Kölnin tuomiokirkko vie mysteerin ytimeen
Kölnin keskiaikainen tuomiokirkko ei ole vain suuri ja mahtava. Se on myös paikka, jossa voi hiljentyä mullistavien historiallisten käänteiden äärelle ja kohdata Itämaan tietäjien pyhäinjäännökset.
Taivaita hipova rakennus on tummanpuhuva, koollaan ja koristeellisuudellaan yhtä aikaa ihastusta, kunnioitusta ja jopa pelkoa herättävä. Kölnin tuomiokirkko Saksassa kohoaa kaupungin siluetin ylle.
Reinin rannalla, kaupungin keskustassa seisova kirkko sijaitsee aivan liikenteen solmukohdassa, rautatieaseman vieressä. Historiantutkija Marika Räsänen kulkee juna-aseman läpi matkallaan katedraaliin. Aseman lasiseinät korostavat tiiviyden vaikutelmaa: kirkko näkyy aivan tuossa, se on melkein käsien ulottuvilla. Moderni ja mennyt, arkinen ja ylevä lyövät kättä.
”Tuomiokirkkoa ei kerta kaikkiaan voi jättää huomiotta, niin vahva sen läsnäolo kaupungin keskellä on”, Räsänen toteaa.
Hän on keskiaikaan perehtynyt tutkija Turun yliopistossa, ja Kölnin tuomiokirkko on hänelle merkittävä esimerkki ja aineistolähde keskiajan historiasta.
Räsäsen mukaan kaupungin moderni rakennuskanta ja elämäntapa limittyvät luontevasti tuomiokirkon ympärille.
”Kun lähestyn sitä rautatieaseman vilinästä, nousen kirkkoaukiolta portaat ja astun sisään katedraaliin, nykyaika jää taakse. Tämä kokemusmaailmojen voimakas kontrasti tuntuu jännittävältä”, hän kuvailee.
Kölnin tuomiokirkossa käy vuosittain yli kuusi miljoonaa vierailijaa, ja se onkin Saksan suosituin nähtävyys ja Euroopan tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita. Tästä huolimatta Räsänen ei ole koskaan kokenut siellä tungosta.
”Tunnelma on aina rauhallinen ja seesteinen, aivan kuin kulkisin siellä lähestulkoon yksin. Akustiikassa on jotain sellaista, että puheensorinaa ei havaitse.”
Jo muinaiset roomalaiset
Köln on hyvin vanha roomalaisaikainen kaupunki, ja alueella on asuttu jo ennen ajanlaskun alkua. Kaupungin sijainti takasi tärkeät kulkuyhteydet ihmisille, tavaroille ja ideoille. Merkittävin syy nykyisen tuomiokirkon rakentamiselle vie kuitenkin Reininmaalta kauas itään. Tarinan päähenkilöitä ovat Raamatusta tutut Itämaan tietäjät.
Räsänen muistuttaa, että vanhimmat tiedot itämaan viisaista tietäjistä ovat sydänkeskiajalta peräisin olevaa hagiografista aineistoa, eli ne perustuvat kirjallisiin ja suullisiin legendoihin. Varmuutta tietojen paikkansapitävyydestä ei siis ole.
Legendan mukaan tietäjien haudan ja heidän maalliset jäännöksensä löysi – tai hankki muilla keinoin – Rooman keisarin Konstantinus Suuren äiti Helena 300-luvulla Jerusalemissa.
Helena oli harras kristitty ja kulki pyhiinvaellusmatkallaan Kristuksen jalanjäljissä ja etsi reliikkejä eli pyhäinjäännöksiä. Ne kiinnostavat myös Räsästä.
Pyhäinjäännösten uskottiin kantavan parantavia voimia.
Tietäjien jäännökset
Roomalaiskatolisessa perinteessä pyhäinjäännökset ovat erittäin tärkeitä. Ne olivat todisteita Kristuksen ja hänen seuraajiensa elämästä, ja niiden uskottiin kantavan parantavia voimia. Pyhiinvaeltajat läheltä ja kaukaa saapuivat katsomaan, koskettamaan ja kunnioittamaan niitä.
