

Pinjalle järjestettiin isot hautajaiset, paikalla oli yli 80 henkeä. Kaikki ihmisiä, joita tyttö oli eläessään ilahduttanut ja koskettanut. Marju piti puheen ja lauloi.

Hautajaisten jälkeen hän romahti. Millainen jumala antaa lapsen kuolla? Marju ajoi autolla metsänreunaa, laittoi musiikin täysille ja huusi. Raivosi ja karjui.

– Vihasin Jumalaa mutta uskoin, että hän sieti senkin. Kotona en voinut lasten takia näyttää vihaani. He surivat myös. Kukin tavallaan. Mies hakkasi halkoja, oli omissa maailmoissaan.

Yövalona kynttilä

Marju oli sairauslomalla ensin vuoden. Tyttären haudalla piti aina palaa yövalo – nyt se oli kynttilä.

Lastentarhanopettaja Marju yritti ­palata töihin. Päiväkodissa oli tuskaista tuntea pienten käsien kosketus, lämpimät elävät lapset sylissä. Marju jatkoi sairauslomaa. Hän kirjoitti runoja, otti valokuvia, käveli metsässä ja kuunteli musiikkia.

Marju nauroi ensimmäistä kertaa esikoisensa kanssa jollekin arkiselle ­asialle syksyllä Pinjan kuoleman jälkeen. Hän tajusi, ettei voinutkaan kuolla, mennä enkelin perässä, vaikka mieli välillä teki.

– Haluan elää tämän ainutlaatuisen elämäni loppuun saakka ja nauttia siitä.

Lapsen kuoleman jälkeen Marju erosi ja meni lopulta uusiin naimisiin. Äiti tuntee toisinaan tyttärensä lähellään lämpönä ja läsnäolona, enkelinä. Sitten Pinja pinkaisee taas muihin tärkeisiin töihinsä.

– Haluan uskoa, että tapaamme vielä.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2015.

2 kommenttia