
Kurkuma auttaa kipuun
Kurkuma on hyvää tekevä rohdos, joka auttaa kipuun, flunssaan ja iho-ongelmiin.
Kurkuma tehostaa immuunipuolustusta ja on oiva rohdos yskää, nuhaa ja flunssaa vastaan.
Historia
Kurkuma tulee Etelä-Aasiasta ja sitä tuotetaan varsinkin Intiassa. Kurkuma on ruohokasvi, jonka juuresta saadaan voimakkaan keltaista, aromaattista maustejauhetta. Intialaisessa ja kiinalaisessa lääkintäperinteessä sitä on käytetty tuhansia vuosia. Euroopassa kurkumaan tutustuttiin keskiajalla. Sitä kutsuttiin ”intialaiseksi sahramiksi” tai ”idän sahramiksi”.
Käyttö
Kurkuma sopii erityisen hyvin kana- ja kasvisruokien mausteeksi. Sillä voi korvata myös kalliin sahramin ruoanlaitossa ja leivonnassa. Kurkuma on oleellinen osa currymausteseosta.
Kurkumaa voi lisätä esimerkiksi jogurttiin, teehen tai itsepuristettuun mehuun. Kurkumalatte eli golden milk nousi joitakin vuosia sitten trendijuomaksi. Lisäksi kurkumaa käytetään väriaineena ruokateollisuudessa.
Kurkumasta saatavalla kurkumiinilla on todettu olevan lukuisia terveysvaikutuksia. Se muun muassa lievittää kipua, estää tulehdusta ja on hyväksi nivelille. Kurkumaa saa myös kapseleina tai tabletteina.
Henkinen vaikutus
Kurkumiinilla on monia tieteellisesti todistettuja terveysvaikutuksia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nauttimalla kurkumaa 500 mg kahdesti vuorokaudessa, voidaan lievittää masennusta. Se saattaa myös tehostaa masennuslääkkeiden hoidollista vaikutusta.
Lue myös: Masennus on mahdollisuus muutokseen
Kurkumaa siedetään yleisesti hyvin, eikä sillä ole todettu merkittäviä haittavaikutuksia. Siitepölylle allergisten on kuitenkin hyvä olla varovaisia sen kanssa.
Yllätys
Kurkuma auttaa ihoa monin tavoin. Se tuo hehkua, voi auttaa akneen ja tummiin silmänalusiin sekä parantaa ihon kimmoisuutta. Kokeile itsetehtyä, kreikkalaisesta jogurtista, kurkumasta ja hunajasta sekoitettua kasvonaamiota. Se kirkastaa ja rauhoittaa ihoa.
Vinkki
Jos haavanhoitoon ei ole saatavilla muuta, ripottele siihen kurkumaa. Sen antiseptiset ainesosat auttavat paranemisessa. Kurkuma sopii erityisen hyvin kana- ja kasvisruokien mausteeksi. Sillä voi korvata myös kalliin sahramin ruuanlaitossa ja leivonnassa. Kurkuma on oleellinen osa currymausteseosta.
Lähteet: Jan-Öjvind Swahn: Mausteiden maailma – Mausteiden alkuperä, ominaisuudet ja käyttö (Otava 1992), allergia.fi, biomed.fi, healthline.com, beaytyandtips.com, terveyskirjasto.fi
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2019.