Katolisessa maailmassa kaikkein arvokkaimpia, etsityimpiä ja kunnioitetuimpia reliikkejä olivat sellaiset, jotka voitiin jotenkin liittää Kristuksen tarinaan.
”Kolme tietäjää ovat Raamatun tekstin mukaan ensimmäisiä ihmisiä, jotka näkivät Jeesus-lapsen, kävivät kunnioittamassa tämän syntymää ja koskettivat häntä. Tietäjät liittyivät siis keskeisesti Kristus-traditioon, ja he olivat Marian, Jeesuksen äidin, ja 12 opetuslapsen lisäksi pyhäinjäännösten hierarkiassa korkealla”, Räsänen sanoo.
Legendan mukaan Helena toi tietäjien reliikit mukanaan keisarilliseen Konstantinopoliin. Konstantinus lahjoitti jäännökset edelleen Milanon piispalle, koska kaupunki oli tuolloin kääntymässä kristilliseksi.
Tietäjien pyhäinjäännökset sijoitettiin Sant’Eustorgion kirkkoon, jossa ne tarinan mukaan lepäsivät rauhassa vuoteen 1160 asti. Tuolloin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Fredrik Barbarossa pyrki paavin suosioon. Hän järjesti sotaisan voimannäytön ja pakotti Pohjois-Italian ruhtinaat puolelleen.
Keisari jätti jälkeensä tuhotun kaupungin. Kätköyrityksistä huolimatta hän onnistui myös löytämään Milanon reliikit, jotka siten päätyivät lopulta Kölniin.
Piispanistuin 300-luvulta
Köln on ollut pitkään kirkollisen ja maallisen vallan keskus, ja siellä on ollut kirkko ja piispanistuin 300-luvulta asti. Nelisensataa vuotta myöhemmin frankkien kuningas Kaarle Suuri korotti kaupungin arkkipiispanistuimen sijoituspaikaksi.
Räsäsen mukaan piispojen asema perustui vuosisataisiin perinteisiin. Arkkipiispat olivat keisarin neuvonantajia ja merkittävää hallinnollista valtaa käyttäviä virkamiehiä. Heillä oli paljon maallista omaisuutta ja kattavat verkostot, joihin kuului heidän aikansa muita mahtimiehiä.
”Kölnin asema perustui piispojen valtaan. Heillä oli nimityksensä tuomaa hengellistä arvovaltaa, kunnianhimoa ja varoja saada katedraalin rakentamisen kaltainen mahtipontinen suurhanke käyntiin.”
Piispojen rinnalle nousi kuitenkin toinen luokka, joka halusi myös hallita Kölnin kehitystä. Keskiajalla kaupungin merkitys kauppakeskuksena ja Hansaliiton jäsenenä oli kasvanut koko ajan. Kun kauppiaat ja pankkiirit vaurastuivat ja saivat taloudellista vaikutusvaltaa, syntyi porvaristo.
”Kirkolle hankittiin lisää taivaallista valtaa hankkimalla pyhäinjäännöksiä.”historiantutkija Marika Räsänen
Kaupunki vaurastuu
Porvaristo puolusti Kölnin itsemääräämisoikeutta, ja 1100-luvulla kaupunki sai vapaakaupungin oikeudet. Piispojen oli asemansa säästääkseen oltava ovelia ja kansan tuen säilyttääkseen järjestettävä näyttäviä uskonnollisia menoja.
Tämä huipentui heinäkuussa 1164, kun Rainald Dasselilainen otti vastaan Itämaan tietäjien pyhäinjäännökset. Hän oli vaikutusvaltainen arkkipiispa, joka oli tukenut keisari Barbarossaa Milanon vastarinnan kukistamisessa.
Vaikka piispojen valta oli kaventunut, hyötyi kirkko porvariston aikaansaamasta kaupungin vaurastumisesta. Uskonnollinen antaumus ja rikkaudet olivat yhdistelmä, joka teki mahdolliseksi huimapäiset suunnitelmat uudesta katedraalista.
