Lanttiekseema eli nummulaariekseema
Lanttiekseema on saanut nimensä ulkonäöstä. Tässä ekseemataudissa ihottuma muodostaa tarkkarajaisia, pyöreitä kuivia läiskiä usein raajoihin. Lanttiekseema on tavallaan infektioekseeman kuivempi muoto ja nämä kaksi tautia voivat liukua toisiinsa.
.
Mistä lanttiekseema tulee?
Lanttiekseeman syy on tuntematon. Kuiva-ihoisuutta ja atooppista taipumusta saattaa esiintyä taustalla.
Oireet
Lanttiekseeman läiskät ovat kuivia, hilseileviä, punoittavia, tarkkarajaisia ja muodoltaan pyöreitä tai soikeita. Ensimmäiset läiskät esiintyvät usein raajoissa, missä niitä on myös eniten vaikka niitä tulee myös vartalolle myöhemmässä vaiheessa.
Miten lanttiekseemaa todetaan?
Diagnoosi perustuu ulkonäköön. Koepalassa näkyy vain että kyseessä on ekseema.
Ohje
Lanttiekseeman hoito on tavanomainen hoito perusvoiteilla ja kortikosteroidivoiteilla. Lanttiekseemassa tarvitaan ehkä vahvempia kortikosteroidivoiteita kuin monessa muussa ekseemassa.
Lanttiekseema voi olla hyvin psoriaasiksen näköinen ja joskus ihotautilääkärikin tarvitsee koepalan tuekseen, jotta voisi tehdä oikean diagnoosin. Oikean diagnoosin vuoksi kannattaa käydä ihotautilääkärin vastaanotolla.