Suurta huminaa
Luonto on temppelini ja voimanlähteeni. Olen kulkenut metsässä pikkutytöstä lähtien. Saan sieltä energiaa ja selkeyttä elämääni. Rakastan olla metsässä yksin. Kuuntelen puiden huminaa ja annan ajatusten lentää. Virtaava vesi edustaa minulle myös feminiinistä energiaa.
Iloa enkeleistä
Paloin loppuun vuonna 2005. Kävin läpi avioeroa ja elin keskellä sisäistä draamaa. Mietin, miksi oikein synnymme tänne? Menin enkeli-istuntoon ja elämäni muuttui kertaheitolla. Enkelit auttavat minua kuuntelemaan sydäntäni ja herkkyyttäni.
Mantralaulu maadoittaa
Meditaatio, hiljentyminen ja mantralaulut kuuluvat arkeeni. Niiden avulla pidän yhteyden auki itseeni. Stressi pysyy loitolla. Laulut auttavat minua myös keskittymään. Luovuus pääsee virtaamaan vapaasti. Juuri nyt valmistelen uutta mantralaululevyä, joka ammentaa inspiraatiota pohjoisen hiljaisuudesta ja valosta.
Vettä lähteestä
Olen huomannut, että ruoalla on valtava vaikutus hyvinvointiini ja mielentilaani. Suosin mahdollisimman puhdasta luomukasvisruokaa ja kiinnitän huomiota veden laatuun. Välillä haen vettä jopa suoraan lähteestä. Se tekee minut aina yhtä onnelliseksi
Kohti rakkautta
Merkittävin hetki elämässäni oli, kun valitsin rakkauden kaiken kantavaksi voimaksi. En halunnut enää elää pelossa ja kärsimyksessä. Pian huomasin, että elämäni on täynnä valepukuisia enkeleitä. Haastavissakin tilanteissa on jokin rakkauden oppitunti. Minulle rakkaus on universaalia. Se virtaa kaikissa ja kaikkialla.
Kirsi Ranto on 40-vuotias laulaja ja kirjoittaja. Häneltä on ilmestynyt kirja Sydämen matkaopas.