”Yleensä kirkkorakennukselle hankittiin lisää taivaallista valtaa ostamalla tai varastamalla pyhäinjäännöksiä. Kölnin tuomiokirkon tapauksessa tarvittiin mahtava katedraali, joka olisi tietäjien pyhäinjäännösten arvoinen”, Räsänen selvittää.
Saksan komein rakennus
Tuomiokapituli päätti rahoittaa tuomiokirkon rakentamisen huhtikuussa 1248. Pari viikkoa myöhemmin paikalla sijainnut vanha pyhättö tuhoutui tulipalossa. Jo elokuussa arkkipiispa Konrad von Hochstaden laski seremoniallisesti peruskiven.
Tuomiokirkon suunnitteli rakennusmestari Gerhard von Rile. Hän oli saanut vaikutteita Pohjois-Ranskan suurista goottilaisista katedraaleista.
Kokonsa puolesta Kölnin kirkko oli kuitenkin omaa luokkaansa. Siitä haluttiin Saksan komein ja vaikuttavin rakennus. Siitä tulisi viisilaivainen kuoreineen, kuorikäytävineen ja siihen liittyvine kappelikehineen.
Von Rile piirsi kirkon kokonaispituudeksi 150 metriä ja poikkilaivan pituudeksi 87 metriä. Pääsisäänkäynnin molemmin puolin seisovien kellotornien hän suunnitteli nousevan jopa 160 metrin korkeuteen.
Pylväiden metsä
Goottilaiseen tyylisuuntaan kuuluvat pystysuorat linjat. Kölnissä holveja kannattelisivat huikean pitkät ja hoikat pylväät ilman vaakasuoraa tukirakennetta, jolloin katse kulkisi esteettä korkeuksiin ja synnyttäisi mielikuvan painottomuudesta.
”Kirkkoon astuessani havahdun ensimmäisenä korkeuteen. Katse kohoaa väistämättä ylöspäin, ja sehän on tarkoituskin – ihminen kurottaa katseensa kohti taivaan valtakuntaa”, Räsänen kertoo.
Hämmästyttävää ei tutkijan mielestä ole vain rakennuksen korkeus vaan myös sen leveys. Viisilaivaisen kirkon pylväiden metsä on vaikuttava ilmestys.
Myös ikkunoiden kautta siivilöityvä valo on mieleenpainuva piirre. Goottilaisissa kirkoissa uudenlainen rakennustekniikka salli runsaat ikkuna-alat. Valolla olikin suuri merkitys tyylissä.
Kölnin tuomiokirkossa ikkunoita on jopa 10 000 neliömetriä. Vuosisatojen kuluessa niissä on kokeiltu monia ratkaisuja, ja vierekkäin voi olla toteutuksia eri aikakausilta.
”Oli aurinkoista tai pilvistä, päivä tai ilta, värikkäät lasimaalaukset onnistuvat luomaan taianomaisen tunnelman.”
Rakennushanke vastatuulessa
Rakennussuunnitelmat olivat täysin ylimitoitetut seurakunnan tarpeita ajatellen, ja pian kävi ilmi, että hankkeesta tulisi ennennäkemättömän kallis. Kansan roposet, rikkaiden tai pyhiinvaeltajien lahjoitukset tai uskovaisen talkooväen voimat eivät riittäisi kattamaan kustannuksia ja työvoiman tarvetta.
Myös kansan vaihtuvat mielialat ja poliittisten suhdanteiden muutokset hidastivat katedraalin rakentamista.
”Kirkkoa alettiin rakentaa, kun arkkipiispa oli voimansa tunnossa ja kaupunki vauras. Ylenpalttinen hanke joutui vastatuuleen, kun porvariston mahti ylitti arkkipiispan arvovallan ja kaupungin ja arkkipiispan välit rikkoutuivat”, Räsänen kuvailee.
Työ edistyi hitaasti. Kuori valmistui vasta 75 vuotta peruskiven laskusta. Kului koko 1300-luku ennen kuin oikea kellotorni kohosi 30 metrin korkeuteen. Siitä noin sadan vuoden kuluttua – silloin 59-metriseen– torniin asennettiin kaksi suurta kelloa. Tornin suojaksi rakennettiin myös tilapäinen puukatto.
Sitten rakentaminen pysähtyi. Valtava puinen nosturi, jolla tornin katon rakennusaineet nostettiin paikoilleen, jäi paikalleen neljäksisadaksi vuodeksi. Sitä mukaa kuin tekninen osaaminen ja suunnittelutaito paranivat, kehittyivät myös goottilaiselle tyylille tunnusomaiset monimutkaiset, yksityiskohtaiset koristelut.
1400-luvulla tuomiokirkkoon tehtiin veistoksia ja taideteoksia, kuten Stephan Lochnerin suojeluspyhimysalttari sekä kuorin Jeesusta, Neitsyt Mariaa ja 12 opetuslasta esittävät hienostuneet veistokset.
Todennäköisesti rahan puutteen vuoksi rakennustyöt lopetettiin jälleen vuonna 1520. Työmaa muistutti suurta rauniota.
Ajan ravistama
Kölnin asema Euroopan kartalla oli muuttunut, mikä myös viivästytti rakentamista. Kaupungin mahdin ja taloudellisen merkityksen romahtamiseen vaikutti maailmanpolitiikan painopisteen muutos.
Amerikka löydettiin vuonna 1492, mikä avasi uusia kauppareittejä mutta samalla horjutti Euroopan taloudellista tasapainoa.
Myös uskonpuhdistus muutti perusteellisesti kristikunnan tapoja ja asenteita, mikä haastoi katolisen kirkon opit ja vallan. Sitä seurasi verinen 30-vuotinen sota, joka raivosi 1600-luvun Euroopassa protestanttien ja katolisten välillä.
Historian myllerryksessä tuomiokirkko rapistui vähitellen, kun vain välttämättömät korjaukset tehtiin. Nekin loppuivat, kun Ranskan vallankumouksen jälkimainingit velloivat Euroopassa.
Keisari Napoleonin ranskalaisjoukot miehittivät Reininmaan ja käyttivät tuomiokirkkoa varastona, hevostallina ja vankilana. Kirkosta vietiin metalleja raaka-aineiksi ja puuosia käytettiin polttopuuksi.
Onnettomaan kuntoon päässyt tuomiokirkko heräsi kuitenkin uuteen aikaan 1800-luvulla. Napoleonin aikana lakkautettu arkkipiispan virka perustettiin uudelleen, ja tuomiokirkosta tuli taas arkkipiispan kirkko.
”Oli päivä tai ilta, lasimaalaukset luovat taianomaisen tunnelman.”historiantutkija Marika Räsänen
Isänmaallinen monumentti
Romantiikan virtaus oli vallannut Euroopan, ja keskiaikaista taidetta ja arkkitehtuuria oli alettu jälleen arvostaa elämänläheisenä ja aitona aikakautena.
Saksassa taiteelliseen liikehdintään liittyi nouseva kansallistunne. Uskottiin, että keskiajalta löytyivät kansallisen kulttuuriperinnön varhaiset juuret.
Kölnin tuomiokirkko oli keskiajasta todistava isänmaallinen monumentti. Olisi lähestulkoon kansallinen häpeä, jos sitä ei saatettaisi täyteen loistoonsa.
1820-luvulla alkoi alkuperäisten rakennelmien restaurointi. Parikymmentä vuotta myöhemmin Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV valoi uuden peruskiven, joka oli lähtölaukaus tuomiokirkon valmiiksi rakentamiselle.
Rakentamisen viimeisinä vuosikymmeninä työt etenivät rivakasti, ja vuonna 1880 kirkko oli valmis. Rakentamiseen oli kulunut 632 vuotta. Kirkon kaksi tornia kohosivat nyt 157 metrin korkeuteen, ja se oli tuolloin maailman korkein rakennus.
Toisen maailmansodan lopussa liittoutuneet pommittivat armottomasti saksalaisia kaupunkeja – myös Kölniä. Kaupungin keskustasta tuhoutui lähes 90 prosenttia, ja tuomiokirkko vaurioitui pahoin. Kaikeksi onneksi kirkosta oli ehditty kerätä suojaan valtaosa keskiaikaisista taideaarteista. Sodan jälkiä on näkyvissä vieläkin.
Tuomiokirkon korjaustyöt valmistuivat parahiksi sen perustamisen 700-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1948. Silloin kirkossa kaikui varhaiskristillinen kiitosvirsi Te Deum – Sinua, Jumala, me ylistämme.
Suosittu pyhiinvaelluskohde
Kölnin tuomiokirkko on edelleen valtavan suosittu pyhiinvaelluskohde. Vierailijoita kiehtoo yhä ajatus pyhäinjäänteistä, joissa on erityistä voimaa.
”Protestanttisessa ja etenkin luterilaisessa kulttuurissa ei ehkä aina ymmärretä sitä, että reliikit ovat tänä päivänäkin hartauden keskiössä ja osa monien ihmisten elävää uskoa”, Räsänen pohtii.
Itämaan tietäjien jäännökset ovat saaneet tuomiokirkosta arvoisensa leposijan. Pyhäinjäännösarkku valmistettiin 1180–1230-lukujen välillä, ja se on pääasiassa kultaseppä Nicholaus von Verdunin käsityötä. Arkku on historioitsijoiden mukaan Euroopan suurin keskiajalta säilynyt kultasepän takoma työ.
”Tietäjille taottu relikvaario eli pyhäinjäännösarkku on todella upea. Se on suorastaan monumentaalinen kultasepäntyön taidonnäyte ja muistuttaa hieman itse kirkkorakennusta”, Räsänen sanoo.
Se on poikkeuksellisen kookas laatikko, mitä vaaditaankin, kun sisällä on kolmen tietäjän luita. Se on päällystetty hopeavalmisteella ja kullatuilla laatoilla. Sen reliefityyppisessä pinnassa on pyhimysten hahmoja ja runsaasti jalokiviupotuksia.
Arkkua säilytetään kirkon itäpäädyssä yleisöltä suljetulla alueella, joten kovin lähelle sitä ei pääse.
”Kullan säihkeen erottaa kuitenkin kymmenien metrien päästäkin.”
Räsänen uskoo, että ei tarvitse olla pyhiinvaeltaja vaikuttuakseen tuomiokirkon ilmapiiristä ja taideaarteista.
”Tämän päivän maallistuneessa mielenmaisemassa hetkinen hiljaisuutta ja rauhoittumista voi luoda tunteen jostakin käsittämättömästä voimasta, jolle on vaikeaa löytää suoraa sanallista muotoa. Kölnin tuomiokirkossa voi kokea mystisen tai henkisen elämyksen, jota ei arjessa ole mahdollista saavuttaa.”
”Reliikit ovat tänä päivänäkin osa ihmisten elävää uskoa.”historiantutkija Marika Räsänen
Tärkeät vuodet
1164 Kölnin arkkipiispa Rainald Dasselilainen ottaa vastaan Itämaan tietäjien pyhäinjäännökset.
1248 tuomiokapituli päättää rahoittaa tuomiokirkon rakentamisen ja peruskivi lasketaan.
1322 tuomiokirkon kuori valmistuu. Rakennustyöt edistyvät hitaasti.
1448 kellotorni on 59 metrin korkuinen, ja siihen asennetaan kaksi suurta kelloa.
1560 rakennustyöt keskeytyvät rahanpuutteen vuoksi.
1794 viimeisetkin ylläpito- ja korjaustyöt lopetetaan.
1820-luvulla alkuperäiset rakennelmat restauroidaan.
1842 Preussin kuningas Fredrik IV valaa uuden peruskiven.
1880 tuomiokirkko valmistuu.
1944 Liittoutuneiden joukot pommittavat Kölniä rajusti. Kirkkoon osuu 14 pommia.
1948 sotavauriot on korjattu ja on aika juhlia kirkon 700-vuotisjuhlaa.
1950– teollistumisen kiihtyminen ja ilmansaasteiden lisääntyminen johtaa happosateisiin, jotka värjäävät kirkon mustaksi. Kirkon ylläpito työskentelee ongelman ratkaisemiseksi koko ajan.
